Eilinen oli päivä, jonka pyhitin itselleni. Aamulla herätys vasta varttia vaille seitsemän (meidän aamuherätykset aikaistui muuton myötä), aamutouhuja (astianpesukoneen tyhjennys, lasten pukeminen, aamupala, koulureppujen pakkaus, omien jumppatavaroiden laitto, sähköpostin tarkistus, hetki telkkarista sunnuntai illan Kosto sarjasta ((olen koukussa)) ja lasten riitojen selvittelyä) ja pian olikin jo lasten kouluunlähdön aika. Meidän aamut ovat muuttuneet paljon ”väljemmiksi” muuton myötä – ei enää kovaa kiirettä. Puoli ysiltä tarkoitettu lähtö hieman viivästyi, mutta niin sitä päästiin ovesta ulos ja hissillä alas pikkuisen yli puolen. Äidillä sykemittari valmiina (kaivettu sekin taas naftaliinista) paikoillaan, pikkumies pyörän turvaistuimeen ja neiti potkulautansa selässä. Pyörä ylös kaamean hajuisesta kellarista (viime viikolla siellä oli ”pienehkö” jätevesivahinko) ja juoksu neitokaisen perässä koululle – koko 200 metriä mitä matkaa nykyisin on. Portin aukaisi (lätkällä ulos ja sisään) jälleen ystävälliset kanssa asukkaat, joita tästä taloyhtiöstä löytyy ihan eri tavalla kuin edellisestä. Koululla oma pyörä parkkiin odottamaan ja neidin potkulauta koulun pihalle iltapäivää odottamaan. Seuraavana leimataan itsemme kouluun sisälle ja etsitään neidin luokka. Yleensä he löytyvät alapihalta aamutohinoista, mutta tänä aamuna he olivatkin vielä luokassa (oltiinko me sittenkin ajoissa..?). Neiti sanoo heipat heti ovesta sisään päästyään ja me saamme pikkuvelun kanssa kääntyä kannoillamme. Takaisin alakertaan ja pyörälle. Pyörän selkään, vyöt kiinni ja sykemittari päälle. Matkaa pikkuvelun koululle on pari kilsaa ja eiköhän siinä puolivälissä ala satamaan vettä, ihan kuin isosisko oli aamulla sanonut (hän tietää muutamaa tuntia ennen vesisadetta, että tulee satamaan – on se muuten ennustaja hänkin!!). Sadehan tarkoittaa tietysti sitä, että äidillä on kovempi kiire polkea. Niinpä 10 minuuttia pikkuneidin koululta lähdöstä olemme selvittäneet tiemme pikkumiehen koululle. Ylittäneet muutaman kadun ja hurauttaneet sillan yli aina päiväkodille saakka. Pikkumies olikin tänä aamuna ensimmäinen tulija vaikka emme ”ajoissa” olleetkaan. Pikkumiehelle heipat ja äidille pitkähihainen paita päälle. Kellon tarkistus kertoo, että jos polkee täysillä niin ehtii käydä kotona vaihtamassa kuivat vaatteet ennen sovittua salille menoa. Niinpä paluumatka korkeamman sillan (eri kuin menomatkalla) kautta tapahtuu vauhdilla, jopa muutama vähällä virralla ajava mopo jää jälkeen. Kotona renkaat ulisten pyörä kellariin parkkiin ja itse ylös vaihtamaan kuivat jumppavaatteet. Sateenvarjo kouraan ja kuivat kengät jalkaan (en aamulla uskonut neitiä ja alkavaa sadetta, joten eihän mulla mitään sadevaatteita/suojia ollut mukana) ja menoksi. Puolijuoksua meidän alueen kuntoklubille ja sopimuksen kirjoitus. Näin olen member tälle klubille. Sittenpä saapuu jo ystäväni omasta rääkistään ja pääsemme vaihtamaan kuulumisia ennen pilates-tuntia.

