Tällä viikolla pyöräytettiin täällä käyntiin jälleen playgroup. Kokoonpano ei ole kovin paljon muuttunut kesän aikana. Joku on muuttanut takaisin kotimaahan, toisen lapsi aloittanut koulun ja toivottavasti syksyn aikana uusiakin äiti-lapsi tuttavuuksia tulee mukaan. Tällä kerralla kuitenkin puheenaiheeksi varsinkin minun ja saksalaisäidin kesken muotoutui moneen otteeseen perheidemme tulevaisuus. Missä olemme vuoden päästä? Toisaalta siihen on vielä pitkä aika, mutta se miten nopeasti ensimmäinen vuosi täällä Suzhoussa meni antaa viitteitä siihen miten lyhyt aika todellisuudessa onkaan. Ystäväni on saksalainen, joka on asunut oman lapsuutensa ja nuoruutensa vuoroin saksassa ja briteissä. Hän muutti vuosi sitten (lähestulkoon samana päivänä kuin me) Suzhouhun briteistä ja hänen puolisonsa on britti. Heidän pojat ovatkin jo äidinmaidosta perineet kaksikielisyyden. Pohdimme yhdessä sitä missäpäin eurooppaa on minkälainen koulujärjestelmä. Briteissä hyvä, mutta kallis. Toki edullisiakin on, mutta taso voi olla sitten äärimmäisen huono. Saksassa taas koulujärjestelmä on ilmainen (ainakin saksalaisille), mutta taso ei miellyttänyt ystävääni niin paljoa. (Ja mitä omilta oppitunneiltani muistan lapsen tai käytännössä vanhempien on tiedettävä jo pientä lasta kouluun lähetettäessä se mikä lapsesta pitäisi tulla isona. Polut vievät suoraan tiettyihin ammatteihin ja kesken matkan polkua on hankala vaihtaa.) Lehtien otsikoissa Suomi on jälleen kerran päässyt loistamaan maailman parhaalla koulujärjestelmällä. Toisaalta useissa tutkimuksissa kiina pitää tiukkaa kakkossijaa. Huhhuh.. 

 
Eurooppaa koettelee talouskriisi, jenkkilä tuntuu otsikoissa loistavan paljolti sillä huonolla julkisuudella eli aseilla ja huonoilla koulusysteemeillä. Mikään ei ole mustavalkoista ja vuoden päästä kaikki on mahdollista. Ja riippuu keneltä kysyy, kuka tuntee minkäkin paikan turvalliseksi. Nuo kysymykset onkin siis olleet päällimmäisinä sekä meidän perheellä että ystävälläni. Aika näyttää. 
 
Pikkuneidin koulu (tai siis päiväkoti -hän ei ole vielä eskari-iässä) alkaa ensi maanantaina ja kyllä sitä jo odotetaan. Niin neiti itse kuin äitikin. Tulee hyvin mieleen viime syksy, kun kavereita ei arkena ole. Toisaalta tällä viikolla Suzhoussa on vielä ollut niin karseat säät, kun on satanut vettä lähes joka päivä ja keskiviikkona lämpötila tipahti 21 asteeseen! Onkin siis pysytty pitkälti 4 seinän sisällä kotona. Lapset on toki päässeet treenaamaan painimista ihan kiitettävän paljon, mutta kun se ei ole koko ajan sitä leikkimielistä ja kivaa vaan välillä myös sitä tosissaan ja hampaita kiristellen. Tulee siis koulun alku jo hyvinkin tarpeeseen.
 
Käytin neitiä uimassa yksi ilta viereisessä taloyhtiössä (yhdessä saksalaisbritti poikien kanssa) ja siellä päästiin myös naureskelemaan lasten painimiselle. Pojat tykkäävät painia ja nyt kun meidän neiti oli mukana niin neiti pääsi osalliseksi. Tunnelma oli hyvin tasavertainen ja neiti oli paikoitellen jopa "niskan päällä", kun oli porukan ainoa, joka osasi sukeltaa. Ei siis haitannut veteen tapahtuvat selätykset vaikkei kellukkeita ollutkaan.
 
Lapsilla on nykyisin käytössä sellainen tablettikone, josta he voivat katsoa lastenohjelmia tai pelata pelejä. Latasimme koneelle kymmeniä ja kymmeniä lasten ohjelmia ja aloimme mieheni kanssa yksi ilta miettimään, että mistä se neiti tietää ja löytää juuri ne ohjelmat, joita hän haluaa katsoa. Ohjelmat, kun on peräkanaa aakkosjärjestyksessä - ei kuvia tai muita viitteitä mistä lukemaan osaamaton voisi tietää mikä ohjelma on kyseessä. Onko oikeasti näin, että neiti osaa jo hahmottaa kuin tietämättään ohjelmien nimet? Se on vielä toistaiseksi arvoitus. Kun  neidiltä kysyttiin mitä hän haluaa katsoa hän sanoo osaavansa etsiä itse ja niin hän tekee. Pikku-Prinsessat ja Oktonautit löytyy ensimmäisellä haulla, samoin kuin Muumit ja Puuha-Petet. Uskomatonta! Pitänee joku päivä keskittyä tarkkailemaan miten hän tuon tekee. Tietokoneella hän sai apuja, koska nimen viereen tulee kuva, mutta tuolla padilla ei.. 
 
Mitäs minä kertoisin pikkumiehestä? No ainakin sen, että isosiskoa pitää haastaa joka päivä enemmän ja enemmän. Aivan sumeilematta hän menee päälle (kirjaimellisesti kiipeää niskaan) ja varmasti sotkee kaikki leikit mitä isosisko yrittää virittää. Toisaalta yhteistyö pelaa saumattomasti. Isosisko tulkkaa äidille mitä pikkuveljen "tuo" tarkoittaa kulloinkin. Ja sankarista on tulossa todellinen pelle. Ilmeet on toisinaan aivan uskomattomia ja tilannetajua löytyy. Silmät kääntyy nurin ja kieli työntyy suusta, kun sattuu jotain hassua. Kävipä tässä yksi päivä niinkin, että kun ayi tuli töihin niin sankari työnsi äidin ovelle ja näytti kenkiä - alas mennä siitä! Illalla, kun alkaa tulla aika ayin lähteä kotiin sankari hoksaa pienimmistä merkeistä jo milloin pitää mennä sanomaan "baibai". 
 
Ai niin.. ja meidän skootteri. Yksi päivä oltiin neitokaisen kanssa lähdössä ajelemaan ja mitä vehje tekee.. Ei puhu mitään. Piipit kyllä huusi, kun napsautin hälytyksen pois päältä, mutta kun virta-avaimesta käänsin niin mitään ei tapahtunut. Mikään ei auttanut, joten kävelin sisälle ja sanoin ayille skootterin olevan rikki. Pari päivää myöhemmin, kun annoin ayille luvan, hän soitti korjaajalle. Korjaaja kävi tekemässä taikojaan (ilmeisesti ilmankosteus oli päässyt tekemään jotain - en tiedä tarkkaan eikä suoraan sanottuna kiinnostakaan) ja Hao le - valmis! 10 rmb palkkio ja vehje toimii. Tai no en ole testannut, kun on satanut vettä. Kiinalainen sadeviitta on kyllä olemassa, mutta se on vielä täysin käyttämätön.. Ei tuohon hintaan kannata paljon itsellä vaivautua aparaatteja rassaamaan. Kuinka moni korjaaja suomessa tulisi kotiin korjaamaan mopon ja kuittaisi tuloksen eurolla?!?