Olen ehtinyt pohtimaan mitä eroja arkipäivissä on täällä ja suomessa (ja nämä on siis meidän perheen eroja, niinkuin kaikki muutkin yleensä mitä tänne sormistani suollan.) Ihan perustarpeisiin liittyen suurin ero on kaupassakäynti. Isommasta kaupasta saa kaiken aina edullisemmin, mutta siihen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Täällä vaiva tarkoittaa sitä, että meidän on otettava taksi ja ajettava kauppaan. Ja tämä tapahtuu arkena kokoonpanolla minä ja lapset. Siitä taas seuraa se, että rattaita en voi ottaa mukaan, koska olen menossa kauppaan ja kaupassa tarvitsen ostoskärryt. Ilman rattaita meno taas tarkoittaa sitä, että taksin kyytiin voin noin vain hypätä eikä ole ahtamisongelmia (osa kuskeista kyllä pyytämättäkin tulee avaamaan peräkontin). Rattaattomuus tarkoittaa toisaalta myös sitä, että pikkumies on kannettava sylissä. Kantoliina olisi suomessa oiva apu, mutta täällä lämmössä en voi kuvitellakaan montaa metriä kangasta ympärilleni. Kaupassa on koko ajan kärryjä lastatessa muistettava se, mitä minä oikeasti jaksan kantaa. Vaikka on reppu mukana, johon osan ostoksista saa, on minulla mukana myös 10 kiloa liikkuvaa lihaa ja luuta. Suomessa hyppäsin kotioven edessä autoon ja ajoin kauppaan, thats it! Täällä kävelen muutaman sata metriä kadun varteen, otan taksin lennosta, hyppään taksista kadulla, hypin mopokaistan yli, kävelen kaupan sisässä jonkun satametriä ja sama toisinpäin. No miksi emme käy kaupassa koko perheellä arki-iltana? Mies on töissä kodin ulkopuolella n. 9-19 + kotona lisäksi 2-4 tuntia. Kun työt loppuu lapset ovat nukkumassa. Miksei sitten heti kun mies tulee kotiin? Ihan ensimmäinen syy on ruuhka - kaappaa tuolta seasta vapaa taksi.. Oh jeah! Sitten suoraan töistä tullut nälkäinen mies - muistanette Saarioisten (vai minkähän lie ollutkaan) mainoksen "hyvä ruoka parempi mieli". No entäs sitten viikonlopun ruokaostokset? Riittääkö miljoona kiinalaista selitykseksi? =) Onhan täällä toki kauppoja, joissa ei ole niin paljon ihmisiä, mutta se yleensä tarkoittaa myös sitä, että paikka on kallis.

Mitä muuta? No HopLop on hyvä toinen esimerkki. Suomessa hypättiin taas autoon (silloin, kun autoja oli 2) ja ajaa hurautettiin muutaman kilometrin päähän. Maksettiin itsemme kipeiksi ja kontattiin hikipäässä lasten kans pitkin verkkohökötyksiä. Täällä riippuen kumpaan HopLopiin (oiskohan se oikeasti Cheers) mennään, hypätään taksiin tai kävellään perille. Haetaan portilta kuitti, käydään maksamassa kassalle (15-30rmb), palataan takaisin portille, luovutetaan kuitti ja mennään leikkimään. Verkkohäkkyröitä löytyy, mutta vain reunoilta. Isompi lapsi voi rauhassa mennä leikkimään mihin haluaa, hukkaan joutumisen vaaraa ei ole. Pienemmän perässä kuljetaan pallomeressä, jonkin sortin "äly"pisteissä ja jutellaan muiden äitien kanssa - seisaallaan tai istuen.