Jumpan jälkeen kello onkin jo melkein puoli 12 ja maha kurnii. Soitto rakkaalle ja lounastreffit sovittu. Kotona pikaisesti suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle. Sitten pitääkin jo juosta ulkona odottavaan autoon. Lounas vähemmän terveellisesti ja oma matkani jatkuu ruokakauppaan mieheni suunnatessa takaisin töihin. Kaupasta muistin jopa ostaa kaiken tarvittavan pyykinpesuaineesta kinkkuun ja vessanpesuaineisiin. Päästyäni melkein kassalle huomasin puhelimen tärisevän. Mieheni soittaa, että ”oletko kotona, ovat tuomassa sohvaa?”. Yllätyksiä täynnä tämäkin päivä, sohvan piti tulla vasta loppuviikosta ja nyt se tuleekin jo maanantaina. Pikaisesti kassalta ulos ja pihalta taksin metsästys. Kotia ehtiessäni sohva oli juuri raahautumassa hissiin (no okei, yksi mies ja meidän tulkki siinä taistelivat keskenään jostain). Mieheni oli tekemässä tilaa sohvalle yläkerrassa – enhän minä vielä uskonut sohvan saapuvan, joten pyykitelinekin oli varaamassa paikkaa sille..

Kuorimme mieheni kanssa sohvan nopeasti paketista ja tarkistimme sen kunnon. OK, saimme päästää sohvan tuojan matkoihinsa eikä tarvinnut palauttaa samaa reittiä takaisin. Jalatkin löytyi paketista (tv-tasosta jotain oppineena) ja aloin asentamaan jalkoja. Tulkkimme ihmetteli, että miten hän ja mieheni voivat palata töihin, kun jalkoja ei ole vielä asennettu. Eihän naiset osaa jalkoja pyörittää sohvaan kiinni!

Ehdin lopulta purkaa kauppakassit ja kello kertoi minulla olevan aikaa vajaa tunti ennen tulevan lastenpäivän esityksen harjoituksia. Niinpä purin sähköpostia ja vastailin matkatoimistolle suomen lentovarauksiin liittyen – väärät päivät jne.. Tarkistin samalla pikaisesti tulevan viikonlopun Nanjingin matkan suunnitelmia (loistoreissu tulossa ystäväporukassa!!) ja yritin kantaa korteani kekoon. Sitten olikin jo napattava mopon avaimet ja kiirehdittävä pikkuneidin koululle tapaamaan muita äitejä. Lastenpäivä on 1.kesäkuuta ja silloin Ne w ton päiväkodilla järjestetään äitien ja opettajien toimesta esityksiä lapsille. Tänä vuonna lupauduin osallistumaan esitykseen. Viime vuonna tyttäreni ripitti minut, kun en ollut mukana ja monien muiden äidit olivat. Silloin tosin oli hyvä syy olla pois, kun pikkumies olisi ollut pyörimässä lavan reunalla.

Sen verran ehdimme sopia, että Let's twist again biisi saa äidit pyörimään lavalla hassusti ja lapsia kiinnostavasti. Hameet ja balettitossut tilataan taobaosta, jokaisen kaapista oletetaan löytyvän musta toppi. Niinpä jätin toiset jatkamaan päivämäärien sopimista harjoituksia varten ja lähdin huruuttamaan kohti pikkumiehen koulua. Kuten aamullakin, puolivälissä matkaa alkoi taas pisaroida. Tosin pisarointi oli niin pientä, ettei sadesuoja tullut edes mieleen (mopossa se on penkin alla aina..).

Pikkusankari pois koulusta, kypärä päähän ja matka takaisin neidin koululle saattoi alkaa. Seuraavana poimittiin neiti koulusta (en voinut noutaa häntä vielä kokoustaessani, koska pick-up time on vasta puoli neljän jälkeen ja poikani koulussa se taas on puoli neljään mennessä..) ja vaihdoin pari sanaa sekä opettajien, johtajan ja äitien kanssa.

Ilta olikin pyhitetty taas kodille. Ulkoilu unohdettiin vaikkei kovin satanutkaan, koko sakki oli niin väsynyttä, että mitään varsinaista ohjelmaa ei edes tarvittu. Siinä vaiheessa tosin, kun aloin suunnitella päivällistä saatoin todeta, että jääkaapissa ei ollutkaan perunoita, kananmunia tai muutakaan ”perustarvikkeita”. Ei kai siinä, kun soitto iskälle töihin, jotta voisitko tulla tänään kotiin heti, kun työt oikeasti päättyy, jotta perhe saa ruokaa. Sherpa ei ollut vaihtoehto tänään eikä lapset suostuneet kaveriksi kauppareissulle (muutama sata metriä kävelyä).

