Mitä ehdimmekään tehdä suomen lomalla? Lasten kanssa ehdimme nautti suomen parhaista puolista hetkittäin. Mitä ne on? Ihan ykkönen on uiminen puhtaassa luonnonvedessä. Oulun Nallikari ja Oulunsalon Papinjärven ranta vanhoina tuttavuuksena saivat meidän lapset (ja äidinkin) tekemään hiekkakakkuja, upottamaan varpaat hiekkaan, nauttimaan ystävien seurasta ja uimaan. Kamera oli pari kertaa mukana rannalla ja kiitoksena tulikin muutamia ihania muistoja putken läpi. Koettiinpa myös sillä ainokaisella kerralla jolloin iskäkin oli mukana, jotain ennen kokematonta. Nallikarin lähes tupaten täysi ranta tyhjeni muutamassa minuutissa, kun todellinen vesisadekuuro yllätti uijat ja auringonpalvojat täysin. Eikä ollut kyse mistään pienestä muutaman minuutin vesiripsusta vaan ihan täys laidallinen vettä ja ranta tyhjäksi - läpimärkien ihmisten ja lähestulkoon tavaroidenkin kanssa. Pikkuneidin suurin murhe tuolloin oli jostain syystä se, että hän kastuu.. kävellessään juuri merestä pois. Voi noita lapsia!

 

Ystäviä ehdittiin näkemään vaihtelevasti. Toisia nähtiin monta kertaa, toisia hetken vilaukselta ja toisia ei ollenkaan. Kyllä jäi harmittamaan itse kutakin, kun ei aika riittänyt. Mikä sitä meidän aikaa sitten niin kovin paljon söi? Päätös laittaa meidän suomen koti myyntiin. Käytännössä tarkoitti siis sitä, että ne tavarat, jotka vuosi sitten pakattiin varastoon, kaappeihin ja laatikoihin säilöön pitikin nyt pakata uusiksi ja karsia mahdollisimman vähiksi, jotta ne mahtuvat toiseen säilöön. En halunnut jättää tuota hommaa tehtäväksi kenellekään muulle. Siinä sitä ajeltiin sitten oulaisten ja kempeleen väliä edestakaisin, kun raahattiin tavaroita mummulaan säilöön. Pikkuneiti oli tosin ottanut tehtäväkseen tutkia laatikoita ja pusseja mummulassa ja lähes joka kerta yksin takaisin tullessaan kainalossa roikkuikin milloin mikäkin lelu/vaate/kirja tms. jonka äiti oli jo ehtinyt pois pakata. 

 

Pakko myöntää, että kyllä tuota kotia tulee ikävä. Ihan satapakko sitä ei olisi toki ollut myydä, mutta kun tulevasta ei koskaan tiedä niin tehtiin tällainen päätös. Toisaalta se on helpottava päätös, kun ei tarvitse yrittää muistaa kaikkea remontintarvetta, laskua ja muuta taloon liittyvää. Toisaalta kuitenkin nyt ei ole enää mitään paikkaa mihin palata minkään omien tavaroiden luo. Niin, no eihän sitä vielä ole myyty. Sunnuntaina tulee olemaan vasta ensimmäinen yleinen näyttö. 

 

Kempeleessä on ollut hyvä asua, ehdin myös tutustua siellä useisiin ihmisiin ja varsinkin viimeisen viikon aikana törmäsin lähes jokaisella kauppareissulla johonkin tuttuun. Aina sai vaihtaa kuulumisia ja huomata miten mukava heihin on törmätä. :)

 

Nyt nollaan ajatuksia katselemalla hetken telkkaria. Aikaero tuntuu olevan jotenkin ylitsepääsemätön tällä erää. Eilen illalla en osannut ensin nukahtaa, sitten kun alkoi nukuttamaan pikkumies alkoi heräillä. Lopulta pikkumies "kaatui" viereeni mukamas nukkumaan ja iski päänsä minun naamaan ja minulla upposi hampaat huuleen. Siinä sitten pidin jääpalaa huulella, kun olin ensin saanut syljettyä enimmät veret pois suusta, ja yritin saada toista nukkumaan, kun itseä olisi väsyttänyt. Lopulta viiden aikaan tulin sen verran tajuihini, että siirryin metrin levyisestä sängystä kahden lapsen vierestä (ilman tyynyä) omaan sänkyyn kovan päänsäryn saattelemana ja särkylääkkeen voimalla.. Aamulla mies nousi kahdeksan jälkeen, kun piti töihin lähteä, lapset nousi -en tiedä mihin aikaan ja itse sain kammettua ylös vasta yhdeksän jälkeen. Nyt kello käy jo kahta eikä vieläkään ole silmät kunnolla auki. Ajatus ei kulje jne..