Nyt ollaan jo "voiton" puolella eli yli puolet matkasta takana. On ehditty juhlia pikkuneidin synttärit (kertaa 2) ja nähty yli puolet kavereista, joita on tarkoitus ollut nähdä. Joulua odotettiin ja siinä se mennä hurahti sekin. Ja iskihän se lopulta se kiina ikäväkin. Omaa rakasta miestä on toki ollut ikävä koko ajan, mutta nyt iski jo koti-ikäväkin.

Lapsille jouluaaton odotus (tai no lähinnä neitokaiselle) oli oikein tärkeää. Hän osasi laskea joulukalenterista, että milloin se joulupukki tulee. Pikkumies ei ymmärrä ajanlaskusta niin paljoa, että olisi osannut joulua odottaa. Aattoa vietimme Lumijoen maisemissa vanhempieni luona. Lapsia oli 4 ja koiriakin 2, joten jännitystä piisasi koko päiväksi. Pulkkamäki käytiin testaamassa heti aamulla, kun pakkasta oli "vain" 14. Pikkumies tosin nukahti pulkkaan jo mäelle kävellessä, joten häneltä jäi tuo mäenlaskun ilo kokematta. Iltapäivällä kävin viemässä hautausmaalle kynttilöitä pikkumiehen pötkötellessä rattaissa - ja jälleen uni hänet vei mennessään. Hieman huvitti työntää pikkumiestä antiikki vaunuissa, kun miehellä on jo sen verran kokoa, ettei kunnolla kyytiin mahtunut. Pääasia oli kuitenkin, että hyvin nukutti 

Jouluateria oli hyvä ja odottamisen arvoinen. Paljon kiitoksia tädilleni, joka oli taas jaksanut tehdä todella hyviä porkkana- ja lanttulaatikoita, nam! Ja sitten lopulta valmistauduimme ottamaan punanuttuista valkopartaa vastaan, lapset kurkkivat verhojen raosta ja kuuntelivat milloin kellojen kilinä alkaa kuulua. Tuossa vaiheessa onneksi muistettiin tarkistaa onko etuovi lukossa.. Joulupukki laulu helähti jo, kun punanuttu oli päässyt ulko-oven tuntumaan ja pikkuneiti riensi ovelle vastaan. Aiemmin päivällä oli ehditty jutella puhelimessa iskälle kiinaan ja neiti oli siinä käsityksessä, että iskän luona oli jo pukki käynyt. Niinpä neiti kysäisikin pukilta jotain tuohon kiinaan liittyvää. Pukki ei ollut tietoinen tuosta puhelusta ja vastasi, ettei hän kiinassa käy. Meidän neiti loukkaantui kovasti ja siirtyi etualalta suoraan äidin selän taakse. Hetken verran siinä keskusteltiin, että tiedämme pukin käyneen kiinassa ja että pukilla on apupukki, joka hoitaa "ulkomaankeikat" ja tykkää matkustamisesta. Suullisesti siis tilanne pelastettiin, mutta neito loukkaantui sen verran, ettei alkanut enää edes pipareita pukille antamaan - ennen kuin ihan lopuksi.

Pikkumies sen sijaan istuskeli äidin sylissä ja tarkkaili tilannetta ja punanuttua. Kun lahjoja alettiin jakamaan työntyi hänkin apulaiseksi ja meni heiluttelemaan paketteja isompien tavoin. Lahjoja riitti monta säkillistä ja siinä parin säkin jälkeen pikkumies uskaltautui pukin "juttusille" ja antoi hänelle käsipäivää, vieläpä kahdesti, kun äiti ei ehtinyt kameran kanssa ensimmäiseen kertaan mukaan. Sitten hän elvisteli muille ja muutenkin leuhotteli, että hänpä uskalsi - oikein polleata poikaa!

Lahjoja avatessa pikkumiestä ei vielä omat lahjat kiinnostaneet. Hän tarkkaili koko ajan mitä kenenkin paketista paljastuu ja aina mielenkiintoisen tavaran löytyessä oli kaverina sitä tutkimassa. Jo noiden lahjavuorten jälkeen mietin, että millä laukuilla me takaisin kiinaan päästään?

Illalla oli tarkoitus pelata lahjaksi saatuja pelejä, mutta tänä aattona pelit vaihtuivatkin uneen. Lapset olivat sen verran villiintyneet lahjavuorista, että nukkumaanmeno oli oikea operaatio.

Joulupäivänä ajaa hurautimme toiseen mummolaan ja siellä odotti taas kasa paketteja. Nyt tosissaan sain miettiä sitä matkalaukkujen kokoa.

 

Minulla olisi kamerassa muutamia kuvia, jotka voisin latailla tänne liitteeksi. Arvannettekin varmaan, että tuota lausetta seuraa.... MUTTA en saa omaa tietokonettani päälle (muistikortinlukija tuossa koneessa..), koska tänään apulaisenani toiminut pikkuherra ehti piilottaa töpselin muuntajan. En siis saa tietokoneeseen virtaa ennen kuin löydän passelin johdon tai sen pikkuriikkisen muuntajan. Tarkistin jo astianpesukoneenkin

Mitä meidän pikkumies tuumaa nyt sitten suomesta? Hän on nyt hoksannut kiipeilyynsä uusia ulottuvuuksia. Hän on alkanut käyttää käsiään yhä enemmän apuna ja aina kun käännän selkäni hän on kiivennyt pöydälle, ikkunalaudalle, syöttötuoliin, takanreunustalle, sänkyyn, sohvan selkänojalle jne.. Pitää äidin virkeänä.

Entäs meidän neiti.. Kavereita tuntuu olevan mukava nähdä samoin kuin sukulaisia. Ulkona lumessa on kiva touhuta (mitä nyt tuo reilu 20 asteen pakkanen rajoittaa) ja hänestä on mukava myös, kun hän tunnistaa paikkoja kuten "meidän kauppa", "sen ja sen koti", "sen ja sen mummola", "sen ja sen päiväkoti" jne. Toisaalta hän on viime päivinä ollut myös erittäin kiukkuinen. Korvia ei ole päässä ja käskyt ei mene perille. Suurimmaksi osin se luultavasti johtuu väsymyksestä, kun ei malta mennä nukkumaan aikoinaan eikä malta nukkua päikkäreitä. Tietysti se voi johtua myös mielen myllerryksestä ja tästä "lomasta" suomessa. En usko, että nelivuotias osaa niin paljoa vielä käsitellä tunteitaan, että tietäisi mitä ajatella ja miten mihinkin reagoida. Hän muistaa kyllä sen, että me olemme täällä vain käymässä eikä hän ole (mielessään) tänne jäämässä. Alussa hän oli vähän sitä mieltä, että haluaa jäädä suomeen, mutta nyt on mieli jo muuttunut ja neuvolassakin hän kertoi, miten mukava kiinassa on asua.

Nyt ajatukseni alkavat harhailla, kun istun television ääressä ja katson himohamstraajien ohjelmaa..