Hupsista keikkaa.. unohdin laittaa kuvat edellisen tekstin sekaan, joten ne tulevat nyt tässä hyvin lyhyin selityksin. On nimittäin aika jo lähteä polkemaan kohti pikkumiehen päiväkotia.


Kiinalaisia lyhtyjä

Zhongmen portti päältäpäin.

Papparainen lenkillä - huomaa hiano olkilierihattu!

Muistoja menneestä

Muuria silmänkantamattomiin

Ja vielä pienoismalli entisestä loistokkuudesta

Oikea Amazing race järjestettiin Nanjingissa viime lauantaina. Paremminkin se kyllä alkoi jo ihan kotona Suzhoussa. Osanottajat olivat tarkkaan ennalta valitut ja heistäkin yksi putosi matkasta heti alkumetreillä, kun jossain kohtaa oli tökännyt ja hänellä oli kalenterissa väärä päivämäärä.

No lähtipä matkaan 4 naista - intopinkeenä kohti uutta kaupunkia, SIPin juna-asemalla tavaten hiukkasen ennen aamukahdeksaa. Tosin pari oli ollut jo paikalla heti puoli kasin jälkeen, ettei vain myöhästy! Allekirjoittaneelle olikin ensimmäinen junamatka kiinan mantereella (kun metroja ei lasketa). 

Asemalla tavattiin tuttuja, vaihdettiin pikaisesti kuulumisia ja lopulta jonouduttiin muiden mukana porteille lippuja laukusta kaivaen. Junalaiturilla ihmeteltiin, että mihinkähän se meidän vaunu pysähtyy ja pähkäiltiin laituriin maalattujen numeroiden tarkoitusta - jäi selviämättä. Junamatkan ensimetreillä naisnelikkoon iski nälkä - ihan kuin pikkulapsella, joka tietää eväiden olevan mukana! Keksejä mutusteltiin ja turistiin iloisesti, siinä se 1,5 tuntia meni melkein huomaamatta.

Nanjingin asemalla meitä vastassa piti olla auto ja kuski.
Tehtävä 1. Etsi kuski.
Katseet vaelsivat kymmenistä ja kymmenistä vastaanottajista omaamme etsien. Tekstiviesti oli hetkeä aiemmin kertonut kuskin odottavan meitä ulkona. Suoriuduimme pihalle ihmettelemään missähän tuo kuski lienee. Ensimmäinen ulostautuminen osoittautui väärään kerrokseen tapahtuneeksi sattumaksi. Jatkoimme matkaa kerroksen ylöspäin ja sieltähän niitä autoja alkoi löytyä. Ihmisiä - no kiinassahan me oltiin edelleen - oli satoja ja tuhansia. Kuin muurahaiset heitä vilisi ympärillä ja vaikka kuin nämä 4 länkkärinaista erottuivat joukosta meidän kuskimme ei erottunut. Puhelua toisen perään sekä autonvuokrausfirmalle että kuskille "Missä kuski on? Me olemme pääovella" Ja vastaavasti ohikulkijoilta tarkistus "Onko tämä rautatieaseman pääovi? - Kyllä on." 
Puolen tunnin, parin vartijan selvennyksen (puhelimeen ohjeita), muutaman ohikulkijan pysäytyksen ja nauruntirskahduksen jälkeen saimme tiedon, että kuski odottaa Väärällä juna-asemalla. Saihan sitä kuskia tosiaan etsiä, kun se oli puolen tunnin ajomatkan päässä. ;)
Yhteinen päätös ajattaa kuski suoraan meidän ensimmäiseen kohteeseen meidän siirtyessä sinne taksilla syntyi kohtuu nopeasti. Ensimmäinen paikalle pysähtynyt taksi ajoi meidät autosta ulos heti kättelyssä - ei pääovella voi nousta taksiin!

Tehtävä 2 Etsi taksi!
Muistimme nähneemme kyydin tarjoajia sillä tasanteella, johon junasta saavuimme, joten ei muuta kuin takaisin alas. Heti kuskien (pimeitä takseja) nähdessä meidän suuntaavan loputtomaan taksi"jonoon" (sellainen kiinalainen jono eli lössi ihmisiä tönimässä ja tuuppimassa toisiaan) hyökkäsi ensimmäiset tarjoamaan kyytiä. Näytimme kartasta (ostettiin kartta matkalla portaita alas, kun eihän kukaan ollut ennalta tuota hankkinut) paikan, johon olimme menossa - Nanjing Massacre museo. Kuski oli vailla vaikka millaista summaa. Onneksi mukana oli myös yksi aiemmin Nanjingissa käynyt ja hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä mitä matka taksilla voi maksaa. Pikapohdinta: Onko kuski luotettavan näköinen? Onko se aineissa? Paljonko me matkasta maksetaan? Ja kauanko säästämme aikaa, kun otamme pimeän taksin ennen kuin odotamme "jonossa" vuoroamme?

Niinhän siinä kävi, että totesimme 4 länkkärinaisen päihittävän tuon ruipelon kiinalaismiehen mennen tullen, jos se alkaa meille uhittelemaan  ja hyppäsimme kyytiin. Kyyti osoittautui olevan melkoisen vauhdikas ja ehdimme pohtia onko seuraava osoite sittenkin sairaala.

Tehtävä 3. Nanjing Massacre museo
Paikka osoittautui uskomattoman suureksi, suoriuduimme suorilta museotiloihin - olihan päivän ajasta menetetty lähes tunti, kun kuskimme ei osannutkaan perille suorinta tietä - yllätys! 
Museo oli valtava, täynnä kuvia ja tarinoita, säilyneitä esineitä ja hirvittäviä ihmiskohtaloita. Tuolla käytyään ymmärtää hyvin miksi kiinalaiset eivät pidä japanilaisista. Paikka oli niin laaja, että allekirjoittaneen oli puolivälin jälkeen jo hypittävä suurimman osan tarinoista yli. Paino sydänalassa tuntui pahalta ja mieli mustui metri metriltä. Ihminen on peto toiselle ihmiselle. 
(Lukijoille sen verran tiedoksi, että tapahtuma, johon museo perustuu on 6 viikon ajanjaksoon 1937-38 vuosien vaihteeseen. Japanilaiset sotilaat olivat tuona aikana murhanneet kauhistuttavin eri tavoin siviilejä Shanghai-Nanjing välillä eritoten Nanjingissa jättäen jälkeensä n. 300 000 ruumista.)

Tehtävä 4 Lounas
 Päästäksemme lounaalle museokierroksen jälkeen olimme palanneet tehtävään 1 eli etsi kuski ja auto. Puhelu kuljettajalle ja tsädäm - auto löytyi! Osoitteeksi Pisa Pizza ja matka kohti pizzeriaa alkoi. Meile oli varattu sinne pöytä, joten ainakin tiesivät meidän olevan tulossa! Kuski löysikin perille aika helposti.
Astellessamme sisälle hyvin persoonalliseen ravintolaan kiikutti tarjoilija heti ruokalistan ja avaa sen kohdalta Pizza ja kertoo, että näitä ei ole! MITÄ?! Siinä piti jo useamman kerran kysyä nälkäisillä seikkailijoilla, että mitä tarkoittaa, että pizzeriassa EI OLE pitsoja? Kiitos ystävällisen kanssa asiakkaan selvisi, että mozzarella juusto oli loppunut. Sitä saa tunnin päästä (on muuten pitkä matka kauppaan suurkaupungissa!?!) oli vastaus ja tarjoilija esitteli meille pasta annoksiaan.
Tilanne nauratti ja suututti - voiko tämä olla totta? Onneksi sinnikkäät seikkailijat älysivät tiedustella, että löytyykö mitään juustoa koko paikasta - eikö sitä mozzarellaa voi jollain korvata? Ja niin lopulta vatsat täytettiin kalliimmasta juustosta tehdyillä pitsoilla. Oli muuten kiinan parhaat pitsat!

Tehtävä 5 Jälkkärikahvit
Päädyimme siirtämään tämän tehtävän suoritettavaksi vasta seuraavan tehtävän jälkeen. Täyteen vatsaan ei voi ahtaa jälkiruokaa..

Tehtävä 6 Kaupungin muurin valloitus
Kuskille osoitteeksi Zhonghuamen ja matka alkoi. Tokihan matkaan tuhraantui aikaa huomattavasti enemmän kuin "piti", mutta kuten tiedätte kiinalaisen liikenteen.. onnettomuuksia sattuu. Tällä kerralla tosin se oli vain linja-auto joka oli levinnyt keskelle vilkasta katua. Matkan varrella ohitimme starbucksin, costa coffeen, 85 cafen ja Blue Gulf coffeen.. 
Muuri herätti reissaajien kiinnostuksen ja mielenkiinnon heti portilla. Muuri vaikutti hyväkuntoiselta ja se oli Valtava! Sisäänpääsy 35 rmb (ei 10 rmb, joka ensimmäisenä silmiimme tarttui..)
Kiipesimme suorilta muurin päälle ja yllätyimme uudelleen muurin koosta. Muuri jatkui portilta molempiin suuntiin silmänkantamattomiin. Kaupungin siluetti piirtyi pohjoisessa ja etelässä häämötti jokin pagoda mäen huipulla. Alue, jossa asumme on hyvin tasaista ja Nanjingissa oli korkeuseroja jo kaupungin keskustassakin - mikä ihana kaupunki (varsin kotoista kainuun vaaramaisemissa kasvaneelle). 
Muurilla ehdittiin touhuta yhtä jos toista ja ne jääköön seikkailijoiden väliseksi salaisuudeksi .

Paluu tehtävään 5
Palasimme autolle muurilta melkein puoli tuntia ennen kuin arvelimme viimeistään palaavamme. Herätimme kuskin uniltaan autosta ja herätimme samalla karhun. Kun kysyin, että missä on starbucks kuski väitti ettei sitä ole siellä. Eikä sitä ole Nanjingissa. Kun kysyimme onko mitään muuta kahvilaa lähistöllä ei niitäkään löytynyt. Pyysimme kuskia lähtemään ajamaan, koska tulomatkalla näimme useita kahviloita. Kuski oli ovela ja kääntyikin melkein ensimmäisestä risteyksestä Highwaylle (ohitustielle) ja sieltähän ei kahviloita löydy. Aikaa oli, mutta palvelu ja yhteistyöhalua ei. Pyysimme kuskia monta kertaa ajamaan kahvilaan, mutta hän sanoi kerran jopa, että ei halua ajaa. Lopulta pysähdyimme (oikealle) rautatieasemalle tuntia ennen kuin meidän piti. Kuski ajoi auton melkein oven eteen parkkiin ja sanoi, ettei aja enää mihinkään. Soittoja sinne tänne - voitte kuvitella, että alkoi jo hiukkasen höyrypannussa paineet kohota. Mutta ei, mikään ei auttanut!
Lopulta, kun puhelurumba oli ei enää tosiaan ehdittykään mihinkään kahville - autolla. Niin joutui seikkailijat pakkaamaan reppunsa ja suuntaamaan kohti kultaisia kaaria eli Mäkkäriä, joka nökötti rautatieaseman vieressä.

Sellainen oli Nanjing. Paikka, jossa mielelläni menen käymään uudelleen. Lastenkin kanssa, vaikka heitä (toisin kuin muutamat kiinalaiset tekivät) ei ainakaan meidän vierailemaan museoon voi viedä.

Amazing Ladies kiittää ja kumartaa! Seura oli mahtavaa ja tämä kaikki voi tapahtua vain kiinassa.
Thanks to A, P & N!

Yhtäkkiä huomaan kuukauden kuluneen ja lopultakin kiire on hetkellisesti ohi. Ei sitä aina usko miten kiirettä voi pitää kotiäidillä, jonka lapset ovat päiväkodissa! Useimmat expattielämää elämättömät ajattelevat varmasti, että siellä se vetää lonkkaa päivästä toiseen, sylkee kattoon aamun ja iltapäivän väistelee tipahtavia räkiä. Sitten vielä voivottelee kiirettä, kun ei saa paikallaan maata (väistelyn lomassa).

