Eilen laitoin päätin keittää lihakeittoa ja alkuvalmistelut oli taas mitä oli. Liha pakasteesta sulamaan vesihauteeseen ja kasvikset ruokapöydälle kuorittaviksi ja pilkottaviksi. Vaikka mitä muuta aktiviteettia yrität muksuille keksiä niin AINA on tehtävä samaa kuin äiti. Jokainen haluaa kuoria porkkanat ja perunat, jopa pikkuherra haluaisi pilkkoakin ne. Mitä sitten, kun äiti kieltää koskemasta isoimpaan kokkiveitseen? Kauhea karjaisu ja silloin lensi kuoriastia lattialle - hyvästi aamuinen imurointi! Kun pikkuneiti lopulta suostui pysymään television ääressä totesin parhaimmaksi antaa pikkuherralle oma "puukko" ja peruna kouraan. Näin sain lopulta kattilan tulelle. 

 

Seuraavassa vaiheessa perunoiden kiehuessa hellalla ja lihan paistuessa pannulla (tuossa vaiheessa ei enää huvittanut alkaa keittelemään lihoja montaa tuntia. No siinähän se äidin pikku apulainen taas oli. Kantoi oman ikean mammutti jakkaran (sen kaikista helpoimmin kaatuvan) hellan eteen, kaivoi laatikosta puulastan ja kiipesi "hämmentämään". Ei se lasta tosin pannussa tai kattilassa ollut, vaan siellä liekissä.. Kerrassaan niin leppoisaa ja rentouttavaa tuo ruoanlaitto! irvistys!

 

Entäs sitten meidän askartelut? Koko viikon on yritetty askarrella kortteja. Sakset pitää olla kourassa jokaisella, paperit leviää pöydälle ja pöydän lähiympäristöön kuin ankan p.. ja siinä sitten äiti keräilee silppuja lattialta, kun pikkumies liimaa paloja yhteen (ellei kaiva kynällä liimaa puikosta pois) ja pikkuneiti silppuaa saksilla tai uusilla painokuviolaitteilla lisää tulemaan. Sunnuntai aamuna saatettiin todella sinnillä loppuun yksi askarteluprojekti. Pikkuneiti kirjoitti äidin ohjeella korttia, pikkumies maalasi vesiväreillä omia töitään ja äiti yritti pitää lankoja käsissä. Homma päättyi lopulta siihen, että sankari kaatoi maalausvetensä pöydälle. Arvaatteko onko ihana siivota likaista vettä pöydältä, jossa on lasilevy, jonka alle/väliin kaikki lika menee.. Viimeinen silaus oli siinä, kun äiti liimasi viimeiset piperrykset paperiin, neiti kirjoitti viimeisiä kirjaimia ja sankari oli löytänyt tussin.. Ehtipä hän "elämän jälkiä" siinä hetkessä sipaista pöydän lasiin, tuoliin ja vähän seinäänkin. Onneksi oli iloisen vaaleanpunaista..!

 

Tuli kuitenkin samantien varmistus siihen, että askartelut saa omalta osaltani olla kyllä pannassa vielä tovin. Ei oikeasti pinna kestä tuota. Varsinkin, kun meidän siivooja ayia ei ole vieläkään näkynyt. Missä lienee jumissa kotonaan takamailla ;)

 

Sanoisinko, että täällä on takatalvi vai että tämä on kevättä? Tänä aamuna satoi lunta. Viime viikon lämpimät säät on vaihtuneet tähän koleaan nollan tuntumassa olevaan viimaiseen säähän. Kalsareita en kyllä ajatellut kaivella ihan heti esiin, mutta talvitakki lienee taas nakattava niskaan.

 

Sain tässä muuan päivä sitten ne skootterihanskat, joita kaipailin. Pari päivää sitten lopulta "asennin" ne paikalleen sarviin ja samalla saatoin todeta, että eipä tarvi tyyttäillä enää. Kun kädet niihin pusseihin tunkee niin ei ole mitään mahdollisuutta tyytätä. Onkin siis oltava vähän enemmän kärppänä kuin yleensä ja yritettävä arvata mihin edellä olevat saattavat kääntyä. Oli ne hanskat kuitenkin lämpimät! Eipä palellut sormia ajaessa. Saa nähdä kauanko ne uudet kintaat pysyvät sarvissa kiinni vai kelpaako ne jollekin pitkäkyntiselle..

 

Meidän pikkusankarin yösyöntien poisheitto on sujunut hyvin, mutta nyt on muutaman aamuyön ollut tuskaista kitinää, johon ei oikein mikään tunnu auttavan. Tämän päiväinen suuhun kurkistaminen kuitenkin antoi hieman viitteitä siihen, mistä tuo kitinä johtuu. Sen lisäksi, että alaetuhampaasta puuttui palanen (ai miten niin sankari kiipeilee, kaatuilee ja on POIKA?), löytyi suusta myös 2 poskihammasta ja kolmas juuri läpi puhjenneena! Ei ihme tosiaan, jos on vähän ollut levotonta. Tietääpähän antaa ensi yöksi hiukkasen kipulääkettä, josko se auttais. :)

 

Onpa tässä tullut mieleen tämän meidän kyselyikäisen kanssa, että miten minä vastaisin hänelle "Miten se vauva tulee pois mahasta?" -kysymykseen ellei molempia olisi leikattu. ;) Onneksi ei tarvitse selittää. Riittää kun näyttää molempien omat leikkausarvet.

 

Pikkuneidin suusta kuultua..

Barbielokuvaa katsoessa alkoi sataa kysymyksiä.. "Saanko minä tuollaisen häämekon isona? Saanko minä lentää pilvien yläpuolella? Saanko minä rakastua isona? Saanko minä onnellisen lopun?"

 

Mitä äiti uskaltaa luvata? Kauanko hän vastauksen muistaa.. kukapa sen tietää ;)