Minun ja mieheni käytössä ollut salakieli eli englanti on nyt todellakin jo pakko vaihtaa. Sen vaihtoa alettiin miettiä jo suomessa, mutta nyt se on oikeasti ajankohtaista. Sunnuntai-iltana, kun pikkuneiti katsoi omia piirrettyjä ja minä ja mieheni juttelimme herkuista - täysin englanniksi - ja siitä, että 1 päivällä tilatuista jälkiruoista on vielä jääkaapissa. Hän murehti, että muistaako tyttäremme sitä vielä, koska aiemmin ulkona hän oli ilmoittanut haluavansa syödä sen. Emme missään vaiheessa käyttäneet neitokaisen nimeä puhuessa. Minä sanoin, että säästetään hänellekin pala maanantaiksi. Ja niin neiti painasi ohjelmansa pauselle ja hyppäsi sohvalta - minä haluan nyt sen suklaakakun! Voi ei, hän siis ymmärsi keskustelun aiheen.

Täällä kiinassa uusiin puhelinliittymiin tulee mainosviestejä ihan koko ajan. Kuulimme uusilta ystäviltämme, että toisin kuin euroopassa täällä ne pitää erikseen kieltää, jotta niitä ei tule. Minun puhelimeni, kun ei tykkää viesteistä yhtään ja päivittäin menee jumiin - ilmeisesti noiden viestien seurauksena. Sinänsä huvittavia viestejä, koska puhelimeni ei tulkitse/näytä ollenkaan pinjinin merkkejä ja tilalla on vain laatikoita. No pyysimme liittymän avaajaa laittamaan meille estot ja selvisi, että ensimmäinen kuukausi niitä on vain vastaanotettava, sen jälkeen voi eston laittaa.. Vielä siis muutama päivä poistetaan puhelimesta 6-14 viestiä/päivä.

Oma etunsa on siitä, ettei ymmärrä kiinaa. Belgialaiset ystävämme kun kertoivat muutamista paikallisista tavoista (ystävämme ovat asuneet Suzhoussa jo 5 vuotta) ja yksi niistä on se, että jos kiinalainen on jostain asiasta jotain mieltä, hän sen varmasti kyllä kertoo. Eli esim. jos lapsella ei ole sukkia hän tulee sanomaan, että pitäisi olla. Jos lapsi ei saisi olla ulkona, vaatetus on väärä, lapsi syö jotain mitä ei kiinalaisen mielestä saisi jne.. Meillekin moni tulee aina jotain polottamaan, mutta tämähän on vain hyvä, kun ei tiedä mitä ne varsinaisesti sanoo. Ystäväni kertoi omasta elämästään, että kun ayi hoitaa lapsia päivän ja jompikumpi on tehnyt jotain kiinalaisen mielestä rangaistavaa, kertoo ayi siitä illalla vanhemmalle ja vanhemman on rangaistava lasta ayin edessä. Hän nauroikin, että joo, kyllä minä yritän rangaista, mutta kun en ymmärrä, että mitä lapsi on tehnyt niin rangaistukselle naureskelee sekä lapsi että vanhempi. No kunhan ayi näkee, että lasta rangaistaan = torutaan.

Meidän ayi asia ei ole edennyt vielä mihinkään. Me päätettiin sellaista katsella, jos joku esim. osa-aikaisesti tulisi lapsia kaitsemaan. Mm. kaupassa käynti helpottuisi huomattavasti. Kaikki aika onkin mennyt viimeiset päivät siihen, että olen yrittänyt löytää perheellemme ensimmäisen lomamatkan. Asialla on kiire sen vuoksi, että kyseinen loma alkaa jo syyskuun lopussa. Kiinassa, kun on yleisiä vapaa päiviä ja silloin täällä "pysähtyy" koko maa. Tuo loma on vielä 7 päivän pituinen, että katsoimme parhaaksi poistua maasta kokonaisuudessaan. Asiaa ei helpota yhtään se, että muutama muukin on tuolloin samaan aikaan lähdössä pois maasta, joten lennot on täynnä, hinnat on korkeita jne. Kohde meillä on jo tiedossa ja kylpylähotelli varattu, mutta lennot ja välietapin majoitus on vielä varaamatta. Siinä onkin minulle askaretta kaikelle liikenevälle vapaa-ajalle. Täällä, kun on samanlaisiakin hakukoneita kuin suomessa, mutta ne on usein kiinaksi tai jos ne on kirjoitettu englanniksi niin kielioppi on mitä on.

Lento- ja matkustusmaailmaan tyypillisesti what you see is not what you get.. Eli lentovarauksissa hintaan tulee verot + jos haluat matkatavaraa (niin no 10 päivää lasten kans pois kotoa) pitää matkatavaralle "ostaa" kilomäärä, jos haluat syödä koneessa jotain - taas tämä: lasten kanssa 3-4 tuntia koneessa, omia eväitä ei sallita.. Ja sitten vielä, jos haluatte vierekkäiset paikat, osta nekin! Mitenköhän kertois neidille koneessa, että sinä nyt joudut istumaan tuossa humalaisen vanhan sedän ja hipin vieressä, äiti ja pikkumies istuu tuolla 5 riviä edempänä ja isi tuolla koneen perällä.. Aivan - ei mitenkään! No mutta se on halpaa - tai no olisi, jos ei olisi pitkät pyhät kyseessä. Miten kova ikävä minulla onkaan Amadeusta!! Ja GTA:ta. Entiset työtoverini tietävät mistä puhun..

Mutta nyt on aika alkaa suunnitella mitä aktiviteettia sitä tälle päivälle kehittelisi - hikoiluttaa taas itseään, toivottavasti vain fyysisesti eikä henkisesti. Jos sitä lähtisi tuossa järvellä käymään. Tämä hikoilu tuntuu olevan hyvästä, kun paino tippuu tasaista tahtia, melkein kilo per viikko tahtia. Ou jee! Mahdun pian kiinalaisten tekemiin vaatteisiin *khih*