Nyt olen näköjänsä kirjoittanut koko aamutouhujen ajan, joten on aika pistää kone kiinni ja pakata koulureput aloittaaksemme tämän päivän. Kiitos ja näkemiin! :)

Korealaisneidin synttärit järjestettiin Korealaisessa sisäleikkipaikassa - oli muuten hienot pelit ja vehkeet siellä! Kids mama on paikan nimi ja se löytyy parin korttelin päästä Newtonista itään (tämän tarkempia ohjeita ei ole ;) ). Minibussi eli siis kiinalainen peukalonkynnen kokoinen pakettiauto, jossa on kuskin takana 3 penkkiriviä nouti äitejä ja lapsia koululta ja tiiviissä tunnelmassa siirryimme leikkipaikalle, joka oli varustettu laadukkailla !?! (tää on kiinassa jo merkittävä asia) leluilla. 1 huone täynnä kauppa, keittiö, myyntikoju juttuja, viereinen huone "poikamaisempi" avaruusraketeineen ja rakennusalustoineen. Periltä löytyi vielä musiikkihuone rumpujen ja urkujen kera. Kiipeilyseinä, junaratapöytä ja sisähiekkalaatikko oli kaikki mahdutettu 2 kerrokseen. Oli hieman tiivis tunnelma, kun melkein koko luokka (18) oppilasta pikku- ja iso-sisaruksineen äiteinensä oli paikalla. Kakku oli hyvää ja sitä oli riittävästi! ;)

Jokainen ilta täyttyi laatikoiden pakkaamisesta, pyykin pesusta ja milloin mistäkin. Lauantaina koko perheen voimin Likouhun etsimään huonekaluja ja hupsis vaan, kun mies oli mukana niin hinnat oli pompsahtaneet helposti vähintään 2000 rmb niinpä tuo reissu jäi pelkäksi katseluksi. Sunnuntaina oli jälleen synttärit, nyt oli kutsu koko perheelle ja siellähän aika hurahti nopeasti. Maanantaina sain tietää, että saan asunnon avaimet jo tiistaina. Alunperin minun piti saada ne perjantaina, mutta yllätys oli positiivinen. Välittäjä kertoi asunnon siivotun perusteellisesti maanantaina, mutta jälki ei ollut hyvä, joten landlord tekee uuden siivouksen vielä tiistaina ja iltapäivällä voin tulla tarkistamaan asunnon. Tiistai aamulla suuntasin jälleen Likouhun ja tällä kertaa sain jopa tilattua sängyn aikuisille. Meidän alunperin etsimämme nahkapäällysteinen sohva vaihtui mäntyiseen simppeliin runkoon. Oli nimittäin sen verran heikkolaatuisen oloisia ne päällystetyt sängyt, että jo meidän muksut saisivat ne (vahingossa) hajalle ensimmäisen kuukauden aikana. Vai miltä tuntuu, jos sivureunat heiluvat heti kerrasta siihen malliin, että päälle astuessasi voit olla varma reunan tipahtavan alas.  

Mäntysängyn ostaminen tuntui menevät tosi hankalaksi siinä vaiheessa, kun halusin sille kotiinkuljetuksen. Ensin myyjät ystävällisesti simppelikiinalla saivat sen minulle myytyä, mutta kun tuli kotiinkuljetuksen vuoro ei mennyt jakeluun niin sitten mikään. Puhelu sihteerille ja sen jälkeen minulle ei voitu puhua enää ollenkaan - enhän minä ymmärrä!?! Pääasia kuitenkin oli, että kotiinkuljetus oli tilattu seuraavalle päivälle ja tuoja ei sitä kasaa. Nou hätä, ei me mitään käsiä olla ja ruuvimeisseli löytyy kaapista.

Sitten päästään asunnon tarkistukseen. Seiniä ei oltu pesty laisinkaan (sopimus, että seinät pestään - ei maalata), lattioilla ei juossut villakoiria, mutta ei sille kyllä muuta ollut tehty kuin vetäisty ne irtokoirat pois. Keittiö - ou mai gaad, jätemyllyä testattiin sen verran, että se hurahti. Mietin siinä, että onpa tosiaan ollut "perusteellinen" siivous X 2!

1,5 tunnin kiertelyn jälkeen kirjoitettiin paperit alle (siis asunnon tarkistustodistus) ja vaihdettiin uusi ovikoodi - ei avaimia, vain koodi! (en siis voi unohtaa avaimia kotiin..). 

