Oikein mukavaa vuotta 2011 ystäväni!

 

Kirjoitin eilen pitkät pätkät (suoraan nettiin tietysti - kun suomessa olen) ja hipsis ja napsis, kun painoin väärää nappia niin kaikki katosi. 
Eilen oli vuoden ensimmäinen päivä ja minulle yksi maailman huonoimmista päivistä. 30 vuotta sitten minut on kastettu tuolla samaisella päivämäärällä, mutta nyt aikuisena (kai minä itseni jo aikuiseksi voin laskea? ;) ) tuo oli jotenkin Murphyn lain päivä. Lapset kitisi ja kiukkusi, mikään tekemäni ei onnistunut jne. Sitä perinteistä.
 
Kaikki vastoinkäymiset tuntuvat kuitenkin suomessa entistä suuremmilta. Olen jo niin kypsä tähän matkalaukkuelämään, että lähtisin takaisin kiinaan vaikka tältä istumalta. Itse kukanenkin varmasti tietää mitä on olla reissussa - kaikki vaatteet matkalaukuissa (varsinkin, kun matkalla on lapsia), tavarat hukassa, jokaiseen paikkaan jossa käyt jää ainakin yksi tavara. Minun saldona onkin mm. oma vaatekassi mummolassa, vaippapaketti mummolassa, hammasharjat toisessa mummolassa, kengät ja hanskat "kotona".. Lisäksi, kun koko ajan on meno päällä ja kuljetaan kyläpaikasta toiseen alkaa jokainen väsyä. Todella mukava nähdä kaikkia ystäviä ja sukulaisia, mutta kun missään ei ole oikeasti kotona niin se kuluttaa. 
 
Meillähän on "koti" suomessa, mutta kun talon tavaroista vain puolet on omia ja kassien sisältöjä ei voi purkaa kaappien kätköihin ei se tunnu kodilta. Se on yksi yöpaikka muiden joukossa. Näissä yöpaikoissa yleensä nukunkin lasten kanssa samassa sängyssä, joten yötkin on täynnä tappeluita ja painajaisia. Välillä hätistellään mörköjä, irrotetaan pikkuveli isosiskon hiuksista, käytetään koiraa pissalla, napataan pikkuveli sängyn laidalta seisomasta takaisin vaakatasoon, rauhoitellaan isosiskon unien tappeluita tai muuten vain on tyyny huonosti. Tuntuukin siltä, että todellakin on tarpeen jo kiinan kotiin paluu. Ensimmäinen viikko aikaeron lisäksi menee luultavasti täydelliseen rauhoittumiseen. Pääsee taas hierontaan, jalkahoitoon, kampaajalle jne.. 
 
Itse olen sujuvasti pessyt pyykkejä suomessa, sen puoleen ei ole ollut ayia ikävä. Mutta (niinkuin aina positiivisen lauseen jälkeen :/ ) minulla on kova ikävä lastenhoitajaa. Nämä 3 viikkoa on tuntunut lähes yh-arjelta. (Iso hatunnosto heille.) Aina on etsimällä etsittävä tai suunniteltava lastenhoitaja omien menojen ja tekemisten ajaksi. Pikkuneitiä ei saa kauppaan ellei luvassa ole "jonkun kivan" ostoa. Pikkuveli taasen ei kapinoi lähtöä vastaan - ei ilmeisesti vielä ihan tiedä mitä kauppaan meno tarkoittaa, mutta se kaupassa oleminen on äidille kaikkea muuta kuin hauskaa. Toinen kantaa kärryyn jokaisen vastaantulevan ihanan esineen/ruoan/juoman/karkin/jäätelön/lelun ja toinen juoksee hullunlailla pakoon. Yritäpä siinä sitten etsiä ajatuksen kanssa jotain. This is life.
 
4-vuotias ei todellakaan osaa vielä ilmaista tunteitaan ja se onkin huomattu jokaisen kaverin luona. Ne jotka meidän neidin tuntevat tietävät, että hänessä on tulta ja tappuraa, omaa tahtoa ja tempperamenttia. Näin on myös hänen ystävänsä - jokaikinen on hyvin voimakastahtoinen lapsi. Niin sanotut "nössöt" ei kavereiksi ole kelvanneet - ilmeisesti pikkuneiti hakee haasteita myös ystävistään. ;) no miten tämä yhdistelmä nyt sitten toimii? Ikävä, ikä, ja usean kuukauden väli näkemisessä tiivistyy tappeluksi. Kenenkään luota ei ole pois selvitty ilman jonkinlaista kinaa, tupsahtelua, äksyilyä jne. Riippuen riidan laadusta pois on saatettu päästä hyvillä mielin tai pahoilla mielin. Jälkikäteen neiti sitten päivittelee ja lähes itkee, että kun "senkin" kanssa meni tappeluksi ja jäi paljon leikkejä leikkimättä. On se vaikeaa tuo kasvaminen!
 
Mitenkäs tämä meidän pikkumies sitten? Perinteisesti.. Kaikki ne lelut kiinnostavat mitkä muilla on. Pulkka, rattikelkka tai potkuri on hyvä, kunhan vain pääsee samaan vehkeeseen kuin isosisko - ja mitä siitä seuraa muuta kuin - tappelu. Pikkumies on aina ollut aika ilmeikäs, mutta jotenkin ilmeikkyys tuntuu korostuneen tai lisääntyneen täällä. Puhetta ei ole tullut enää entiseen malliin, vanhatkin sanat ovat "hukkuneet". Toisaalta tänään hän sanoi ensimmäistä kertaa "anna", kun halusi maitoa.
 
Nyt olen käymässä kotikonnuilla - tämän enempää kotikonnuille ei voi mennä. Olen siis kainuun lumisissa vaaramaisemissa. Lunta on mukavasti, pakkasta onneksi vain -15 (ei yli 20 niinkuin tähän asti lähes joka päivä) ja olen niin korvessa, ettei oikein mitään voi tehdä. Huomenna mennään käymään mummoni luona ja muuten vain ollaan. Ulkoillaan, leikitään, jutellaan ja ollaan! 
 
Loppuajan ohjelma suomessa onkin sitten kohtalaisen "tiivis" vaikka toisaalta tuntuu niiiin pitkältä. Tiistaina Kajanalandin kautta kempeleeseen, keskiviikkona kavereita ja lääkärille molempien lasten korvien tarkistus, torstai ja perjantai ystäviä täynnään ja lauantaina viimehetken pakkaukset ja suomalaiset ruoat. Sunnuntaiaamuna herätäänkin jo Shanghaista! Tähän tietysti pitää mahduttaa vielä kaupoista loppujen tuliaisten metsästys. Eiköhän tämä tästä, vaikka eilen tuntuikin niin loputtomalta. =)
 
Näillä näkymin seuraava päiväkirjamerkintä ilmaantuu vasta kotoa Suzhousta. Ihmeitä toki saattaa sattua, mutta hiukkasen olen epäileväisellä mielellä. ;)