Onhan se totta, että jollain tuollaista voi ollakin Silloin en yhtään epäile, jos ei viihdy expattina. Kyllä se elämä pyörii melkein missä tahansa (lasken valitettavasti I nt ian omalta listaltani pois..), kun vain tekee siitä elämisen arvoista.

Eilinen oli päivä, jonka pyhitin itselleni. Aamulla herätys vasta varttia vaille seitsemän (meidän aamuherätykset aikaistui muuton myötä), aamutouhuja (astianpesukoneen tyhjennys, lasten pukeminen, aamupala, koulureppujen pakkaus, omien jumppatavaroiden laitto, sähköpostin tarkistus, hetki telkkarista sunnuntai illan Kosto sarjasta ((olen koukussa)) ja lasten riitojen selvittelyä) ja pian olikin jo lasten kouluunlähdön aika. Meidän aamut ovat muuttuneet paljon ”väljemmiksi” muuton myötä – ei enää kovaa kiirettä. Puoli ysiltä tarkoitettu lähtö hieman viivästyi, mutta niin sitä päästiin ovesta ulos ja hissillä alas pikkuisen yli puolen. Äidillä sykemittari valmiina (kaivettu sekin taas naftaliinista) paikoillaan, pikkumies pyörän turvaistuimeen ja neiti potkulautansa selässä. Pyörä ylös kaamean hajuisesta kellarista (viime viikolla siellä oli ”pienehkö” jätevesivahinko) ja juoksu neitokaisen perässä koululle – koko 200 metriä mitä matkaa nykyisin on. Portin aukaisi (lätkällä ulos ja sisään) jälleen ystävälliset kanssa asukkaat, joita tästä taloyhtiöstä löytyy ihan eri tavalla kuin edellisestä. Koululla oma pyörä parkkiin odottamaan ja neidin potkulauta koulun pihalle iltapäivää odottamaan. Seuraavana leimataan itsemme kouluun sisälle ja etsitään neidin luokka. Yleensä he löytyvät alapihalta aamutohinoista, mutta tänä aamuna he olivatkin vielä luokassa (oltiinko me sittenkin ajoissa..?). Neiti sanoo heipat heti ovesta sisään päästyään ja me saamme pikkuvelun kanssa kääntyä kannoillamme. Takaisin alakertaan ja pyörälle. Pyörän selkään, vyöt kiinni ja sykemittari päälle. Matkaa pikkuvelun koululle on pari kilsaa ja eiköhän siinä puolivälissä ala satamaan vettä, ihan kuin isosisko oli aamulla sanonut (hän tietää muutamaa tuntia ennen vesisadetta, että tulee satamaan – on se muuten ennustaja hänkin!!). Sadehan tarkoittaa tietysti sitä, että äidillä on kovempi kiire polkea. Niinpä 10 minuuttia pikkuneidin koululta lähdöstä olemme selvittäneet tiemme pikkumiehen koululle. Ylittäneet muutaman kadun ja hurauttaneet sillan yli aina päiväkodille saakka. Pikkumies olikin tänä aamuna ensimmäinen tulija vaikka emme ”ajoissa” olleetkaan. Pikkumiehelle heipat ja äidille pitkähihainen paita päälle. Kellon tarkistus kertoo, että jos polkee täysillä niin ehtii käydä kotona vaihtamassa kuivat vaatteet ennen sovittua salille menoa. Niinpä paluumatka korkeamman sillan (eri kuin menomatkalla) kautta tapahtuu vauhdilla, jopa muutama vähällä virralla ajava mopo jää jälkeen. Kotona renkaat ulisten pyörä kellariin parkkiin ja itse ylös vaihtamaan kuivat jumppavaatteet. Sateenvarjo kouraan ja kuivat kengät jalkaan (en aamulla uskonut neitiä ja alkavaa sadetta, joten eihän mulla mitään sadevaatteita/suojia ollut mukana) ja menoksi. Puolijuoksua meidän alueen kuntoklubille ja sopimuksen kirjoitus. Näin olen member tälle klubille. Sittenpä saapuu jo ystäväni omasta rääkistään ja pääsemme vaihtamaan kuulumisia ennen pilates-tuntia.

 

Jumpan jälkeen kello onkin jo melkein puoli 12 ja maha kurnii. Soitto rakkaalle ja lounastreffit sovittu. Kotona pikaisesti suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle. Sitten pitääkin jo juosta ulkona odottavaan autoon. Lounas vähemmän terveellisesti ja oma matkani jatkuu ruokakauppaan mieheni suunnatessa takaisin töihin. Kaupasta muistin jopa ostaa kaiken tarvittavan pyykinpesuaineesta kinkkuun ja vessanpesuaineisiin. Päästyäni melkein kassalle huomasin puhelimen tärisevän. Mieheni soittaa, että ”oletko kotona, ovat tuomassa sohvaa?”. Yllätyksiä täynnä tämäkin päivä, sohvan piti tulla vasta loppuviikosta ja nyt se tuleekin jo maanantaina. Pikaisesti kassalta ulos ja pihalta taksin metsästys. Kotia ehtiessäni sohva oli juuri raahautumassa hissiin (no okei, yksi mies ja meidän tulkki siinä taistelivat keskenään jostain). Mieheni oli tekemässä tilaa sohvalle yläkerrassa – enhän minä vielä uskonut sohvan saapuvan, joten pyykitelinekin oli varaamassa paikkaa sille..

Kuorimme mieheni kanssa sohvan nopeasti paketista ja tarkistimme sen kunnon. OK, saimme päästää sohvan tuojan matkoihinsa eikä tarvinnut palauttaa samaa reittiä takaisin. Jalatkin löytyi paketista (tv-tasosta jotain oppineena) ja aloin asentamaan jalkoja. Tulkkimme ihmetteli, että miten hän ja mieheni voivat palata töihin, kun jalkoja ei ole vielä asennettu. Eihän naiset osaa jalkoja pyörittää sohvaan kiinni!

 

Ehdin lopulta purkaa kauppakassit ja kello kertoi minulla olevan aikaa vajaa tunti ennen tulevan lastenpäivän esityksen harjoituksia. Niinpä purin sähköpostia ja vastailin matkatoimistolle suomen lentovarauksiin liittyen – väärät päivät jne.. Tarkistin samalla pikaisesti tulevan viikonlopun Nanjingin matkan suunnitelmia (loistoreissu tulossa ystäväporukassa!!) ja yritin kantaa korteani kekoon. Sitten olikin jo napattava mopon avaimet ja kiirehdittävä pikkuneidin koululle tapaamaan muita äitejä. Lastenpäivä on 1.kesäkuuta ja silloin Ne w ton päiväkodilla järjestetään äitien ja opettajien toimesta esityksiä lapsille. Tänä vuonna lupauduin osallistumaan esitykseen. Viime vuonna tyttäreni ripitti minut, kun en ollut mukana ja monien muiden äidit olivat. Silloin tosin oli hyvä syy olla pois, kun pikkumies olisi ollut pyörimässä lavan reunalla.

 

Sen verran ehdimme sopia, että Let's twist again biisi saa äidit pyörimään lavalla hassusti ja lapsia kiinnostavasti. Hameet ja balettitossut tilataan taobaosta, jokaisen kaapista oletetaan löytyvän musta toppi. Niinpä jätin toiset jatkamaan päivämäärien sopimista harjoituksia varten ja lähdin huruuttamaan kohti pikkumiehen koulua. Kuten aamullakin, puolivälissä matkaa alkoi taas pisaroida. Tosin pisarointi oli niin pientä, ettei sadesuoja tullut edes mieleen (mopossa se on penkin alla aina..).

 

Pikkusankari pois koulusta, kypärä päähän ja matka takaisin neidin koululle saattoi alkaa. Seuraavana poimittiin neiti koulusta (en voinut noutaa häntä vielä kokoustaessani, koska pick-up time on vasta puoli neljän jälkeen ja poikani koulussa se taas on puoli neljään mennessä..) ja vaihdoin pari sanaa sekä opettajien, johtajan ja äitien kanssa.

 

Ilta olikin pyhitetty taas kodille. Ulkoilu unohdettiin vaikkei kovin satanutkaan, koko sakki oli niin väsynyttä, että mitään varsinaista ohjelmaa ei edes tarvittu. Siinä vaiheessa tosin, kun aloin suunnitella päivällistä saatoin todeta, että jääkaapissa ei ollutkaan perunoita, kananmunia tai muutakaan ”perustarvikkeita”. Ei kai siinä, kun soitto iskälle töihin, jotta voisitko tulla tänään kotiin heti, kun työt oikeasti päättyy, jotta perhe saa ruokaa. Sherpa ei ollut vaihtoehto tänään eikä lapset suostuneet kaveriksi kauppareissulle (muutama sata metriä kävelyä).

 

Nyt olen näköjänsä kirjoittanut koko aamutouhujen ajan, joten on aika pistää kone kiinni ja pakata koulureput aloittaaksemme tämän päivän. Kiitos ja näkemiin! :)

Olen miettinyt viime päivinä usein, että miten eri tavoin asiat voikaan nähdä ja tehdä.

Suihkulähdettä pidetään yleensä koristeena, suomessa siellä saattaa joku käydä jopa uimassa. Kiinassa sitä vastoin suihkulähteissä usein ui kaloja, siellä pestään luutuja (siivoojat) ja sieltä otetaan vettä auton pesemiseksi. Parhailla paikoilla saattaa olla jono autoja, miehiä ja ämpäreitä kaikki sama targetti eli oman auton pesu. Ilmaista vettä nääs!

Rapaojat, anteeksi pitääkö sanoa sammakkolammet tai vaikkapa puiston "lampi".. keväällä niissä on reilusti vettä ja sieltähän saa näppärästi haettua iltapalaksi sammakon reidet, nuijapäät kasvatettavaksi tai vaikkapa vain pysähtyä pesulle. Kunhan olet muistanut laittaa jalkaasi sen verran väljälahkeiset housut, että lahkeet voi helposti nostaa nivusia myöten niin sinne vain jorpaakkoon ja pesulle! Eikä maksa paljon!

Vessahädän yllättäessä tienpäällä voit huoleti pysäyttää autosi ihan tasan siihen missä kulloinkin olet - moottoritiellä, vilkkaalla kadulla tai vaikkapa 100 metrin päässä yleisestä käymälästä. Ei mikään edellytä sinua menemästä siihen viereiseen vessaan vaan voit luvan kanssa (en tiedä kuka sen luvan myöntää.. lieneekö kiinalainen yhteiskunta) lorottaa puskaan/kukkapenkkiin/tienjakajaan.

Tai jos se vessahätä (lapselle) iskee jossain kaupassa, kadulla tai ihan missä vain. Kukaan ei vaadi sinua menemään 10 metrin päässä olevaan vessaan vaan voit pissattaa tai kakattaa lapsesi kaupan lattialle olipa vieressäsi sitten vaikka se Vui t ton in liike (aitoudestahan ei kukaan mene takuuseen). 

Jos jossain näet mielestäsi ihanan/kamalan/lihavan/laihan/kuumissaan tai kylmissään olevan lapsen tai no miksei aikuisenkin niin ehdottomasti menet kertomaan mielipiteesi asiasta hänelle. Mieluiten röhönaurun säestyksellä. Muista kuitenkin se kamera, että voit ottaa kuvan todistusaineistoksi kaikille sukulaisille ja ystäville näytettäväksi - jos saat ikuistettua eri rotua olevan ihmisen niin ehdottomasti paras!!

