Uusia paikkoja missä viime aikoina olen käynyt on aika vähän. Wu Sa Lu on kuitenkin yksi näistä, joissa ystävän kanssa piipahdettiin. Keskustassa pieni katu, jonka varrella on lähinnä vaateliikkeitä. Useita urheiluvaateliikkeitä, joissa myydään sekä kansainvälisiä että kiinalaisia merkkejä. Hinnat vaihtelee kovasti - toisessa paikassa urheilu t-paita maksaa 40 rmb ja toisessa lähemmäs 200. Farkkuliikkeitä löytyi myös pari. Liikkeet itsessään ovat lähestulkoon peukalonkynnen kokoisia, joista kuitenkin löytyy valikoimaa, sovituskoppi ja jopa ompelukone, jotta varmasti on oikean pituiset lahkeet ostajalla poislähtiessä. "Merkkejä" löytyi seinällinen, kysäisin huvikseni (ihan ilman ostoaikeita) hintaa Calvin Kleinin farkuille ja se oli suorilta 150 rmb. Tuonne pitänee joskus palata, jos sieltä vaikka oikeasti löytyisi länkkärikokojakin. Aikamme katua kuljettuamme löysimme myös liikkeen Ja kirjaimellisesti löysimme, kun ulospäin näkyvissä oli seinässä oviaukko, jossa roikkui paksut muovit. Muovien takaa löytyi muihin liikkeisiin verrattuna jo kämmenen kokoinen liike, joka oli täynnä naisten vaatteita ja miesten kauluspaitoja. Sovituskoppikin paikasta löytyi ja tällä kerralla mukaan jo tarttui vaatteitakin! 

 

Jostain syystä tuolla samaisella reissulla taksit eivät halunneet ottaa meitä kyytiin. Vapaita takseja kyllä meni, mutta ne eivät millään pysähtyneet ottamaan meitä kyytiin. Sai siinä pistää tovin tossua toisen eteen ja palata lähestulkoon pisteeseen A eli bussipysäkille. Tietenkään ei osannut sen vertaa olla kaukaaviisas, että olisi pakannut mukaan kartan, jossa näkyy bussilinjat. Bussitauluista kun ei ole apua. Kadun nimet on hienosti hieroglyyfein ;)

 

Mulla on tullut tavaksi alkaa kysellä opettajaltani erilaisista kiinalaisista tavoista tai muista päähän pälkähtävistä ajatuksista aina, kun opiskelu ei jaksa innostaa. Yhdellä kerralla kävimme läpi sitä miten kiinassa voi pukeutua ihan miten kukanenkin itse haluaa. Kyllähän sitä ihmetellään, mutta mitä sitten. Vertasin siihen sitä, että jos suomessa menee pyjamissa kauppaan niin leimataan heti jotenkin vinksahtaneeksi. Saatikka, jos pukisi sen pyjaman kanssa korkkarit. Opettaja alkoi ihmetellä, että miksi korkkareita ei sitten saisi käyttää - käyttäväthän suurin osa kiinalaisnaisista niitä - ja länsimaisetkin. No yritin selittää, että ei niissä tosiaankaan ole mitään vikaa, mutta yhdistettynä pyjamaan se tuntuu vähän hassulta. Usein olen myös ihmetellyt sitä miksi monilla näyttää olevan niin väärän kokoiset kengät jalassa. Yleensä juuri naisilla. Heidän kävelynsä on silloin todella hassun näköistä. Kun korkkarit (10 sentin korolla) on pari numeroa liian suuret tai jos kengät muuten ovat sen näköiset, että niillä on varmasti toooodella hankala kävellä niin puetaanko ne jalkaan ihan vain sen vuoksi, koska ne ovat kauniit? Tuota en tosin tullut kysyneeksi. 

 