Ruoanlaitto voisi olla myös yksi asia, missä huomaan eroja. Suomessa keitin makaronit ja paistoin jauhelihan - ainekset sekaisin ja uuniin. Täällä (en ole vielä löytänyt makaroneja - en kyllä ole kovasti etsinytkään), jauhelihaa olen kaupassa nähnyt - se on sellaista sormen vahvuista pötköä, kananmunia saa tuoreena tuosta lähimarketista ja hmm.. meillä ei ole uunivuokaa, mutta ei meillä ole kyllä uuniakaan. On siis jäänyt meidän asunnossa laatikot tekemättä. Perunamuusia aloin tekemään viime viikolla ensimmäistä kertaa - kun hoksasin avata silmät ja ostaa tuoreita perunoita tuosta hedelmä/kasvistorilta. Enpä olisi ilman miestäni tuota hoksannut. No kotona kuorin perunat jättipuukolla - ei ollut silloin vielä hedelmä saatikka kuorintaveistä meidän laatikossa (nyt jo on - kiitos suomalaisen ystäväni) ja laitoin peruna kiehumaan. No pitihän siinä kerran kattilaa vaihtaa, kun ensimmäinen ei sopinutkaan induktioliedelle.. Sitten aloin miettiä, että missäs meillä on sähkövatkain.. öö, kaupassa. Okei, no entäs sitten perunanuija.. hitsit - kaupassa sekin. Päädyttiin sitten syömään keitettyjä perunoita. Vasta, kun minulle mainittiin, että pullon pohja olisi kyllä ajanut asian hoksasin sen itsekin. Potut oli tosin jo mahassa siinä vaiheessa.

Oma etunsa on siitä, että muuttaa jonnekin ilman mitään tavaroita. Sitä oikeasti pärjää hyvinkin vähällä. Suomessa keittiön kaapit pursuu tavaroita - miksi? No kun niitä on tullut hankittua. Täällä kaapit huutavat tilaa ja tyhjyyttä ja minusta se on aivan ihanaa! Tokihan monet asiat helpottavat elämää, mutta onko ne sen arvoisia? Odotan toisaalta innolla ja toisaalta kauhulla sitä, kun ensimmäistä kertaa mennään käymään Ikeassa Shanghaissa. Sieltä voisi ostaa esimerkiksi kahvikuppeja (joita meiltä löytyy nyt 6 kpl eikä ne missään nimessä ole kaikki samanlaisia), se perunanuija nyt varmaan on hankittava, ja lapsille muovisia astioita. Siis sellaisia, jotka kestää lattialle heittämisen - kaikki ei näy kestävän.

Nyt kun asumme täällä kerrostalon 9 kerroksessa on toisaalta niin helppoa, kun ei tarvitse huolehtia muusta kuin perheestä. Ei ruohonleikkuuta, lumenluontia, paikkojen korjaamista, eikä edes siivoamista - ainakaan ulko-oven toisella puolen. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että omaa pihaa ei ole, omia omenapuita, leikkimökkiä jne. Mutta pihalla on lähestulkoon aina leikkikavereita. Haluan olla "maassa maan tavalla" periaatteella liikenteessä ja sitä myöten oppia uusia asioita ja verrata niitä entiseen. Syödä toisenlaista ruokaa ja kokeilla asioita - ehkä siitä jotain viisastuu ja oppii. Osaa myös kunnioittaa tai olla kunnioittamatta suomalaisia asioita.

Eilen minua kovasti huvitti, kun luin iltalehdestä tai sanomista juttua suomalaisten nuorten turvavyön käyttämättömyydestä - kortti hyllylle tai jotain sinne päin. Kyllä sitä suomessa niin painotetaan, valvotaan ja kitistään kaikesta. Ollaan niin pikkutarkkoja. Onhan se turvallista se on myönnettävä, mutta täällä ei ole niin justiinsa, että montako siellä takapenkillä istuu - takseissa on vielä ne valkeat peitteet istuimissa, ettei vöihin voi edes koskea. Poliisit toki puuttuvat ruuhka-aikana siihen, jos mopon päällä istuu kovin monta, mutta mopoilijat (kyydissä olijat siis) hyppäävät pois kyydistä ja kävelevät risteyksen yli hypätäkseen taas kyytiin. By the way, viime viikolla näin yhden kypäräpäisen mopoilijan.

Tällä hetkellä fiilikset on siis hyvät, uusi kotimaa kiehtoo vielä kovasti ja yritän sopeutua toisaalta rennompaan menoon. Kaikki asiat ei aina toimi, mutta tämä on kiina. Kaikki tavarat ei aina kestä, mutta ne onkin täällä tehty eikä ne suomalaiselle maksa kovin paljoa. Ei sillä, raha ei kasva puussa, mutta siihen ei talous kaadu, jos tuoli hajoaa tai lautanen. Ollaan sitten ilman niitä.