Naurusta tuli mieleen, että sivistyneet ihmisethän tunnistaa siitä, että he muistavat peittää suunsa aina kädellään nauraessaan suu auki tai puhuessaan puhelimeen - ettäs tiedätte! 

Jos toinen ei ymmärrä puhettasi edes äänen korottamisen jälkeen kirjoita asiasi paperille - kyllä se sitten varmasti ymmärtää. Tätä lukijan yleensä kannattaa kirjoittaa muille kansalaisuuksille se asia suomeksi, jotta tulee selkein sävel. Suomalaisille kirjoitus kannattaa tieten tehdä kiinalaisin merkein.

Kun jokin asia tapahtuu 5 minuutin päästä niin voit olettaa, että 40 % oikeasti tapahtuu lähelläkään sitä 5 minuuttia. Loput 60% tapahtuu aikaisintaan vartin päästä. 

Lasten leikkipaikalla olevat lelut ovat kaikkien omaisuutta (tämä on mun mielestä ihan aikuisten oikeasti hyvä asia). Jos lelu/pyörä/potkulauta lojuu käyttämättömänä leikkipaikalla sitä saa lainata, kunhan muistaa palauttaa sen ennen kotialähtöä. Nìinpä meitäkään ei harmita, jos omat hiekkalelut unohtui sisälle juuri tänään, koska aina jollakulla on niitä mukana. Ei tarvitse kyyristellä ja vartioida haukan lailla oman lapsensa tavaroita, kun ainakin toistaiseksi kaikki lelut ovat palautuneet itselle. Jos ei tänään niin viimeistään huomenna. Ai niin, mutta tuohan onkin kansainvälisten lasten leikkipaikka...

Piti tarkistaa jo edellisen kirjoituksen päivämäärä, kun tuntuu, että vastahan minä kirjoitin, mutta.. Onhan siitä jo näköjään pitkä tovi. Tämä väli on ollut täynnä menoa ja meininkiä. Ne 4 lasten synttärit, elämän pakkaaminen laatikoihin, muutto ja normaali arki siinä sivussa.

 

Korealaisneidin synttärit järjestettiin Korealaisessa sisäleikkipaikassa - oli muuten hienot pelit ja vehkeet siellä! Kids mama on paikan nimi ja se löytyy parin korttelin päästä Newtonista itään (tämän tarkempia ohjeita ei ole ;) ). Minibussi eli siis kiinalainen peukalonkynnen kokoinen pakettiauto, jossa on kuskin takana 3 penkkiriviä nouti äitejä ja lapsia koululta ja tiiviissä tunnelmassa siirryimme leikkipaikalle, joka oli varustettu laadukkailla !?! (tää on kiinassa jo merkittävä asia) leluilla. 1 huone täynnä kauppa, keittiö, myyntikoju juttuja, viereinen huone "poikamaisempi" avaruusraketeineen ja rakennusalustoineen. Periltä löytyi vielä musiikkihuone rumpujen ja urkujen kera. Kiipeilyseinä, junaratapöytä ja sisähiekkalaatikko oli kaikki mahdutettu 2 kerrokseen. Oli hieman tiivis tunnelma, kun melkein koko luokka (18) oppilasta pikku- ja iso-sisaruksineen äiteinensä oli paikalla. Kakku oli hyvää ja sitä oli riittävästi! ;)

 

Jokainen ilta täyttyi laatikoiden pakkaamisesta, pyykin pesusta ja milloin mistäkin. Lauantaina koko perheen voimin Likouhun etsimään huonekaluja ja hupsis vaan, kun mies oli mukana niin hinnat oli pompsahtaneet helposti vähintään 2000 rmb niinpä tuo reissu jäi pelkäksi katseluksi. Sunnuntaina oli jälleen synttärit, nyt oli kutsu koko perheelle ja siellähän aika hurahti nopeasti. Maanantaina sain tietää, että saan asunnon avaimet jo tiistaina. Alunperin minun piti saada ne perjantaina, mutta yllätys oli positiivinen. Välittäjä kertoi asunnon siivotun perusteellisesti maanantaina, mutta jälki ei ollut hyvä, joten landlord tekee uuden siivouksen vielä tiistaina ja iltapäivällä voin tulla tarkistamaan asunnon. Tiistai aamulla suuntasin jälleen Likouhun ja tällä kertaa sain jopa tilattua sängyn aikuisille. Meidän alunperin etsimämme nahkapäällysteinen sohva vaihtui mäntyiseen simppeliin runkoon. Oli nimittäin sen verran heikkolaatuisen oloisia ne päällystetyt sängyt, että jo meidän muksut saisivat ne (vahingossa) hajalle ensimmäisen kuukauden aikana. Vai miltä tuntuu, jos sivureunat heiluvat heti kerrasta siihen malliin, että päälle astuessasi voit olla varma reunan tipahtavan alas.  

Mäntysängyn ostaminen tuntui menevät tosi hankalaksi siinä vaiheessa, kun halusin sille kotiinkuljetuksen. Ensin myyjät ystävällisesti simppelikiinalla saivat sen minulle myytyä, mutta kun tuli kotiinkuljetuksen vuoro ei mennyt jakeluun niin sitten mikään. Puhelu sihteerille ja sen jälkeen minulle ei voitu puhua enää ollenkaan - enhän minä ymmärrä!?! Pääasia kuitenkin oli, että kotiinkuljetus oli tilattu seuraavalle päivälle ja tuoja ei sitä kasaa. Nou hätä, ei me mitään käsiä olla ja ruuvimeisseli löytyy kaapista.

 

Sitten päästään asunnon tarkistukseen. Seiniä ei oltu pesty laisinkaan (sopimus, että seinät pestään - ei maalata), lattioilla ei juossut villakoiria, mutta ei sille kyllä muuta ollut tehty kuin vetäisty ne irtokoirat pois. Keittiö - ou mai gaad, jätemyllyä testattiin sen verran, että se hurahti. Mietin siinä, että onpa tosiaan ollut "perusteellinen" siivous X 2!

1,5 tunnin kiertelyn jälkeen kirjoitettiin paperit alle (siis asunnon tarkistustodistus) ja vaihdettiin uusi ovikoodi - ei avaimia, vain koodi! (en siis voi unohtaa avaimia kotiin..). 

 

Kotona odotti lapset tietokoneen äärellä. Haistoin jo rappukäytävässä popcornin ja lapset istua napotti kulho sylissä tuijottaen lastenohjelmia. Ayille annetut ohjeet ennen kotoa lähtöä kuului: "anna lapsille tätä makkarakeittoa ruoaksi, kun tulevat kotiin". Kotona odotti lapset, jotka olivat jo kotimatkalla pysäyttäneet ayin leipomoon ja ostaneet suklaaleivoksia (ayi kertoi vain, että meiyou qien - ei ole rahaa), kotona suklaaleivokset mahassa oli valittu kaapista popparipussi ja pyydetty saada se. Ayi kertoi kysyneensä syökö lapset makkarakeittoa ja kun vastaus oli ei niin sitten oli otettu popparit kehiin. (kihinää) No minä lämmittelin itselle ja muksuille heti kerrasta vähän ruokaa ja kas kumma kun se upposikin mukisematta. Sitten iskän kanssa vuoronvaihto ja äippä palaveriin - Su o mi -k ou lun kevään viimeinen palaveri käsillä.

 

Keskiviikkona alkoi sitten se oikea urakka - siivoaminen. Mietin itse hengessäni, että ehtisinköhän siivota puolet asunnosta tuon päivän aikana.. n. 6 tuntia aikaa sillä välin, kun lapset koulussa. Aloitin keittiöstä - eniten kaappeja ja helpoin purkaa tavarat sinne. Olin pyörtyä.. Jos asunnossa on asuttu 3 vuotta siivoamatta kertaakaan kuumalla vedellä (tiedättehän, että se veden lämmittäminen on kallista ja jos vettä lämmittää ja pitää lämpimänä niin siihen muodostuu bakteereita?!? - landlordin sanoin) ja ilmeisesti olemattomin pesuainein voitte kuvitella millaisen rasvan peitossa koko keittiö on. Rasvanpoistoaineelle tuli käyttöä! Jääkaapin päällinen (kuva ohessa..)

oli ruskeanharmaa. Ensimmäisellä pyyhkäisyllä siitä ei lähtenyt irtopölyä lukuunottamatta yhtään mitään, mutta 15 minuutin hinkkauksen (kiitos mr m us cle ja rasvanpoistoaine) alta löytyi valkoinen pinta. Tässä kuva parin suihkauksen jälkeen (toivonpilkahdus)..

Jääkaappi itsessään oli yllättävän siisti ensi vilkaisulla, mutta pyyhkiminen kertoi karua tosiasiaa, samoin kuin alimman oven tiiviste. Aivan mustana jotain pskaa. Jääkaapin siirtäminen paikaltaa paljasti myös sen, että kaappi on seissyt tuossa vinossa asennossa keskellä isoa tyhjää tilaa sen 3 vuotta!  

Koko pitkä päivä meni hangatessa tuota pientä peukalonkynnen kokoista keittiötä ja pääsin hieman yli puolivälin. Se siitä - puoli asuntoa päivässä tarinasta. Keskiviikko iltana puoli kymmeneltä oltiin lopulta koko sakilla kotona. Torstaina minulla oli mukana ruuvimeisseli - liesituulettimen avaamista varten. Suodatinritilä oli sen verran karsean näköinen, että odotin todella rasvaista sisusta. Ruuvasin ruuvit irti ja revin käsin suodatinta alaspäin - se oli jumissa. Ja sitten lopulta rasva antoi periksi. Suodatin ritilöineen tipahti kuin hidastetusta elokuvasta suoraan kaasulieden päälle, venyvä tippuva rasva valui tuulettimesta suodattimen perässä. Silloin oli tulla oksennus!! Tulipa heti mieleen joku CSI ohjelma, jossa tiputetaan ruumis jostain suljetusta tilasta venyvine eritteineen. Lopputulos 2 astianpesukonekerran ja ainakin 3 rasvanpoistoaineella pesukerran ei vieläkään tyydyttänyt minua, mutta sitä ei kertakaikkisesti saanut täysin puhtaaksi. Kyselinkin jossain vaiheessa landlordilla olisiko hänellä jotain keinoa saada se tippuva rasva pois tuulettimesta - meinasi vain, ettei hän ole ikinä käyttänyt sitä auki ja siinä vaiheessa oli sanottava, että HUOMASIN. 

 

Asunnossa on rampannut korjaajia yhden jos toisen asian tiimoilta. Yleensä pitänyt ihan kysyä, että mitäs varten se tämä mies on paikalla.. No nyt on asennettu pyykikone, tarkistettu poistoletku (eri ihmiset molempiin hommiin), korjattu vuotava vesihana (2 kertaa), avattu tukkiutunut viemäri (vartija tms. kävi toteamassa, etteivät voi tehdä sitä vaan on kutsuttava putkimies), asennettu netti (siis kytketty asuntoon 3 eri ihmisen ja 3 eri käynnin jälkeen), vaihdettu ovikoodi (vartijan avulla) ja sitä rataa. Ihan itsenäisesti on sitten kasattu sänky, puhdistettu se pirun liesituuletin, korjattu jätemylly (joka oikeassa käytössä ei sitten toiminutkaan) – olipa kumma, että ei toiminut.. Ei se jätemylly kovin hyvin osaa muovia ja ruuveja pilkkoa.. Ja testattu jätemyllyn toiminta – kaksi väsynyttä toimii liian vähän järkeä käyttäen ja kun ruuvi on otettu pinteestä tekee vaimo työtä käskettyä ja tekee kuten mies sanoo eli töpseli seinään ja testataan ilman suojusta toimiiko.. Arvatkaa oliko päräyksen (miten se olikin niin nopea?!?) jälkeen rasvaa, öljyä ja jätteitä seinissä, ovissa, astioissa, katossa ja allekirjoittaneen hiuksissa, vaatteissa ja iholla. Sama kuin pistää tehosekoittimen päälle ilman kantta.. paitsi, että nyt oli kyseessä jätemylly – onneksi vain jätteiden rippeillä, vaakatasossa ja pikkasen kovemmin kierroksin.

