Enhän minä lenkin jälkeen eilen enää malttanut istahtaa kirjoittamaan mitään. Mieheni kannustuksesta kävin hieman normaalia pidemmän lenkin, piipahdin ensin hakemassa toimistolta musiikkia ja tsemppiä. Lopulta huomasin viimeisen 1,5 kilsan aikana, että pystyin jo oikeasti juoksemaan - ei mitään hölkkää vaan oikeaa juoksua - MINÄ ja vielä tuossa vaiheessa taipaletta. Ihmeiden aika ei tosiaankaan ole ohi!

 
Suzhouhun ollaan nyt perustamassa suomikoulua. Suomen passin omistavia lapsia täältä löytyy yli 40 ja osa heistä on ollut pois suomesta jo kauan. Tuolla määrällä lapsia luokkia saadaan jo mukavasti ja loput onkin kiinni vanhemmista ja muista aikuisista täällä. Opettajia etsiskellään kovasti ja muutenkin vapaaehtoisia. Mikään ei tapahdu tyhjästä nyhjäisten vaan jonkinlaista tekemisen meininkiä on löydyttävä. Koulusta ei tule mikään arkisin 8-16 täyttä tohinaa oleva paikka vaan enemmänkin suomijuttujen ja tuttujen kohtaamispaikka lapsille. Isommille kerran viikossa tapahtuva tapaaminen ja pienemmille n. parin viikon välein järjestettävä leikkihetki. Tuulta on purjeissa ja toivottavasti tuulta riittää! Minut tuntevat ihmiset arvannevatkin jo varmaan, että olen touhussa mukana. Verenperintönä saatu into osallistua kaikenmoisiin kissanristiäisiin toimii toisella puolen maapalloakin - kiitos äiti! 
 
Aikaa tosiaan pitää nyt alkaa jo jakamaan, osa opiskelulle (kirjoja on tulossa suomesta jo muutama, JEE!), osa oman itsensä kunnossa pitämiseen fyysisesti (eikö se henkinen puoli tule siinä käsikädessä), kiinalaisen lääketieteen omaehtoiseen opiskeluun, suomikoulu juttuihin ja sitten suurin osa ajasta perheelle. Unohtamatta erityisesti myös kahdenkeskistä aikaa oman rakkaan kanssa. Ja mitäpä se elämä olisi ilman pieniä yllätyksiä, aikaa on varattava niillekin.
 
Blogini taitaa jatkossa pitkälti koostua vain perheen kuulumisista eikä Suzhoun kujista ja kiinan vinkeistä - en minä kyllä niitä siltikään voi unohtaa. 
 
Suomesta tuntui jo pitkän aikaa kuuluvan pelkästään huonoja ja huonompia uutisia. Pitkä aika on suhteellinen käsite, mutta eikö aika ole aina pitkä, kun kyseessä on ikävät asiat? Nyt kuitenkin on hieman tullut valoa tunnelin päähän. Meidän tälle viikolle sovitut talokaupat peruuntuivat, ystävät ovat sairastelleet ja muuta sellaista ei niin hyviä juttuja. Lisää hyviä uutisia odotellaan - ja voisinpa muistutella ystäväni teitä myös niistä meileistä, joita kovasti kaipaan! Muutamalle ystävälle on tulossa vauvoja nyt lähi viikkoina ja pari tyttöä onkin jo maailmaan saatu - onnittelut perheille! :) Lisäksi kuumeisesti odotan ainakin parin muun vauvan syntymää koskevia uutisia!
 
Lauantaina olisi suomessa juhlapäivä. Allekirjoittaneen kummipojan synttärit ja meidän koiran 7 vuotis synttärit. Harmi, ettemme pääse sinne. Nyt lenkillä kulkiessani olen alkanut kaiholla katselemaan ihmisiä leikkimässä/treenaamassa/lenkkeilemässä koiriensa kanssa. Se ei ole vaihtoehto, että koiramme tulisi tänne - ei se raukka selviäisi lennoista edes hengissä, saatikka siitä viikon karanteenista. Stressiyksilö saisi sydärin viimeistään Shanghaissa. 
 
Elämä on tällaista. Toisia asioita kaipaa nyt, toisia asioita tulee kaipaamaan, jos palaa takaisin suomeen. Ihmettelyä toisten ihmisten elämän suhteen sekä täällä että suomessa. Kaikkea ei voi ymmärtää eikä onneksi tarvitsekaan. Itsekkäästi ajateltuna meillä on hyvä olla siellä missä meidän perhe on - onneksi niin!