Meillä on tämä viikko syöty hyvää kiinalaista ruokaa! Ennen meillä syötiin ruokaa - milloin minkäkin maan vaikutteita saaneena, jos hyvä päivä sattui niin ruoka oli hyvää. Eii sillä, ei se ruoka pahaakaan ollut, mutta en ole ikinä ollut hyvä kokki. Enkä oikeastaan suoraan sanottuna kauheasti pidä ruoanlaitosta, ainakaan silloin, kun on lapset jaloissa pyörimässä. Miehenikin tuumasi eilen, syötyään ensimmäistä kertaa ayin tekemää ruokaa, että onpas hänellä hyvä kakkosvaimo! Niin no onhan hän kerran vilaukselta jopa nähnyt tämän kakkosen.

Tähän astinen kokemus (4päivää) ayista on todella positiivinen. Vielähän siinä ei kovin suurta luottamusta ehdi ansaita, mutta alku on lupaava. Lapset tykkäävät kovasti. Meidän pikkumieskin, joka purskahtaa itkuun aina, jos joutuu pois äidin sylistä hakeutuu oma-aloitteisesti enemmän ja enemmän katsomaan mitä ayi tekee. Jopahan tänä päivänä pääsi suustakin aijia muistuttava sana muutamaan kertaan. Eilen lähdin itse ensimmäistä kertaa kauppaan ihan yksin. Käänsin lauseita kiinaksi (ja englanniksi takaisin) ikäänkuin "ohjeiksi". Samalla huomasin, että ne lauseet tosiaan kannattaa kääntää myös englanniksi takaisin, koska osa lauseista ei oikeasti tarkoita yhtään mitään ja muutamia sanoja ei ole ilmeisesti olemassakaan. Tähän asti olen ihmetellyt, miksi kiinalaiset usein käyttävät jotain outoja aikamuotoja puheessaan. Usein siis puhuvat menneistä - ja joo, kiinan englanninnus tuottaa tulokseksi hyvin usein menneen aikamuodon. Selittää paljon.. Ja sitten takaisin asiaan eli kauppareissuun oman itseni kanssa - Auchaniin! Ohjenuoran ja oman puhelinnumeron jättämisen jälkeen, hieman sekavin tuntein lähdin kinkkasemaan ulko-ovelle. Olin vannottanut pikkuneidille, että ayia pitää totella - niin varmaan, kyllähän se äitikin saa unta nähdä. Lisäksi ohjeistin häntä, että pikkumiehen kanssa pitää leikkiä ja lohduttaa, jos on kova suru. Ja jos jotain sattuu niin soitatte äidille - neiti voi hoitaa puhumisen - minun kiinan taitoni on edelleen aika puhdas nolla. Suljin ulko-oven itkun kaikuessa sisältä ja lasten ayin kanssa painuessa lasten huoneeseen leluja katsomaan. Tilasin hissin ja ennen kuin ehdin hissiin astua sisältä kuului vain naurua. Johan se oli helppoa!

Auchanissa sain pitkästä aikaa rauhassa katsella ja kuljeskella, etsiä niitä asioita mitä sillä hetkellä mieleen juolahti ja täyttää kodin maustekaappia rauhassa. Ostin jopa itselleni kellon putiikista, jonka ohi olin kerran aiemmin kävellyt lasten kanssa. Raskin investoida kokonaista 39 rmb - saapa nähdä onko kuin monen viikon ilo tuosta kellosta. Pääasia on, että minä ostin jotain itselleni!

Kotiin palatessa jo vähän kiirehdin, entä jos... Puhelua ei kyllä ole tullut, kai siellä kaikki on hyvin. Aioin olla 2 tuntia, mutta menikin vain 1,5 tuntia. Hyppäsin taksista ulos ja muistin, että avaimeni on ayilla, joten pitää kiertää pihan kautta, jos ne vaikka on ulkona. Siinähän sakki oli klubitalon edustalla. Pikkumies oli juuri menossa uittamaan kenkiä lammikkoon ja pikkuneiti juoksi omia juttujaan ympäriinsä - niinkuin yleensä. Kenelläkään ei mitään hätää - miksi meillä ei ole yksiä ylimääräisiä avaimia?!? Oli siis pakko näyttää naamansa ja mennä hakemaan avaimet. Byäääh alkoi kuulua heti, kun pikkumies äidin huomasi. Ei enää ayi kelvannut. Kaikki oli ok, lapset oli hiestä märkiä ja ayikaan ei vaikuttanut menettäneen hermojaan.

Tänään olikin jo erilainen "luotto" päällä ja sopivasti pikkumies oli unten mailla ayin saapuessa. Tällä kertaa riitti viesti - minä menen ulos ja pikkuneidille heipat. Edes arvioitua paluuaikaa en antanut. Voi miten helppoa se sitten voikaan olla.

Ai niin ja joko kerroin ruoasta - siis siitä hyvästä ruoasta! Eka päivänä esitin toivomuksekseni ruoan suhteen ja seuraavina olen vain näyttänyt mistä lihasta tällä kertaa. Eilen oli menyssa possua porkkana paprika suikaleilla sezhuanin tapaan (miten ihmeessä sekin kirjoitetaan) - mieheni tuumasi tänä iltana, että oli sattumoisin syönyt tänään lounaalla samaa ruokaa ravintolassa, mutta kotona oli ollut parempaa! Huomiseksi tilasin mandariinikalaa. Saas vain nähdä, että millaista tuo lähimarketin kala loppujen lopuksi onkaan.. Pikkuneiti pääsee siis "ongelle", hän onkin muistanut lähes joka kerta hedelmäostoksilla ruikuttaa, että milloin syödään kalaa kotona.

Tämäkin ilta on jo vaihtunut yöksi, joten muija hiljenee nyt ja alkaa katsella unikuvia. Huomenna päivä uus, toivottavasti jalka kestää paremmin kävellä (niin no taitais parantua paremmin, jos ei kävelis - muttakunminäpääsenYKSIN). Ja ohjelmassa on pikkuneidin päiväkotiin kirjaus.. Soittivat jo, että muitakin tulijoita on, varataanko paikka meille vai luovutetaanko seuraavalle kyselijälle..