Tiedän ainakin yhden, joka lukee blogiani nyt vaikka olenkin suomessa.. Terveisiä kotiin!

Minä olen minä vaikka voissa paistais, jos joku huomaa mun muuttuneen niin kopsauttakoon kalloon ja huomauttakoon asiasta ;) Aloitettaisko tällä kertaa vaikka siitä, että edelleen olen hiukkasen hajamielinen. Lähdin nimittäin lasten kanssa maanantai aamuna kotoa kempeleestä (pikkuneiti ei kylläkään osaa sanoa tätä kodiksi..) tyrnävän kautta Oulaisten mummolaan. Ajaa huruuttelin Tyrnävälle viemään muutaman tunnin vanhalle pikkumiehelle hoitoalustaa. Siitä jatkaessani matkaa ajoin Ala-Temmekselle Lap(oikaistakseni) ja hetken mietin nelostien risteyksessä, että kumpaan suuntaan mun pitikään lähteä (Oulu vai Jyväskylä). Nokka kääntyi Jyväskylää kohti ja sitten nappasin puhelimen ja soitin siskolleni - miten mahtavaa onkaan jutella tavallisessa puhelimessa aikaerotta sisarelleen!! Tuumailtiin muutama minuutti ja puhelun lopetettuani aloin miettiä, että on muuten vähän maisemat muuttuneet, kun eivät ole yhtään tutun näköiset.. Sitten kun saavuin Temmekselle hoksasin, että olen eri tiellä kuin millä kuvittelin olevani. Ei GPS:ää, ei karttaa eikä kovinkaan suurta tuntemusta alueista joilla ajelen (olen kotoisin hiukkasen eri puolelta suomea kuin Pohjois-Pohjanmaalta). Pyöräytinpä siinä sitten uukkarin. Tiesin miltä kylältä olisin päässyt "oikaisemaan" oikealle tielle, mutta minulla ei ollut haisuakaan siitä oliko tuo kyseinen kylä edessä vai takana päin. ;) Mahtavaa! No perille lopulta päästiin eikä tullut edes kuin 20 kilsan vauhdinotto. 
 
Lapset ovat viihtyneet suomessa ihan hyvin. Pikkumies tosin edelleenkin tykkää olla todella paljon äidin sylissä "turvassa". Pikkuneiti on aloittanut valtaisat kiukuttelunsa. Olisikohan sillä mitään tekemistä, että neiti, joka osaa käskyttää ja vaatia kohdistaa tuon kaiken tarmonsa (oikeastaan tuplana normaaliin nähden) isovanhempiin. Ja mitä he taas tekevät..? Pukevat, syöttävät ja palvelevat. Meidän 4v tyttö taantuu taas ihan vauvaksi - arvatkaa vaan ottaako edes pikkaisen mun kupoliin..?
Pikkumies on löytänyt suomesta erilaisia ja hänelle uusia "ihanuuksia". Eilen hän tuijotteli pitkät tovit lumitöissä ollutta traktoria, koiria voi nyt jo vähän alkaa kiusata - kun ovat niiin tuttuja, pukeminen sujuu uskomattoman helposti (ikä huomioiden) ja ennenkaikkea - turvaistuimessa istuminen on hänen mielestään aivan loistavaa. En olisi ikinä uskonut, että kiinan automatkojen jälkeen suomessa turvavöissä pakosta istuttavat matkat olisi hänelle jopa nautittavia. Olisiko sitten niin, että hän kokee itsensä isoksi pojaksi, kun SAA yksin istua omalla penkillä - ihan kuin siskonsakin tekee.
 
Pukeminen - sitä täällä kyllä saa todellakin tehdä. Tänään keskiviikkona 22.12. aamulla mittari oli laskenut -20 asteeseen ja nyt illalla pihalla oli -25. Huomiseksi on luvattu rapsakkaa -30 astetta. Ei siis tarvi kovin pitkiä aikoja ulkona viettää ja jokaiselle kerralle on puettava kunnolla ylle.
 
Minulla on jäänyt vielä kokematta se hirveä ruuhka ja ihmisten paljous täällä suomen kamaralla - siis jouluruuhka. Yritän korjata asian huomenna menemällä Alkoon ja Zeppeliniin iltapäivällä. Yleensähän 23.12. on ihmisiä liikkeellä. Tuntuuko se "ihmispaljous" miltään Auchanin jälkeen. 
 
Jouluaatto on 2 yön päästä. Päivä, jota lapsena odotti aina eniten. Päivä, joka tuntui lapsena aivan äärettömän pitkältä. Miltähän se tuntuu tänä vuonna? Minä pidän joulusta, hössötyksen loppumisesta, pelien pelaamisesta yömyöhään (niinkuin meillä ollut tapana jo useana vuonna), lämpimästä glögistä ja jouluruoista. Jouluruokia odotan nyt entistä enemmän, koska tänä vuonna en ole syönyt ennalta yhtään jouluateriaa. Pikkuneiti odottaa Joulupukkia kovasti - vaikka äidin pinnan kiristyessä on muutaman kerran tullut livautettua, ettei se mitään lahjoja tuo, kun ei kilttinä osaa olla.. Pikkuneiti on opetellut (vapaaehtoisesti) laulua joulupukille, leiponut hänelle pipareita ja vielä koristellut ne juuri häntä varten. Jingle bellskin kajahtaa pikkuneidin suusta moneen kertaan päivässä.