 

No entäs sitten se muutto? Epäilin jo torstaina, että ehdinkö saada asuntoa lähellekään siihen kuntoon kuin se pitäisi olla ennen kuin kantaa tavarat sisälle. Iltapäivällä häämötti valoa tunnelin päässä, kun ayi tuli lasten kanssa auttamaan. Tilasin muuttoauton perjantaille klo 13 saapuvaksi. Laskin, että hommaan (yksi autolastillinen, jonne survotaan kaikki pakatut ja mahtuvat tavarat) eli paikasta A paikkaan B tavaroiden siirtämiseen 2-3 kantajan + yksi suomalaisnaisen voimin menee 2 tuntia. Siten ehdin hakemaan pikkumiehen tarhasta klo 15.30 mennessä ja neidin koulubussille klo 16. Mutta eihän se siten mene. Perjantaina klo 13.20 kävelin portille katsomaan, että onko se auto jäänyt sinne odottamaan.. ei näy. Viesti tulkilta tuli, että auto tulee muutamien minuuttien päästä.. Lopulta auto saapui klo 14.20. Minä pihisin kiukusta ja mietin, että miten pirussa homma hoidetaan – sitä ei peruta vaan se hoidetaan keinolla millä hyvänsä! Miehet tulivat sisälle ja katselivat tavaroita, kyselivät jotain ja alkoivat hommiin. Tavarat alkoi hävitä sitä mukaa kun näytin mitä viedään. Sitten vajaa puolet tavaroista oli saatu ulos asunnosta ja molemmat kantajat hävisivät. Menin kurkkimaan ikkunasta, näin pihalla muutaman meidän laatikon ja jätesäkin ja miehet nostamassa laatikoita POIS autosta. Monttu auki katsoin, kun miehet hyppäsi auton kyytiin ja auto kaasutti tiehensä. Arvaatteko kellä kärähti käämit ihan totaalisesti. Lähdin samalta seisomalta pihalle kyselemään tulkilta, että mitä nyt tapahtui. Alakerta oli täynnä meidän tavaroita hissiltä ulko-ovelle. Pihalla muutamia laatikoita ja mulla luuri korvalla – soitto miehelleni. Tulkki kertoi, että miehet lähtivät vaihtamaan autoa, kun ei näitä voi tuolla autolla muuttaa. Silloin sai tulkkiraukkakin jo korvat punaisena kuunnella, kun tämä akka papatti. Jos alunperin auto tuli melkein 1,5 tuntia myöhässä ja nyt lähdettiin vaihtamaan uutta autoa niin kauankohan siinä menee? Onneksi alle 10 minuutin toinen auto kurvasi pihaan ja ukkoja hyppi kyydistä ulos. Sitten ne alkavat tupista, että paljonko tavaroita on, eikö autoa saa lähemmäs ovea, onko ne painavia blaa blaa blaa. Kirosin pitkään ja hartaasti jokaisella tietämälläni kielellä. Tulkki kuunteli valitustani korvat entistä punaisempana. Viestiä ei tarvinne kirjoittaa tähän, mutta muutaman asian voinen mainita.. Suusta pääsi mm. laskeeko ne askelista mitä maksaa, kilojen perusteellako tämä homma menee ja EIKÖ ne oikeasti ole MU UTT OF IRMA? 

 

Ja taas takaisin asuntoon näyttämään, että mitä kannetaan. Seuraava räjähdys tapahtui siinä vaiheessa, kun nämä miehet MINUN kannettuani apuna Ike an (arvo ja laatutavaraa) hyllykön käytävään VETÄVÄT sen hissiin. Siinä meni jo suomalaiset peetkin hyvin jakeluun kantajille ja tyyli muuttui. Mieheni ilmestyi jossain vaiheessa paikalle ja totesi tulkin kyselleen olenko kuin pahalla päällä. Niin, eihän sitä suuttumusta saa näyttää!! Mieheni palattua takaisin alas vartioimaan tavaroita hän oli lyönyt vähän höyryä koneeseen ja väittänyt tulkille minun olleen niin pahalla päällä, ettei ylös ollut voinut jäädä. 

 

Kun kaikki oli lopulta pihalla alkoi tappelu (tulkin ja kuljetusfirman kuskin) kanssa rahasta. He eivät olleet omasta mielestään myöhässä, tavaraa on paljon, matka on pitkä ja mukana on vielä kassakaappi – se on kallista ja Painavaa lystiä se. Siinä vaiheessa miehelläni oli nykäistävä kassakaappi olalle ja näytettävä, että kyllä se on kantajasta kiinni onko kyseessä painava kaappi vai ei.

 

Loppurupeama meni onneksi kohtuu kivuttomasti ja koko homma oli hoidettu tasan 2 tunnissa eli 16.20 auto kaasutti tyhjänä tiehensä. Mieheni oli tosin joutunut tässä vaiheessa jo hakemaan molemmat lapset tarhoistaan ja minä olin ehtinyt soittaa neitokaisen kouluunkin, että älkääs nyt laittakokaan sitä neitiä bussiin..

 

Että muutto oli hoidettu ja olimme valmiita viikon viimeisille synttäreille!

 

Aiemmin viikolla ehdin toki käymään myös neidin luokan äitien lounaalla. Tällä kertaa järjestäjä oli japanilainen absolutisti äiti. Jaa, että mistäkö tiedän? No siitä, että äitien saapuessa paikalle osalla oli tuomisinaan pelkästään viiniä. Lounas aloitettiin kuohuviinillä, ruokajuomana oli veden lisäksi viiniä (mooonta pulloa) ja jälkiruokana suklaakakun kera olutta. Minä tosin kiitin heti kakun perään ja lähdin kotia kohti. Eipä olisi ennalta arvannut näin iloiseksi osaa tuosta porukasta. Mutta niinhän se on.. Usein expattirouvien lounaat on viinipainotteisia – kuten mieheni muistaa muistuttaa. Ja jos on yhtään taipumusta alkoholin suurkulutukseen niin täällä jos missä se tulee esille – huomattu on. 

 

Samalla linjalla meni myös neidin toisen kaverin synttärit keskiviikko iltana. Äideille oli varattu ruokapöydän ympäryksen paikat ja synttärisankarin äiti kertoi hyvin huolella, että 5 pulloa viiniä on varattu illaksi. Taas lipesin paikalta, kun oli niin sopivasti muuttopuuhat kesken. Neiti jäi synttäreille ja tuli lopulta korealaisen ystävän kyydillä kotiin. Asuvat meidän uudella alueella, joten oli kätevää ja hyvin avuliasta tuoda neiti kotiin.

 

Viimeinen tehtävä oli suorittaa avainten palautus vanhasta asunnosta. Alunperin oli hyvin tärkeää, että avaimet palautetaan viimeinen päivä – joka täällä on sopivasti yleinen lomapäivä. No kas kummaa, kun sinä päivänä kukaan ei vastaa puhelimeen. Päädyimme lopulta siihen ratkaisuun, että veimme avaimet asuntoon sisälle ja läpsäytimme oven kiinni. Landlordilla on avain, joten sinne hän pääsee halutessaan. Tosin illalla 8 jälkeen saatiin viestiä, että Landlordi ei ehdi paikanpäälle, joten siirretään avainten palautusta muutamalla päivällä. 

 

Ainoa asia mikä tähän mennessä näyttää hukkuneen lopullisesti on meidän mausteet. Ne olivat viimeinen asia mitä purin kaapeista pois. Toisessa pussissa oli kaikki suomesta tuodut ja saadut mausteet ja toisessa oli kiinasta hommatut pullot ja purnukat – sekä suola. Sitten ensimmäistä ruokaa laittaessa uudessa kodissa tajusin, että en ole purkanut vielä mausteita. Pikaetsimisellä niitä ei tietenkään löytynyt. Sama ruljanssi seuraavana päivänä. Ja lopulta illalla oli todettava se tosiasia, että mausteet on hävinneet. En tiedä olisiko ne menneet vahingossa roskiin viimeisiä tavaroita tuodessa – tyhjensin samalla reissulla kodinhoitohuoneen laatikoita roskiin.. Jokatapauksessa harmittaa ihan vietävästi. Olinpa vastikään vielä purkittanut osan mausteista Ik ean uusiin maustepurkkeihin. Aina ei voi voittaa! 

 

Ja nyt kuvakavalkadi ja kauniita unia kaikille!

Purkki, joka ilahduttaa minua Metrossa joka kerta..


Lapset paossa rakettien pauketta piknikin aikana..


 

Takaisin normaalissa - monessa suhteessa. Arki rullaa, uusi tenttipäivä näkyvissä, asiat hoituneet ja tämä viikko oli ja meni. Tosin edellistä viikkoa minä laskin maanantaista maanantaihin, kun ma tai ti huomasin sen tenttiaikataulun muuttuneen ja seuraavana maanantaina oli kohtalonpäivä. Tämä viikko alkoikin varsinaisesti vasta tiistaina ja nyt on jo perjantai. 

Tälle perjantaillekin olen jo ehtinyt saatella neidin bussiin, viedä pikkumiehen kouluun (päiväkotiin, mutta kun se koulu on helpompi kirjoittaa.. älkää nyt vetäkö herneitä kitusiin) ja sännätä itse neidin perässä koululle. Koululla oli open classa eli vanhemmat pääsivät seuraamaan mitä ne muksut siellä puuhaa. Minä tosin menin sinne hiukkasen myöhässä, kun pikkumiehen koulu aukeaa sen verran myöhään. Parhaillaan menossa oli kiinantunti ja siellä käytiin läpi asioita mistä suzhou on kuuluisa. Teelaadut, kanavat, sillat, puiset ikkunanluukut ja tietyt ruoat. Lapset tekivät sitten kotiinviemisiksi pussukat, joihin he saivat valita noita suzhoulaisia ruokia. 1 niistä oli punapaputahna"pullat", 1 sellaiset levypurkkaa muistuttavat liuskat, joissa on jotain lihanpaloja ja viimeinen meni minun kielitaitokynnyksen yli niin korkealta että ainoa mistä sain selvää oli "todella hyvää". Epäilemättä  Yllättävästi pysyin kiinni juonessa ja jopa lasten laukomista totuuksista (kiinaksi). Tokihan paljon jäi ymmärtämättäkin. Englannin tunti tällä kertaa pidettiin ulkona. Lapsilla on koulussa oma "kasvimaa", jossa heillä on kasvamassa papuja. Tunti käsittely kasvimaata yleensä, erilaisia siemeniä, kasviksia ja kukkia. Se mikä hieman pisti huvittamaan oli tosiasia, että kun täällä puhutaan auringonkukista, niiden kasvattamisesta ja niiden siemenistä niin niitä kasvatetaan siksi, koska siemenet on niin hyvänmaksuisia syödä.. Suomessa nuo herkut syötetään linnuille. (Tökerö aasinsilta muutaman viikon takaiseen keskusteluun mieheni kanssa.. Mietittiin miten edullisesti me suomessa voidaan syödä noita auringonkukan siemeniä ((juu, me syödään niitä jo)), kun ostetaan "linnuille" 10 kilon säkki ja napsitaan ne itse.) Sitten lapset sai tehtävän ja heidän piti etsiä ensin isille vihanneksia. Pihalle oli piilotettu perunoita, tuorekurkkuja, porkkanoita ja sipuleita. Minä sain kotiintuomisiksi (iskälle) siis sipulin. Seuraava tehtävä oli etsiä äideille kukkia ja niin löytyi pihalta myös kukanoksat jokaiselle äidille. 