Tulevaa matkaa varten pitää vaihtaa rahaa ja (onneksi) aloin koettamaan sitä jo tänään, että arkipäiviä on jäljellä vielä muutamia ennen lähtöä. Varasin mukaani paljon rahaa (tukku seteleitä - voi jos suomessakin saisi sellaisia nippuja pussissa kuljettaa..), passin, henkisen hyvän mielentilan ja äärettömän pitkän pinnan. Meinaan, että edellisistä kerroista (sekä omista että mieheni) oppineena ne tulee tarpeeseen. Pihalla hoksasin, että meidän neippariin on jälleen avattu pankki. Ilmeisesti se sama mikä siinä oli, mutta käytettiin vain kaikki sisätiloissa hajalla - lattiasta kattoon. Päätin siis kokeilla onneani siinä ensiksi. Ensimmäisenä törmään "tuttuun" mieheen, johon nykyisin törmään milloin milläkin kulmilla. Eli tuoretorin kasvisten myyjään. Hetken odoteltuani pankin henkilökuntaan kuuluva mies tulee kysymään voiko auttaa. Kiinaksi tietysti. Hetken kuluttua selviää, ettei hän puhu englantia - ymmärtää kyllä jonkin verran. Näin hän kertoo sille kasvismyyjälle. Elekielellä, muutamalla kiinan sanalla ja passin näyttämisellä saan lupauksen siitä, että voin vaihtaa rahaa. Ja vielä niinpäin, että vaihdan rmb:t hongkongin dollareiksi. Vaikeudet alkavat kunnolla, kun pääsen lopulta tiskille. Ikkunan takana istuu mies, joka ei ymmärrä eikä puhu englantia. Hänen takanaan "apuna" kikattelee pari nuorta naista ja 10 minuutin "kurssin" etsimisen jälkeen he huomaavat lounastauolta palaavan työntekijän, joka osaa englantia. En nimittäin ymmärtänyt sitä, kun pankkisetä yritti kertoa minulle, jotta voin vaihtaa maksimissaan 3500 dollaria päivässä eli alle 500 USD. Siinä vaiheessa olin öönä, että mistähän ne nyt nuo USD:t siihen tempaisi. Pohdittuani asiaa pari sekuntia totesin olevan parempi, että otan maksimi summan nyt ja palaan huomenna uudelleen. Huomautettaneen, että tuo 3500 dollaria on about 300 euroa. Lopputulos oli kohtalaisen tyytyväinen asiakas ja aikaakin oli kulunut vain puoli tuntia. WOW! Uudella innolla huomenna takaisin.

 

Tämän iltapäivän ohjelma meni uusiksi ihan ykskaks yllättäen. Joka keskiviikko on meidän neidillä balettitunti ja minun on haettava neiti koulusta puoli viisi. Olin suunnitellut meneväni muiden taitaiden kanssa yhteen ennenkäymättömään Fleapaikkaan, mutta päivän pimentyessä ukkosen edellä pyörsin nopeasti päätökseni. En saisi taksia millään kotimatkaa ajatellen iltapäiväruuhkassa. 

Odotellessamme ayia saapuvaksi päivällä päätimme siirtää parvekekukat roskiin ja siivota itse jäljet parvekkeelta. Pikkumies oli ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitsemme imuria, rikkakihveli ja -harja ei riitä. Kaivelin imurin esille - sen joka parisen viikkoa sitten oli vaihtunut huomaamattamme "uuteen". Ayin selitys oli, että vaihdettiin se, kun vanha ei toiminut - en tosin tiedä, että mikä siinä oli vikana. Tämä "uusi" imuri, jonka putki on teipattu kirkkaalla teipillä runkoon, johto on "lukittu" lasten värikynällä rungon ulkopuolelle ja jossa on lattiaputkena vanhan imurin ihanan oranssit pötköt on aikamoinen ilmestys. Aukaisin solmitun johdon ja tökkäsin sen seinään. Painaisin virtanapista ja huh, mikä pölähdys kävi. Ison aavistuksen verran pölyä tuprahti puhdasilmasuodattimista (tai miksi niitä nyt kutsuisi) pihalle ja sammutin vekottimen samantien. Avasin luukun, katsoakseni mitä se on syönyt.. Pölypussi näytti pullistelevan roskia ja pölypussina oli jostain verkakankaasta tehty täysin umpeen ommeltu pussi. Olihan siinä toki reikä niille roskille mennä sisään. Sisus oli muutenkin aivan järkyttävän pölyinen. Samallapa ayikin jo ilmestyi paikalle ja näki ilmeestäni, etten ollut kovin tyytyväinen tähän "uuteen" imuriin. Kerroin heti hänelle ostavani uuden, johon hän että eikö sitä voisi korjata.. EI. Sihteerille pyyntö tarkistaa asunnon omistajalta ostaako meille uutta vai maksetaanko se itse ja hakeeko se entiset pois vai nakataanko ne roskiin.

Minä suuntasin kaatosateessa ja salamoiden räiskeessä (on todellakin kesä tulossa!) kauppaan imuri ostoksille. Hyllystä löytyi 1 ainoa imurimalli, jossa ei ollut pussia (juuri sitä verkakankaista, puuvillakankaista, pellavakankaista tms. kauttaaltaan kiinni ommeltua kestopussia). Aikani tutkittua kaappasin pussittoman ihanuuden kainaloon (turkoosi!!!) ja suuntasin kassalle. Köyhdyin tuosta reissusta 368 rmb, mutta olihan meillä kotona kyllä tyytyväinen pikkumies, kun äiti tuli kotiin uuden imurin kanssa. Arvaatte varmaan mikä meillä hurisi seuraavan puoli tuntia - ei tosin minun toimestani. Ja hurisisi vieläkin, jos pikkumies saisi päättää.