Onneksi paljon muutakin kuin perinteinen -ei mitään. Nyt on tämänpäivän seikkailut seikkailtu ja hieman odotetustikin matkassa oli muutamia mutkia. Taksikorteista ei löytynyt Rainbow ostarin korttia, joten yritimme sitten päästä kartan avulla perille. Kartassa, kun ei tietenkään lukenut sen kadunnimeä, jonne olimme menossa. Kuski ajeli sinnepäin pitkän viittoilun ja huitomisen jälkeen. Perille päästiin - myöhässä sovitusta ajasta - mikä ihme.. Yritin soittaa, että missä niistä leikkipaikoista ystävämme ovat, mutta puhelimenihan ei tietenkään toiminut. Tänään olen käynnistänyt sen uudelleen vasta 4 kertaa ja sim korttia sen lisäksi käyttänyt pois 2 kertaa. Ja tiedoksenne, että vika ei edelleenkään ole puhelimessa vaan sim-kortissa. GRR!

Perillä meitä odottikin paikallinen HopLop. Plussat suomeen verrattuna paikassa tulee siitä, että hinta 30 RMB/lapsi ja 5RMB/aik. Pikkumies pääsi ilmaiseksi (pienen inttämisen jälkeen). Paikka oli hieman pienempi, mutta huomattavasti väljempi ja lapsia oli helppo seurata. Ei tarvinnut kontata perässä. Ainoan miinuksen paikka saa siitä.. tai no ei se taida olla paikan vika.. Mutta muistanette nämä kiinalaisten reikähousut.. Ja jos pissa tulee niin se tulee. Puistatus! Törmäsin vain yhteen lammikkoon vajaan parin tunnin aikana, mutta haju tulvahteli siellä täällä. Varsinkin, jos erehtyi alueelle, jossa ei ollut mitään lasten virikkeitä. Olipa se kyllä käsidesi taas tarpeen, kun sieltä pois lähdettiin.

Taas voisin mainita yhden hyvän puolen, johon olen täällä törmännyt. Jos jossain tapaat ihmisen, jonka kanssa haluat jutella joskus toistekin vaihdetaan puhelinnumerot samantien. Tänään kävellessämme yhden kahvilan ohi näimme siellä istuvan länkkäriäidin 2 lapsen kanssa. Me kipaisimme ulos syömään jäätelöitä ja hetken kuluttua kyseinen äiti lastensa kanssa tuli nurkan takaa juttusille. Hekin olivat huomanneet meidät ja lähteneet etsimään meitä. Heidän nuorimmainen poika, joka on samanikäinen kuin meidän neiti, oli ilmoittanut neitimme nähtyään, että tuosta hän saa leikkikaverin. Kuinkas ollakaan, he vielä asuvat tuossa meidän viereisessä korttelissa. Puhelinnumerot vaihdettiin ja he hyppäsivät skootterin selkään ja lähtivät kotiakohti. Siinä vaiheessa katsoin kaipauksella perään, turkoosisähköskootteri, oih! Jokohan meidän pikkumies kohta pysyisi kyydissä?!? Eipä siinä muuta kuin jäätelöt naamaan, lapset kärryjen kyytiin ja tämän päivän urheilusuoritus saattoi alkaa.

Nyt ukkosen jytistessä ulkona taidan alkaa viestittelemään pikkuneidin tulevan kaverin äidille ja samalla lämmittelemään ruokaa tälle sakille. Tämä päivä on alkanut paremmin kuin hyvin!