Lopuksi leikittiin vielä hippasta. Lapset eivät olisi millään halunneet sanoa vanhemmille heihei, mutta tänään oli onneksi muutakin mitä odottaa kuin pelkkä "tylsä" (kaikkea muuta se kyllä äidin mielestä on) koulupäivä. On nimittäin ensimmäiset kaverisynttärit tähän satsiin. Synttärithän tulee aina rykelmissä eikä mitenkään tasaisesti. Meillä on muutto viikon päästä vkloppuna ja ennen sitä on 4 eri synttärit juhlittavana. Tämänpäiväisille synttäreille kokoonnutaan koulun pihalla koulun jälkeen ja bussi vie meidät johonkin leikkipaikalle. Paluukuljetuskin kuulosti olevan, joten pitää hakea pikkumies tänään aikoinaan koulusta, että ehditään toiselle koululle ja synttärijuhliin. En nimittäin osannut lukea sitä kutsua, että tietäisin missä tuo juhlapaikka on. 

Tällä viikolla olen ehtinyt paljon muutakin. Tiistaita vietin huippuseurassa Ikeassa - Pudongin puolella ja oli sen verran hyvä reissu ja paikka, ettei lähempään ihan pikkukummassa tarvitse mennä. Tosin kesäkuussa pitäisi avautua Wuxin Ikea joka on vieläkin lähempänä..  Sain siis hankittua lakanoita homehtuneiden (!?!?) tilalle.
Keskiviikkona sitten oli Likoun eli Suzhoussa olevan huonekalukaupungin vuoro. Olen Taobaosta katsellut huonekaluja, mutta riskinsä siinäkin.. Likoussa oltiin seikkailumielellä ja oikeasti lopulta löydettiinkin sitten niitä edullisempia paikkoja eikä vain suomen tai kiinalaisittain törkyhintaisia huonekaluja. Mitä kauemmas kävelimme sitä edullisemmaksi hinnat muuttuivat. Ensin sellaisesta karvalankamatosta pyydettiin about 500 rmb, sit 450 rmb jne. Kunnes lopulta (taisi olla viimeinen halli ennen seuraavaa tienylitystä - en tiedä onko tuolla mitään "rajoja" -kuskin mielestä tosin alue loppui siihen) 230cm x 160 cm matto maksoi 300 rmb. Silloin ei voitu enää sanoa ei. Jokaisessa hallissa peräjälkeen on lähestulkoon samat tavarat myynnissä. Ensimmäiset hallit on aina tyhjiä asiakkaista ja 2 viimeisestä hallista asiakkaita jo löytyi useampia. Ensimmäisessä sänky maksoi jotain 5000 rmb ylöspäin. Kotiin kuljetus about 200 rmb.. Viimeisessä hallissa ihan tinkaamatta sänky oli jo 1900 rmb ja kotiin kuljetus 50 rmb. Vielä kun se sohva löytyisi..

Kysyinhän minä toki hintaa myös teetätykselle, mutta 18 000 rmb yhdestä ainoasta 2,5 ihmisen istuttavasta sohvasta on mun mielestä aivan törkeä hinta. Varsinkin, jos tietää meidän historian.. uudistusta pitää saada muutaman vuoden välein. En osaisi edes kuvitella ostavani jotain sellaista, joka pitää säilyttää loppuikä!?! Niin siltä pohjalta tavara ei saisi maksaa - ainakaan tälle nollatuloiselle kotiäidille - kovinkaan paljoa. Laadusta nyt ei enää voi puhua mitään. Vai miten se menee, jos suomessa Ikea on se halpis ja täällä se on äärimmäisen kallis huippulaatu..  Ja se on niin totta, Ikea ON kallis täällä.

Kävin muuten hakemassa teetätykselle jättämäni mekon. Ensituntuma oli, että ok, päälle menee, mutta on vähän iso. Otin sen jokatapauksessa mukaan, kun siinä kymmenen ihmisen tuijottaessa (sovituskoppina toimi kangaspakasta vedetty kankaanpalanen..) ei viitsinyt varsinkaan onnettoman peilin edessä kovin alkaa nostelemaan ja kiristelemään, että mistäkäs tää on huono.. Kotona sovitin vielä kerran ennen pesua ja nyt odottelen mekon kuivumista - josko se olis vaikka kutistunut.. No kotisovitus paljasti, että mekko on aika väljä. Ehkä hieman hassusti rintojen leikkaukset oli tehty niin ylös, että on fiilis kuin rintojen pitäisi olla heti leuan alla (eikä navan korkeudella.. no ei nyt sentään). Ompelujälki on kuitenkin loistava. Pallot on suorassa, ommeltu ajatuksen kanssa kaikki saumat ja mittakin on sopiva. Mielenkiinnolla odotan mekon kuivumista. Tällä kerralla jätinkin teetätykselle parit farkut. Kiinassa kun ollaan ja kaikkea kopioidaan niin pitää testava vielä onnistuuko kopiointi mitenkään. Kankaisiin (ohut farkkukangas) upposi 80 rmb (siitä tosin pitäisi saada vähintään 3 farkut ja 1 takki sekä ehkä vielä hamekin) ja 2 housujen ompeluun menee 135 rmb. Viikon päästä nähdään menikö hukkaan nuokin rahat. Jos lopputulos olisi hyvä tai jopa loistava niin tiedän mitä teetätän seuraavien vuosien tarpeeksi.. 

Mitähän sitä vielä? Ystävyys, ystävien löytäminen ja ihmiset yleensä. On ihana huomata, että niitä on. Kiitos teille! Aina kaikki ei toimi niinkuin haluaa, mutta aika kasvattaa ja opettaa itse kutakin. Osaa avata silmänsä ja sulkea suunsa, jos kaikki ei toimikaan. Tai osaa avata suunsa, jotta asiat toimisi. 

Iloista vapunalusaikaa! Minä alan tiskata astiat ja valmistautua synttärijuhliin. Ollaankin taas ainoat suomalaiset näissä juhlissa - ei se nyt ole mikään uusi, ainutkertainen, ensimmäinen eikä viimeinenkään kerta. Tänään juhlitaan korealaisen Emman 5v päivää!

Päivänä eräänä: kuorin perunoita keittiössä yksin ja pikkuapulaiset kerrankin kuuntelivat äitiä ja menivät touhuamaan omiaan. Mietin, miten mukavaa ruoanlaitto voikaan olla, kun sitä voi tehdä rauhassa - pitkästä aikaa. Taisipa siinä pyörähtää lihapullat uuniin, perunamuusi levyllä ja lätytkin jälkkäriksi - vai oliko se mansikkapiirakka?! Vasta siinä vaiheessa, kun teen annoksia lautasille alan miettiä, että mitenkä tämä näin helposti menikään - sain tiskattua asiatkin samalla. Eiköhän tämä tästä vaikkei ayi joka päivä enää tulekaan! Unohdetut tosiasiat paljastuvat, kun tulen lautaset kourassa keittiöstä ulos ja meinaan kompastua lattioille levitettyihin kirjoihin. Tasapaino pysyy ja askeltensijoja löytyy - melkein kuin hyppisi joen yli kiviä pitkin. Olipa se kumma, että lapset olivat hiljaa. Kaikessa rauhassa ovat kultanuppuset pakanneet äidin ostamaan valtavan isoon laatikkoon (muuttoa ja säilytystä varten) kaikki mahdolliset kirjat ja lehdet, joita lastenhuoneesta löytyy. Laatikko on tietysti tuotu olohuoneen ja ruokailutilan väliin mahdollisimman keskeiselle paikalle, jonka ympärillä on mukava lukea niitä opuksia. Aina uusi ja uusi, hieman kun takapuolta siirtää niin löytyy vielä sitä tyhjää lattiaa.. Taas kokeiltiin äidin kiihtyvyys nollasta sataan, ei tosin rikottu ennätystä vielä!

Entä sitten, kun tosiaan tulee se hiljainen hetki. Keskityt pikkuneidin kanssa johonkin hänen juttuun ja muutaman minuutin kuluttua tajua, että kotona on hiirenhiljaista. MISSÄ on pikkumies? Ruokailutila, keittiö, olohuone, eteinen, ulko-ovi on kiinni (ei osaa onneksi pamauttaa ovea perässään kiinni, kun ovethan aukeaa sisääpäin..), lastenhuone ja VESSAT. Sieltähän se sankari löytyy. Istumasta vessanpöydältä peilin edestä, kaulaansa hieroen ja toista kättä selän takana piilotellen. Viehko äidin deodorantin ja ihonpuhdistusaineen tuoksu leijailee pikkumiehen ympärillä. Kaulalle on ilmiselvästi toista (tai molempia) levitetty. Deodoranttipurkki on valeltu puhdistusaineella ja vieno hymy karehtii yllättyneen kaverin naamalla. Silloin äitiä vain nauratti.

Formulaviikonloppu Shanghaissa oli 13.-15.4. Perjantai iltapäivä oli varattu isän ja pojan ajaksi ja poika tuli päiväkodista jo aikaisemmin. Lainaksi saadut peltorit repussa miehen hyppäsivät autoon ja lähtivät kohti Shanghai Circuitia toiveissa päästä Pit lane walkille eli näkemään formula-autot läheltä. Matkaan oli varattu aikaa lähes 2,5 tuntia (n. tunti pitäisi mennä), mutta vielä 3 tuntia lähdöstä isä ja poika ovat metrossa- taas väärässä. Yritettyään 3 kertaa päästä oikeaan junaan ja päädyttyään saman 3 kertaa väärään paikkaan he totesivat pelin menetetyksi ja palasivat autolle. Jäi autot näkemättä. Tosin äiti taisi olla pojan puolesta pettyneempi kuin poika itse. Tuon seikkailun seurauksena poika pääsikin varsinaisena kisapäivänä iskän mukaan F1 katsomoon. Aamusta katsomaan autoja, tutkailemaan kiikareilla varikon toimintaa ja katsomaan vielä Porsche cup kisan. Päikkäreiden nurkalla iskä palautti pojan äidille ja nukkuva pikkumies päästi iskän jatkamaan autojen seuraamista. Kun poika heräsi autossa melkein kotona oli pettymys ääretön hänen huomattuaan, ettei isä ja muu miesväki olekaan mukana! Ne JÄIVÄT sinne radalle ja minä olen matkalla kotiin äidin kanssa!  

Äiti ja tytär shoppailevat Hongqiaon copy ja helmimarkkinoilla kahden kesken. Koruosastolle juututaan väkiselläkin liian pitkäksi aikaa ja äiti toisaalta huokailee syvään, ettei ole kertaakaan vienyt tytärtään helmikaupunkiin.. Olisi muuten kallis reissu, jos neiti saisi edes kolmasosan siitä mitä hän haluaa. Neiti kyselee äidiltä miksi pikkuserkulle ostetaan tuollaisia korviksia, eikö hänellekin voisin? Äidin selitys siitä, että neidillä ei ole korvissa reikiä herättää vain kysymyksen miksi ei ole? Saanko ne nyt? Hieman neitiä arvelutti se miten rei'ittäminen tapahtuu ja kuinka kauan se tekee kipeää, mutta selkeästi asia jäi hautumaan. Missä välissä minun vauvasta on tullut niin iso, että se haluaa jo korvikset - oikeat eikä niitä mitkä puristaa! Lupasin harkita asiaa ja katsotaan tilanne kesällä suomessa, jossa paremmin tietää mitä tilatessa saa.