Kotona odotti lapset tietokoneen äärellä. Haistoin jo rappukäytävässä popcornin ja lapset istua napotti kulho sylissä tuijottaen lastenohjelmia. Ayille annetut ohjeet ennen kotoa lähtöä kuului: "anna lapsille tätä makkarakeittoa ruoaksi, kun tulevat kotiin". Kotona odotti lapset, jotka olivat jo kotimatkalla pysäyttäneet ayin leipomoon ja ostaneet suklaaleivoksia (ayi kertoi vain, että meiyou qien - ei ole rahaa), kotona suklaaleivokset mahassa oli valittu kaapista popparipussi ja pyydetty saada se. Ayi kertoi kysyneensä syökö lapset makkarakeittoa ja kun vastaus oli ei niin sitten oli otettu popparit kehiin. (kihinää) No minä lämmittelin itselle ja muksuille heti kerrasta vähän ruokaa ja kas kumma kun se upposikin mukisematta. Sitten iskän kanssa vuoronvaihto ja äippä palaveriin - Su o mi -k ou lun kevään viimeinen palaveri käsillä.

Keskiviikkona alkoi sitten se oikea urakka - siivoaminen. Mietin itse hengessäni, että ehtisinköhän siivota puolet asunnosta tuon päivän aikana.. n. 6 tuntia aikaa sillä välin, kun lapset koulussa. Aloitin keittiöstä - eniten kaappeja ja helpoin purkaa tavarat sinne. Olin pyörtyä.. Jos asunnossa on asuttu 3 vuotta siivoamatta kertaakaan kuumalla vedellä (tiedättehän, että se veden lämmittäminen on kallista ja jos vettä lämmittää ja pitää lämpimänä niin siihen muodostuu bakteereita?!? - landlordin sanoin) ja ilmeisesti olemattomin pesuainein voitte kuvitella millaisen rasvan peitossa koko keittiö on. Rasvanpoistoaineelle tuli käyttöä! Jääkaapin päällinen (kuva ohessa..)

oli ruskeanharmaa. Ensimmäisellä pyyhkäisyllä siitä ei lähtenyt irtopölyä lukuunottamatta yhtään mitään, mutta 15 minuutin hinkkauksen (kiitos mr m us cle ja rasvanpoistoaine) alta löytyi valkoinen pinta. Tässä kuva parin suihkauksen jälkeen (toivonpilkahdus)..

Jääkaappi itsessään oli yllättävän siisti ensi vilkaisulla, mutta pyyhkiminen kertoi karua tosiasiaa, samoin kuin alimman oven tiiviste. Aivan mustana jotain pskaa. Jääkaapin siirtäminen paikaltaa paljasti myös sen, että kaappi on seissyt tuossa vinossa asennossa keskellä isoa tyhjää tilaa sen 3 vuotta!  

Koko pitkä päivä meni hangatessa tuota pientä peukalonkynnen kokoista keittiötä ja pääsin hieman yli puolivälin. Se siitä - puoli asuntoa päivässä tarinasta. Keskiviikko iltana puoli kymmeneltä oltiin lopulta koko sakilla kotona. Torstaina minulla oli mukana ruuvimeisseli - liesituulettimen avaamista varten. Suodatinritilä oli sen verran karsean näköinen, että odotin todella rasvaista sisusta. Ruuvasin ruuvit irti ja revin käsin suodatinta alaspäin - se oli jumissa. Ja sitten lopulta rasva antoi periksi. Suodatin ritilöineen tipahti kuin hidastetusta elokuvasta suoraan kaasulieden päälle, venyvä tippuva rasva valui tuulettimesta suodattimen perässä. Silloin oli tulla oksennus!! Tulipa heti mieleen joku CSI ohjelma, jossa tiputetaan ruumis jostain suljetusta tilasta venyvine eritteineen. Lopputulos 2 astianpesukonekerran ja ainakin 3 rasvanpoistoaineella pesukerran ei vieläkään tyydyttänyt minua, mutta sitä ei kertakaikkisesti saanut täysin puhtaaksi. Kyselinkin jossain vaiheessa landlordilla olisiko hänellä jotain keinoa saada se tippuva rasva pois tuulettimesta - meinasi vain, ettei hän ole ikinä käyttänyt sitä auki ja siinä vaiheessa oli sanottava, että HUOMASIN. 

