Aamulla kylvyn ja hotelliaamiaisen jälkeen suunnattiin World Financial centeriin eli tuttavallisesti pullonavaajaan. Kuten arvata saattaa niin meidän perusongelma oli jälleen esillä - ei karttaa tai osoitekortteja.. Hotellin respasta tilasivat meille taksin ja kirjoittivat lapun, että haluamme sinne korkeimmalle pilvenpiirtäjälle. Taksikuski riensi matkaan ja sukelsi jälleen tutusti joen ali. Mittari ei kuitenkaan raksuttanut tuttuun tapaan vaan siinä oli jokin vika ja lukema oli nolla koko ajan. Kuski siinä ajaessaan toisella kädellä hämmensi mittaria koko ajan ja me mietimme, että paljonko sitä viimeksi on tuosta matkasta maksettu. Itse istuin taksin keskipenkillä enkä nähnyt ulos kovinkaan hyvin, joten siinä vaiheessa, kun kuski pysäytti taksin Ritz Carltonin eteen niin mietittiin, että onko tämä nyt lähelläkään oikeaa paikkaa. Hyppäsimme ulos autosta - keskellä korkeita taloja ja aloimme pälyillä ympärille.. Ei ihan siellä missä piti. Olimme puolivälissä Oriental Pearlin (sen helmitornin ;) ) ja Jin Mao Towerin välillä.
 
Käveleksimme hetken ja totesimme, että parasta kuitenkin ottaa taksi. Uusi yritys siis - nyt ei enää yritetty päästä perille sen lapun avulla vaan pyysimme päästä Jin Maolle. Tällä kertaa yritys onnistui. Siinä kun ovipielessä mietimme, että kuka menee mihinkin kerrokseen niin jäin suoraan valtavähemmistöön. Kaikki olivat menossa ylös asti. Niin kai sitten ja lippuluukulle. Palvelu ainakin pelasi, koska heti ovelta tuli meille saattaja. Ensin meidät ohjattiin lippuluukulle (159rmb/hlö, huh!) ja seuraavaksi hissille. Ennalta luin, että matka kestää n. 1 minuutin. Hississä näkyi koko ajan kerros ja metrilukema maanpinnasta. Wow! Pikkasenko sillä oli vauhtia. Ensimmäinen hissi pysähtyi kerrokseen 94, josta meidät ohjattiin suoraan liukuportaisiin ja päädyimme kerrokseen 97. Siinä vaiheessa, kun astuimme seinien sisästä ikkunoiden viereen alkoi tuntua, että hupsista keikkaa, kun ollaan korkealla! Pikkuinen vilkuilu ympärille ja jälleen suunta hissiä kohti. Sitten oltiinkin kerroksessa 100. Lasilattia ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta kyllä piti joku tovi odotella, että uskalsin lasisista kohdista alas katsoa saatikka sitten astua sellaisen päälle. Lapsia ei pelottanut yhtään. Pikkumies kiipeili ikkunoiden alareunojen metallikaiteilla ja pikkuneiti suurinpiirtein makasi lattian lasisilla kohdilla ja katseli miten pieniä autot ja talot on. Valokuvaaminen tuntui hankalalta, koska aurinko pilkisteli pilviverhon takaa ja lasiseinistä heijastui valo hankalasti. Sitten kun lopulta uskaltauduin ikkunan viereen niin kamera olikin jo rakkaallani hyppysissä.
 
Nyt on siis katseltu Shanghaita 474m korkeudelta eikä käynyt kateeksi niitä miehiä, jotka olivat pesemässä ikkunoita 97 kerroksen kohdilla.. 
 
Tällä hetkellä olen lentokenttähotellissa Pudongin kentällä. Minulla ja lapsilla on erikoisen muotoinen huone, jossa on pyöreä sänky ja kylpyhuonekin on muotoiltu hassuksi "käytäväksi". Kyllä täällä kelpaa yön vanhaksi päästä ja aamulla aamupalan jälkeen voi kipittää odottelemaan lentokonetta, joka tänä aamuna oli ollut melkein 1,5 tuntia myöhässä.. Nyt alan kerätä voimia huomiseen koitokseen. 10 tuntia koneessa kahden elohopeatenavan kanssa.. Puhumattakaan vielä siitä Oulun lennosta, jonka jo ennalta epäilen meillä jäävän siihen myöhäisempään ajankohtaan. Onneksi on isovanhemmat mukana!