Samaisella copymarkkinoilla äiti sokaistui. Neiti pyysi päästä lelukauppaan katsomaan mitä siellä on ja äiti huomasi valtava alennus/poistoröykkiöt. Kaikkia tuotteita ei oltu tuotu ovenpieleen, vaan osa oli jätetty myös hyllyihin. Siinä vaiheessa, kun kävelimme Sylvanian families tuoteperheen ohi ja äiti näki tarjouksessa olevan talon pupu sisällään alkoi neidin taivuttelu. Siihen hintaan mitä hän ostaisi ne kaksi my little ponya hän saisi talon puoliksi kalustettuina ja yhdellä pupulla! Tarjous oli huima, koska paketin toinen pää oli rutistunut läjään. Myyjä näytti, että tavarat sisällä on silti ehjät ja neitikin taipui tuon leikkitalon ostoon, kunhan: "Minä en sitten leiki tuolla miespupulla! Eikä pikkuveli saa leikkiä tällä talolla!". Maksettiin edullinen hinta ja kipitettiin pikapikaa ravintolaan ruokaa hakemaan - mehän pian myöhästytään.. Kunnes kotona taloa kasatessa lopulta silmät avautuivat ja aivokäyrissä tapahtui pieni hyppäys - EI tämä mikään Sylvanian family ole, vaan ihan kiinalainen Happy families täysin kopioiduilla kuvilla. Voi jösses, että oli tyhmä olo! No nyt on lapsilla kuitenkin "nukkekoti", jossa pikkumies voi parkkeerata autojaan sohvan ja naulakon vieressä, pikkuneidin nuken istuessa tuolilla teetä juoden.

Väsymys ja stressi - miten ne voivat yllättää kotiäidin? Eihän minulla pitäisi olla mitään tekemistä?! No niinhän sitä luulisi, mutta näin vain kävi. Useiden asioiden kaatuessa päälle kerralla tuli kunnon väsymys, josta tänään lopultakin on selvitty - paitsi, että kellon ollessa puoli 11 illalla minun pitäisi olla nukkumassa eikä istua pimeän olohuoneen sohvalla kirjoittamassa tänne! Viime viikko ma-ma oli elämäni pisin. Sinä aikana ehti sattua niin monta asiaa, että niiden normaali hoitamiseen kiinassa (suomi on toisella puolen maapalloa, jos ette ole huomanneet) pitäisi kulua ainakin 2 viikkoa. Lopultakin sain kuitenkin viimeisenkin paineen pois kontoltani, kun sain tentin tehtyä kunnialla läpi. Tokihan 3-4 sivun mittaiseksi tarkoitettu essee kutistui 1-2 sivuun. Ihminen (minä ainakaan) en ole terävimmilläni iltakymmeneltä. Kuten huomasin myös lauantai aamuna Suomi-kouluun lähtiessäni.. Luin edellisenä iltana kirjoittamaani listaa tavaroista, jotka on otettava mukaan. Mietin vielä ulkona taksiin kävellessäni mikä voi olla "lasten huovat". Koululle päästyäni tulin siihen tulokseen, että tarkoituksenani edellisiltana kymmeneltä on ollut kirjoittaa lasten juomat eli vesipullot..

Hyvää yötä ja kauniita unia! Ja terveisiä Itä-Suomeen spesiaalisti meidän lasten tuoreelle (tänä aamuna syntyneelle) prinsessa serkulle!! 

En minä voi kuin päivitellä tätä iänikuista asiaa, että MIHIN SE AIKA OIKEIN HÄVIÄÄ? Taas on mennyt ties kuin pitkään edellisestä kirjoituksesta. Ja kuten arvata saattaa, meillehän sitä sattuu ja tapahtuu..

En edes jaksa muistaa mitä kaikkea on ehtinyt sattua, mutta tässä vähän referaattia..

Parturissa käydessäni (ihanat yleiset lomapäivät, kun kaikki paikat on kuitenkin normaalisti auki ja vakiokampaajakin töissä!) Kevin jutteli kaikennäköistä oman kylän viini(a)siepoista ja siitä miten harjoitus tekee mestarin ja kiinalaista viiniä voi juoda vaikka pullollisen illassa, kun on jokailtainen kokemus. Kiinalainen viinihän on kaukana länsimaisesta viinistä - kumma kun Kevin ei ymmärtänyt mainintaani, että suomalaisten mielestä kiinalainen viini on moottoriöljyä - suomessa sitä sanottaisiin rehellisesti viinaksi, kun vollinkeja on päälle 40. Tuosta tuli puhe, kun hän erehtyi kyselemään tuleeko meillä juotua punaviiniä ja minä totesin, että minä juon valkoviiniä (Kevinin mielestä ainoa valkoviini on se kiinalainen "viini"). Piti heti korjata, että ei kun sitä länsimaista valkkaria, kun toinen katsoo silmät ja suu auki.. No entäs se leikkaus sitten? Pyysin jotain erilaista ja sitä nimenomaan sain! Kevin leikatessaan kertoi juttua saksalaisesta asiakkaastaan joka tykkää (suomalaisittain sanottuna piilokaljusta), en toki osannut yhdistää sitä työnalla olevaan päähän ja lopputulos olikin puolittainen piilokalju "mielenkiintoisella" takatukalla. Ensimmäisen päivän vain nauroin peilikuvalleni. Jotenkin niin käsittämätön, ohimot parin millin sängellä, päällä "pitkät" (eihän mulla ikinä kovin pitkät hiukset ole) ja korvanlehden korkeimmasta kohdasta taaksepäin sellainen "heviletti" eli n. 2-3 cm pituinen liehake. Mieheni nähtyä hiukset hän sanoi, että aivan kaamea 80-luvun kampaus. Edestäpäin näky oli aika huvittava ja sivulta outo. Kävin seuraavana päivänä pyytämässä hieman muokkausta ja nyt minulla on oikeasti vain takatukka eli takaraivolla "pidemmät".

Viikonloppuna pyörähdettiin koko perheellä Sail parkissa eli purjepuistossa lähellä SSIS koulua. Siellä oltiin sen 100 muun kiinalaislapsen ja 1 länsimaisen lapsen (meidän lasten lisäksi) kanssa. Osa leikkitelineistä oli juuri korjauksen alla (kyllähän te muistatte, että sunnuntai on normaali työpäivä!) ja miehet kiikkuivat siellä ehostaen telineitä. Pikkuneiti löysi ensimmäisestä vekottimesta koulukaverinsa ja sen jälkeen pikkuveli unohtui täysin. Jossain vaiheessa neidin tupsahdettua jostain kaverilleen, jouduttiin sitä jo tovi etsimäänkin, kun hän päätti kiertää piiloon kaikilta. Alue on siis pusikkoinen, 3 eri leikkialueesta koostuva paikka, joten piiloja löytyy.

Tiistaina keskityin taas kunnolla omiin opiskeluihini ja kirjauduin pitkästä aikaa myös netin koulujärjestelmään huomatakseni, että tenttipäivää oli aikaistettu 2 viikolla. Tarkoittaen, että minun tentti on sitten tulevana maanantaina eikä vasta reilu 2 viikon päästä!?! Olen netistä ladannut kaikki materiaalit itselleni eikä sillä ole tarvinnut siellä hypätä kovin usein. Mutta voin kertoa, että kalenteri tyhjeni kummasti ja tehtäviä on nyt pakerrettu urakalla.

Asuntoasiahan meillä vahvistui jo ennen lomaa, muuttopäivä vain on auki. Uusi koti (asunto) odottaa 21. kerroksessa ja autopaikkakin niin hienosti suoraan oven edessä 22 kerrosta alempana kellarissa. Tässä vaiheessa tuo tuntuu niiiiiiiin hyvältä että. Viikonloppuna nimittäin tuulettelin peittoja, tyynyjä, patjoja ja kaikkea mahdollista makkareista ja eikös vain ystävämme home ollut pesiytynyt jo lasten huoneeseen. Lastenhuoneessa on pidetty luksustavarakauppa (oikeasti siis kaikkea muuta) Auchanilta ostettua leluhyllykköä sellaisen pehmytmuovi/pehmopala mattojen päällä. Tuo kyseinen hyllykkö olikin täysin homehtunut pohjasta, kuten oli myös matot sen alla! Lisäksi yksi Ikeasta ostamistamme (aikalailla viimeisin) lakanoista oli saanut pintaansa jotain tummia pieniä täpliä, jotka eivät irtautuneet edes 95 asteen pesussa. Kaikki nuo tavarat löysivät itsensä heti roskiksesta asuntomme ulkopuolelta (onneksi en näe, kenen kotia ne nyt koristavat - toisen roska, toisen aarre you know!). Lattiakin oli iloisen täplikäs, mutta sitä ei voi tietää onko se hometta vai vain jotain muuta häiriötä "lakkauksessa". 

Pikkumiestä on kuljetettu lääkärissä taas tukkoisen nenän vuoksi. Nyt nenä ei vuoda eikä räkää tunnu olevan pään sisällä, nenä vain on ollut tosi tukossa. Tuon tuuletuksen ja siivouksen jälkeen tilanne on tosin hieman helpottanut ja zyrtecillä + muilla homeopaattisilla helmillä selvitään aamuun parilla heräämisellä. Ei onneksi hänellä tarvitse nousta istumaan saadakseen henkeä. Päiväkodissa hoitaja tuumasi, että toisaalta heille on helpotus silloin kun meidän mies kuorsaa, koska muut lapset nukahtavat silloin helpommin. Yleensä hän nukuttaa meidän miehen silittämällä ja toiset lapset menemällä niiden viereen "kuorsaamaan".. 

Jätetäänkö "parhaat palat" viimeiseksi..? Tässä ei oikeasti ole mitään parasta, mutta onni mukana onnettomuudessa tai yhteensattumien summassa.
Tiistaina lähetin ayin hakemaan pikkumiehen hoidosta, ostamaan vihannekset ja hakemaan pikkuneidin. Kellon ollessa muutamaa minuuttia vaille 4 (koulubussin saapumisaika klo 4.00 iltapäivällä) kuului ovelta koputus. Arvelin, etten mene avaamaan, kun yritän pysytellä näkymättömänä lasten saapuesa kotiin, jotta saan vielä hetken lukea rauhassa. Kuuntelin, että neiti siellä huutelee äitiä ja sitten ayia ja menin avaamaan oven. Siellähän tämä neiti yksin töröttää reppu selässään. Kysyessäni missä muut ovat hän sanoo, ettei kukaan ollut bussilla vastassa. Minä kuuntelen ihmeissäni ja kysyn miten hän sitten tuli kotiin. Ilyan ayi oli vastaanottanut hänet ja kävelyttänyt kotiin. Minä kaivoin äkkiä puhelimen, mutta ennen kuin ehdin mitään tehdä meidän ayi soittaa kauhuissaan, että missä neiti on? Kerroin hänen olevan kotona. Portinvartijat olivat hänelle sanoneet koulubussin jo menneen. Tuossa vaiheessa kello oli 3.59. Siitä alkoikin sitten asioiden selvittely, että miten näin pääsi tapahtumaan. Anteeksipyynnöt on lennelleet ja onneksi tosiaan olin kotona. Bussi oli ollut todella aikaisin portilla (meidän portti on ensimmäinen pysäkki), Ilyan ayi oli vakuuttanut bussi ayin, että voi heittää meidän neidin hänen luo ja he odottavat portilla, hän oli kuitenkin lähtenyt niiltä seisomilta kävelemään lasten kanssa meille ja tuonut hissillä ylös asti jättäen meidän neidin rappukäytävään (tiesi, että meidän ayi on tiistaina töissä, kun olin edellisenä päivänä kertonut, että ayi on vain ti ja to paikalla) soittamatta ayille, odottamatta pääseekö neiti sisälle jne. Heillä oli kiire uimakouluun.

No tosiaan kaikki päättyi hyvin ja naapurin ayi sekä koulun kuljetushenkilökunta ovat olleet erinäisissä puhutteluissa, joten mitään tuollaista ei pitäisi enää päästä tapahtumaan. Säännöt oli unohtuneet itse keneltäkin. Jotenkin niin kiinalaista. Hyvä huokaista nyt, että onneksi muuton jälkeen bussi jää kokonaan pois päiväohjelmastamme! 

Pikkuneidillä on jälleen joku kausi menossa ja tulee teini ajat mieleen.. Joka toinen ilta hän inhoaa koko perhettä (ja joka päivä aina, kun joku asia menee ei toivotulla tavalla) ja haluaa, ettei meitä olisi. Vastaavasti joka toinen ilta hän rakastaa meitä kaikkia ja me ollaan tosi ihania.  Perussettiä.

Laitoin muuten itselleni teetätykselle ensimmäisen mekon - peruspallokuvioinen kesämekko. Ompelija tosin ei ollut kanssani yhtään samaa mieltä asiasta laitetaanko satiinivyö rintojen alle vai vyötärölle. Minä olin sitä mieltä, että vyötärölle, että katkaisee vähän makkaraa, mutta hän oli sitä mieltä, että rintojen alle = kuin olisin paksuna. Ilmeisesti luuli ystävääni äidikseni ja odotti häneltä jatkuvasti hyväksyntää tai mielipidettä - ihan kuin itse en olisi päätösvaltainen. Saa nähdä mitä siitä sit tulee, kun mittoja otettaessa koko ajan yritti hivuttaa sitä vyötä ylemmäs 

Kotimatkalla Fabricilta kotiin käväisin kiinan halpa-hallissa ja ostin mm. softista 1 rmb/40x40 palanen, valmiita kukkarusetteja 1 rmb/10 kpl jne.. Selvää säästöä jälleen!


Elämän totuuksiakin neidiltä on aina lipsahdellut, mutta nyt en millään meinaa muistaa yhtään. 
Enkä näköjään muista vaikka 10 minuuttia mietin. Joskus toiste sitten. 

Tässä olis ihan ekana yks valokuvalinkki, näköjänsä picasassakin on jotain muutoksia tapahtunut ja oikeudet sekä kuvien lisääminen vanhoihin kansioihin on jo korkeampaa matematiikkaa - ei siinä lyhyen matikan kirjoittaneella (vasemmalla kädellä kauppiksen ohessa) ole jakoja..

Kiinassa vietetään parasta aikaa Tomb sweeping day lomaa eli muistetaan edesmenneitä. Toisille tämä tarkoittaa pitkää lomaa, kun koulut on kiinni, mutta meille se on vain äärettömän pitkä viikonloppu. Sillä erotuksella, että iskä on töissä melkein joka päivä. Lapset on kotona äipän kans ja ayi sopivasti alkoi tekemään vähempiä tunteja. Onkin siis tullut pitkästä aikaa jokainen lattialista tutuksi, kun pidin eilen siivouspäivää ja luutusin lattioita. 

Ajattelin aluksi tehdä pikasiivouksen ja antaa ayin hoitaa loput sitten, kun lomalta palaa, mutta kun aloin tutkailla lasten sängyn alusta ja omaa sängyn alusta yms muita nurkkia niin oli todellakin tartuttava luutuun ja konttailin kirjaimellisesti pitkästi toista tuntia asuntoa ympäri. Liekö ihme, jos koko ajan ollaan sairaana. Onhan ne lattiat kohtuu puhtaat olleet, mutta jos tavaroita ei ole siirretty seinän vierestä tai omilta paikoiltaan mihinkään muutamaan kuukauteen (milloin minä viimeksi itse siivosinkaan..?) niin liekö tuo ihme, että pölyä on mistä lapioida. Harmin paikka, kun valitsin siivouspäiväksi (tietämättäni) loman lämpimimmän päivän.

Pikkumiehellä on ollut jo lomaa kerrakseen, kun viime keskiviikkona on edellisen kerran tarhassa käynyt. Käytiinpä taas lääkärissäkin hakemassa apua tukkoiseen nenään, kun mikään ei tuntunut auttavan. Ei sipulisilppu, zyrtec, kuumat kylvyt, suolaliuossuihke ja sitä rataa. Lääkäri totesi kyseessä olevan allergisen nuhan - siitä ei tullut edes arvauksia, että mikähän sitä allergiaa voisi aiheuttaa. Noo, kassellaan nyt. Kummasti on luotto laskenut ja epäilys kasvanut niitä lääkäreitä kohtaan.  Pääasia kuitenkin oli, että kalpeana muutaman päivän ollut lapsi sai värin takaisin kasvoilleen ja voi nukkua öisin. Tulevaksi yöksi annoin viimeisen lääkkeen, joten pianpa tuon näkee oliko apu kuin pysyvä.

Aprillipäiväksi ei keksitty mitään jekkuja kenellekään. Jotenkin meni ihan ohi koko päivä. Suomalaiset lehdetkin jäi lukematta. Lasten kanssa tosin tehtiin heti aamusta retki Suzhoun eläintarhaan, kun iskä lähti valloittamaan elektroniikka marketteja eikä lukuisista houkutteluista (no okei, ehkä kaksi kertaa kysyi) huolimatta saanut muuta perhettä innostumaan paikasta. Jo lähestyessämme paikkaa huomasi, että on sunnuntai eikä tosiaankaan niin monella ole työpäivä kuin minä luulin olevan.. Tottuneesti lampsimme lippuluukulle ja ostimme 25 rmbn lipun. Ihanan halpaa! Strutsien häkin kohdalla kaivoin kameran laukusta - tarkoituksena oli kuvata lapsia eikä niitä eläimiä - ja alkoi ensimmäiset vihan väreet hiipiä selkärankaa (vai mitä pitkin se viha voisi nousta?). 

Päästessämme apinoiden häkille en voinut enää olla hiljaa. !#?="€ siinä sitä syötettiin isoisän toimesta apinalle suklaakonvehtia alumiinifoliossa, vanhempien pitäessä lasta aidalla istumassa, että hän varmasti saa mallia siitä miten tulee toimia. Joka kulmalla olevat kyltit, jotka kieltävät ruokkimasta eläimiä ovat vain koristeita. Mitä luulette, osasiko apina kuoria sitä suklaata esiin?? No ei. Pikkuneiti halusi päästä katsomaan käärmeitä ja siinä matkalla matelijoiden kopeille kurkimme altaaseen, jonka reunalla oli paljon katselijoita. Siellähän ui iso lauma kaloja. Keksittekö mitä niille syötetään?? No sipsejä tietenkin. Lasinen kolmatta metriä korkea seinähän ei ole mikään este, hyvinhän ne sipsit sen yli lentää.  
Matelijoiden jälkeen oli lintujen vuoro ja siellä mulla pääsi jo nauru.. Joku naikkonen härnäsi yhtä papukaijaa paperinpalalla, yritti syöttää sitä linnulle. Toinen lintupa siinä vieressä hetken tutkaili tilannetta ja ruutasi tuutin täydeltä sitä kakkosta häkin läpi ja hyvin räpsähti tuon naikkosen jaloille. Vahingonilo Paras Ilo! 

Tokihan me kierrettiin koko paikka, oltiin vähintään yhtä kuvauksellisia kuin apinat ja ihmeellisiä kuin flamingot ja erotuttiin porukasta kuin kakadut. Siinä vaiheessa, kun vartijatkin tuijottivat meitä eivätkä huomanneet vieressä tapahtuvaa eläimen "kuvaussessiota" aloin olla kypsä. Siinä nimittäin aikuinen mies polleana seisoi turva-aidan (lieneekö se oikeasti vain muodollinen vaiva se aita..) väärällä puolen ja piti jotain hirvieläintä sarvista kiinni - ihan vain saadakseen parempia valokuvia ja näyttääkseen enemmän elvikseltä (kuka ei uskaltaisi tuollaista tehdä..). Oli aika siirtyä puisto alueelle jäätelön ostoon. Ilman näin yllättäen lämmittyä (no joo, onhan tätä odotettu ja onhan se ollut tiedossakin, mutta ihan kuten talvi yllättää autoilijat etelä-suomessa..) en hoksannut ottaa juomaa mukaan.

Hetken rauha puiden katveessa ja vähempien ihmisten tuijoteltavana. Miten se muuten on niin täällä ihmisillä synnynnäisesti syötetty se "erinäköisten" huomioiminen?! Eläintarhassa oli nimittäin kymmeniä oppilasryhmiä ja eiköhän niistä kuulu jatkuvasti - Waiguoren - Hello - Whats your name - blää blää blää. Alle kymmenvuotiaat lapset, just! 



Sitten lähdettiin paluumatkalle kohti porttia ja taksin metsästykseen. Ylhäällä näkymä (hyvin normaali, äärimmäisen ärsyttävä ja lähestulkoon jokapäiväinen..), joka meitä kohtasi sillalla joka erottaa eläintarhan puistosta.

Olen viimeaikoina kuvaillut kiinalaisten kenkiä. Niitä näkee niin erilaisia, hassuja, hienoja, karseita, ihania ja vaikka mitä. Kaikkea sisätossuista korkkareihin ja kalliisiin tennareihin.. Tässä yhdet eläintarhasta.. (tai no näkyyhän siinä tuon lapsen kengätkin - lapsi on siis se punahousuinen ja opettaja mustakinttuinen)



Tämän pitkän viikonlopun aikana (huominenkin on muuten vielä vapaa) on syöty herkkuja eli uunilohta ja perunamuusia ja makaronilaatikkoa!! Uudet perunatkin olivat jo tulleet tuoretorille myyntiin, mutta en sillä reissulla, kun ne huomasin voinut enää lastata pottuja kyytiin. Se olis seuraava herkku - uudet perunat ja sipulivoikastike.

Tein muuten viimeviikolla yhden turistikierroksen (ja hyvin nopean sellaisen) Suzhoussa. Sain n. tunnin varoitusajalla ohjeet käyttää paria turistia puutarhoissa ja heidän toiveita kuunnelleen suuntasimme Master of the Netsin puutarhaan kymppikadulle. Aika olikin hyvä, kun magnoliat ovat parhaimmillaan ja muitakin kukkasia jo löytyy. Tässä vähän tunnelmia Verkkomestarin puutarhasta..





 Sieltä suunnattiin (ensimmäinen kilometri kävellen, kun ei saatu taksia..) kohti North Temple Pagodaa ja kiipesinpä pitkästä aikaa taas huipulle asti. Tässä paikan puutarha ja munkkien asumukset maaliskuun lopun värein:



Hieman Suzhoun kaupungin pohjoisosan kattoja..


Ja näistä maisemista jatkettiin Silkkimuseoon pysähtyen ensin katsomaan miltä silkkipeiton valmistus näyttää.. Arvatkaa vaan muistaako tämä matami, että mulla on kamera mukana - ensimmäistä kertaa kiinassa olon aikana silkkitehtaassa. No muistaa, siinä vaiheessa, kun on jo langan puolaamisesta selvitty. Ja arvatkaapa mitä muuta..? Niin tohkeissani nostin kameran laukusta ja räpsin kuvia, etten hoksannut tarkistaa mitä kameran kiekko näyttää - saatikka, että olisin katsonut millaisia kuvia tuli. Jetsulleen - valintakiekko ihan päin peetä ja kuvat pimeitä. Nyt sitten "pelastin" niitä parhaani mukaan ja näyttävät siltä, kuin olisi otettu filmikameralla 30-40 vuotta sitten.. Tässä niitä kuitenkin. Ensiksi cocooneja, tuplasellaisia eli 2 kertainen määrä silkkilankaa ja kaksi pupaa (perhosentoukan jälkeistä astetta) sisässä.


Sitten täti (liotuksen jälkeen) venyttää cocoonin ensimmäiselle kaarelle. Tähän kaareen laitetaan päällekkäin 8-10 cocoonia (eli kertaa 2, kun on kyseessä tuplacocoon).


Seuraava vaihe onkin venyttää se edellinen "sukka" isompaan ja niitä puskea samoin 8-10 päällekkäin (riippuu usein kertojasta ja paikasta mitä ne sanovat tähän menevän/laitettavan). 



Ja viimeinen vaihe on sitten venyttää peiton täytteeksi tuo sukka (jossa on siis 2 x 8 x 8 cocoonia). Peittoon tulee 60-100 sukkaa - riippuen millaista peittoa ollaan tekemässä. 


Saimme muuten suomesta pääsiäispaketin viime viikolla. Kinderit tosin näyttivät tältä: 


Oli tuossa rasiassa 5 ehjää munaakin ja jos tarkkana olette niin yksi ehjien lisäksi oli jo napattu matkalle mahaan. Mielenkiintoisinta tuossa paketissa oli se, että paketissa ollut prinsessalehtipussi oli täynnä suklaamuruja. Avaamaton muovipussi, josta etsin reikää pitkälti toista minuuttia ennen kuin hoksasin pikkusormen mentävä reiän pussin kulmassa. Siitä oli päässyt murut matkalla suomesta kiinaan syöksymään pussin sisään ja murustamaan lehden kannet ihanan tahmeiksi. Kiitoksia mummulle paketista! Vielä on kaapissa 2 tai 3 munaa piilossa (niin hyvässä/ylhäällä, ettei meidän apinat ole sinne yltäneet).

Eläinkauppiaat ovat taas löytäneet tiensä katujen varsille. Tässä pupuja, kaloja ja mitä lie mekkokujilla..

Ja eläintarhan portilla myynnissä olleet kilpikonnat, tiput ja kalat.




Ja sitten pikakelaus tähän aamuun. Sovin lasten kanssa, että mennään piknikille järvelle. Skypettelyn jälkeen lähdimmekin eväiden kanssa kohti rantaa ja mietin kuumeisesti itsekseni, että mitenkäs me lounas järjestetään, kun kello oli kerennyt jo melkein yhteentoista. Muistin sitten rannalla olevan Mammamia pitserian, joten suuntasimme suoraan sinne. Repusta löytyvät muutama näkkileipä, kahvi, mehut, hedelmät ja popcornit eivät kovin kauas nälkää siirtäisi. Mammamian pihalla on sopivasti suihkulähde ja isoja kivipalloja, jotka meidän neiti muistaa viime kevään suomalaisten piknikiltä ja sinnehän neiti ilolla meni kiipeilemään. Minä kävin tilaamassa pitsan (oli aika erikoinen menu - no joo, italialainen) ja oli tyytyminen pitsaan, jossa oli kirsikkatomaatteja ja parmankinkkua. Oliiveja ei toivoakaan saada eikä ainesten vaihtaminen käynyt päinsä alkuunkaan - näin minulle selkeästi ilmoitettiin. No maksoin itseni kipeäksi 118 rmb/PITSA ja siirryin pihalle odottelemaan. Lähes puoli tuntia myöhemmin sain pitsan ja laatikon rucola salaattia koristeltuna parman kinkulla. Ihmettelin itsekseni mikä on homman nimi ja kärräsimme lastin nurmikolle. Tuulensuojapaikka löytyi (tai no puhuri ei vetänyt hiuksia päästä ja eväitä laatikoista) ja eväät levitettiin viltille. Pitsalaatikosta paljastui pitsalätty, jossa oli juustoa ja 2 puolitettua kirsikkatomaattia eli 6 osaan pilkotulla pitsalla 4 palasta sai tomaatinpuolikkaan koristeekseen. Meinasinpa unohtaa, että olihan siihen laitettu tuoretta basilikaa mausteeksi ja niitä lehtiä oli 1 jokaiselle palalle. Pikkuneiti ihmetteli tuota kokonaisuutta, valitsi palan, jossa oli pelkkä basilika ja nosti senkin pois päältä. Hyvin kuitenkin eväs upposi ja parmankinkku "tuoreena" jäi äidin yksin nautittavaksi - oih!
Kuten viimevuoden piknikillä niin tänäkin vuonna saimme nauttia salamavalojen loisteesta - tällä kerralla kuitenkin hyvän matkan takaa, koska istuimme ihan pensaiden vieressä ja takana kulkevalta kävelytieltä ei näkynyt suoraan viltillemme. Lopulta kotia kohti kävellessä tuli taas tämän mamman mittari täyteen. Halusimme kävellä rantaa pitkin, kun pikkuneidin oli helpompi potkutella potkulaudalla tasaisella alustalla mukulakivi tienvierustaan verrattuna. Jatkuva hello-waiguoren-nihao-whatsyourname huutelu kuumotti kupolissa ja kameroiden ja kännyköiden tuonti naamalle, lasten hiusten silittely ja muu perinteinen vapaapäivän ystävällismielinen naureskelu näille länsimaisille ihmetyksille nosti savun korvista. Viimeisiin kotialbumeihin tallentuikin varmasti paljon hilpeyttä herättävä erittäin vihaisen näköinen, hiukset tuulen pörröttämä valkonaama, jolla on keskisormi näkyvästi pystyssä.  Anteeksi lapsellisuuteni, mutta ei todellakaan ollut hyvä päivä näyttää valkonaamaa ulkosalla.

Säälin oikeasti niin paljon kaikkia julkkiksia, joita kaikenmaailman paparazzit ahdistelee. Tiedän hyvin miltä heistä tuntuu!

Ja tähän rakoon sanon, että Good night, sleep tight, don't let the bedbugs bite! 

Ei voi sanoa, että piipahdinpa vaan pitää sanoa, että käväisin about 4 tunnin verran kiertelemässä mekkokujilla eilen maanantaina. Alunperin menin näyttämään pienelle porukalle nyrkkipajan, jossa valmistetaan rooliasuja kuvien perusteella. Se todella on paikka, joka tulee tietää. Olen tainnut kertoa aiemminkin, mutta tulkoon vielä toistamiseen. Sinne ei eksy ellei ole niin kovin uskalias, että lähtee tutkimaan kaikki alta metrin levyiset pienet roskaiset kujat. Harvempi länkkäri varmaan niin tekee. 

No sitten pyöriskelimme kujilla ympäriinsä ja juttelimme mistä kukakin on mitäkin löytänyt. Päästyämme "tukkuliikkeisiin" eli niihin, joissa myydään kankaita, koristeita (ommeltavia blingblingejä, kukan mallisia timantteja, tekokukkia - you name it they got it), pitsiä ja satiininauhoja. Puhumattakaan miljoonista ja miljoonista eri asioista, joita suomessa helpolla löytää tii ma rista tai sin oo per ista. (Nyt on pakko ottaa käyttöön tuo sanojen katkonta, olen lopultakin ymmärtänyt miksi niin kannattaa tehdä.. ;) thänks to go-og-le.)
Ostin pienen pussillisen satiininauhoja eri levyisinä (suoraan sellaisia rullia, joissa on useampia metrejä - en ole vielä purkanut yhtään niistä auki mitatakseni) ja eriväreissä. Mukaan tarttui violettia, mustaa, valkoista, punaista, sinistä, keltaista eri tummuusasteilla. Lisäksi nappasin mukaani vielä ison (siis oikeasti ISON) kerän kuminauhaa ja tuolle pussukalle tuli hintaa 50 rmb elikkä n. 6 euroa. Kuvittelisin äkkiä maksavani saman verran yhdestä satiininauhakerästä suomessa, mutta varmahan en voi olla, kun en ole niitä sieltä (ti ima ria lukuunottamatta ostanut - eikä nuo olleet niin heikkolaatuisia). Että nyt isovanhemmat puhelua tännepäin ja kertokaa tarpeenne tuollaisten käsityöhommeleiden suhteen.. Tiedän varmaksi seuraavalla mekkokatureissulla mukaani tarttuvan ainakin 1 pussillisen (oisko siinä parisataa kpl) kukan mallisia timangeja vaikkapa vaaleanpunaisena.. 

Ja sehän on sitten saletti, että kun mitään et etsi niin kolttua pukkaa. Mukaan tarttui tällä kertaa bilehileen vaate/paita/erittäin lyhyt mekko eli kaapin täyttöä kerrassaan. Minkäs sille tekee, että sattuu oikean kokoinen, mallinen ja värinen hepene roikkumaan rekissä ja jos 4 naista tinkaa hintaa alemmas ni onhan se myyjällä tiputettava oikeisiin lukemiin 

Skype ystäväni ovatkin ehkä jo huomanneet sen viimeisen ostoksen eli vaaleanpunaisen muoviperuukin.. Ostin sen pikkuneidille leikkeihin (ja johan niitä eilen illalla riittikin), mutta epäilen, että jos yhdetkään polttarit olisi tulossa niin morsmaikulle löytyisi täältä aika helposti vetimet ylle. Muoviperuukki lyhyillä kutreilla 25 rmb.

Uskallankohan mainita vielä tämän..? Minut tuntien kyllä vain. Vuonna 2005 naimisiin mennessäni etsin olkaimettomia liivejä ja kas vain, kun ostin ihan sikakalliilla sellaiset invisible bra:t eli 2 mitälie muovi/kumi lätkää mitkä kiinnitetään suoraan rintoihin. Siellä ne kotona suomessa vieläkin on kaapin koristeena (siis onhan niitä käytetty), mutta älkääs kuulkaas kun mekkokujalla löytyi niitä samaisia lätkiä laatikkotolkulla. Ja arvata saattaa, että kun hintaa on kokonaista 15 rmb niin mukaanhan ne lähti. Kun sitä niin monta sataa rämbylää säästi eilisen aikana niin vähänkö on pollea fiilis! Hyviä ostoksia (antakaa minun ainakin säilyttää tämä mielikuva vielä muutaman päivän..).

Sitten mieltäni on jälleen askarruttanut tämä ayi asia. Huhtikuussa emme tarvitse ayia enää niin paljon kuin ennen - nytkin se tuntuu olevan jo liikaakin meillä, että tunteja pitää vähentää. Kas kummaa, kun ehdotin 3 päivää viikossa niin palkkatoive pompsahti huimasti ylöspäin. Ehdin jo lähettää kyselyä vanhalle ayille ja hän tulisi mielellään takaisin - siivoamaan kuten silloin ensimmäisen puolen vuoden ajan täällä asuessamme. No tietystihän tämä nykyinen alkoi myös tinkaamaan palkasta - siivoaminen on näköjään paljon kalliimpaa työtä kuin lasten kaitseminen, paitojen silitys, pyykin pesu ja tiskaus. Edelleenkin painitaan vuoroehdotusten kanssa. Nyt olisi minun vuoroni ehdottaa jotain. Vaa'assa on niin monta asiaa, että päätös on hankala. Toisen siivousjälki on parempi, toinen voi hoitaa myös juoksevia asioita, toinen on nopea ja tehokas ja toinen hoitaa lapsia tarvittaessa. Suhteessa molemmat on samanhintaisia, mutta toinen vaatii enemmän tunteja. Ah mikä soppa. Olen kuitenkin asettanut takarajaksi huomisen, joten päätöksen on synnyttävä. Tässä kun luin blogia, jossa expattia oli kehotettu kohtelemaan ayia kuin mitä muuta tahansa palkollista ja blogisti ei siihen pysty täysin huomaan samanlaisia piirteitä itsessäni. Irtisanominen on tooodella hankalaa. Jos muuten kiinnostaa lukea englanninkielistä blogia niin tuttavani kirjoittaa sellaista osoitteessa: http://everittfamily.blogspot.com/ Tuossa perheessä on meidän ayin isosisko töissä. 

Pikkuneidin koulusta tuli viestiä, että valokuvaus lähestyy. "Olethan ystävällinen ja puet lapsesi punaiseen tai siniseen jos mahdollista." Tämä viesti tuli siis maanantaina kotiin ja kuvaus on keskiviikkona. Otan tuon pienen präntin kirjaimellisena vastuuvapautuksena enkä rientänyt tänään kauppaan ostamaan mitään punaista tai sinistä.. Pinkki saa kelvata (jos on puhtaana..).