Asunnossa on rampannut korjaajia yhden jos toisen asian tiimoilta. Yleensä pitänyt ihan kysyä, että mitäs varten se tämä mies on paikalla.. No nyt on asennettu pyykikone, tarkistettu poistoletku (eri ihmiset molempiin hommiin), korjattu vuotava vesihana (2 kertaa), avattu tukkiutunut viemäri (vartija tms. kävi toteamassa, etteivät voi tehdä sitä vaan on kutsuttava putkimies), asennettu netti (siis kytketty asuntoon 3 eri ihmisen ja 3 eri käynnin jälkeen), vaihdettu ovikoodi (vartijan avulla) ja sitä rataa. Ihan itsenäisesti on sitten kasattu sänky, puhdistettu se pirun liesituuletin, korjattu jätemylly (joka oikeassa käytössä ei sitten toiminutkaan) – olipa kumma, että ei toiminut.. Ei se jätemylly kovin hyvin osaa muovia ja ruuveja pilkkoa.. Ja testattu jätemyllyn toiminta – kaksi väsynyttä toimii liian vähän järkeä käyttäen ja kun ruuvi on otettu pinteestä tekee vaimo työtä käskettyä ja tekee kuten mies sanoo eli töpseli seinään ja testataan ilman suojusta toimiiko.. Arvatkaa oliko päräyksen (miten se olikin niin nopea?!?) jälkeen rasvaa, öljyä ja jätteitä seinissä, ovissa, astioissa, katossa ja allekirjoittaneen hiuksissa, vaatteissa ja iholla. Sama kuin pistää tehosekoittimen päälle ilman kantta.. paitsi, että nyt oli kyseessä jätemylly – onneksi vain jätteiden rippeillä, vaakatasossa ja pikkasen kovemmin kierroksin.

No entäs sitten se muutto? Epäilin jo torstaina, että ehdinkö saada asuntoa lähellekään siihen kuntoon kuin se pitäisi olla ennen kuin kantaa tavarat sisälle. Iltapäivällä häämötti valoa tunnelin päässä, kun ayi tuli lasten kanssa auttamaan. Tilasin muuttoauton perjantaille klo 13 saapuvaksi. Laskin, että hommaan (yksi autolastillinen, jonne survotaan kaikki pakatut ja mahtuvat tavarat) eli paikasta A paikkaan B tavaroiden siirtämiseen 2-3 kantajan + yksi suomalaisnaisen voimin menee 2 tuntia. Siten ehdin hakemaan pikkumiehen tarhasta klo 15.30 mennessä ja neidin koulubussille klo 16. Mutta eihän se siten mene. Perjantaina klo 13.20 kävelin portille katsomaan, että onko se auto jäänyt sinne odottamaan.. ei näy. Viesti tulkilta tuli, että auto tulee muutamien minuuttien päästä.. Lopulta auto saapui klo 14.20. Minä pihisin kiukusta ja mietin, että miten pirussa homma hoidetaan – sitä ei peruta vaan se hoidetaan keinolla millä hyvänsä! Miehet tulivat sisälle ja katselivat tavaroita, kyselivät jotain ja alkoivat hommiin. Tavarat alkoi hävitä sitä mukaa kun näytin mitä viedään. Sitten vajaa puolet tavaroista oli saatu ulos asunnosta ja molemmat kantajat hävisivät. Menin kurkkimaan ikkunasta, näin pihalla muutaman meidän laatikon ja jätesäkin ja miehet nostamassa laatikoita POIS autosta. Monttu auki katsoin, kun miehet hyppäsi auton kyytiin ja auto kaasutti tiehensä. Arvaatteko kellä kärähti käämit ihan totaalisesti. Lähdin samalta seisomalta pihalle kyselemään tulkilta, että mitä nyt tapahtui. Alakerta oli täynnä meidän tavaroita hissiltä ulko-ovelle. Pihalla muutamia laatikoita ja mulla luuri korvalla – soitto miehelleni. Tulkki kertoi, että miehet lähtivät vaihtamaan autoa, kun ei näitä voi tuolla autolla muuttaa. Silloin sai tulkkiraukkakin jo korvat punaisena kuunnella, kun tämä akka papatti. Jos alunperin auto tuli melkein 1,5 tuntia myöhässä ja nyt lähdettiin vaihtamaan uutta autoa niin kauankohan siinä menee? Onneksi alle 10 minuutin toinen auto kurvasi pihaan ja ukkoja hyppi kyydistä ulos. Sitten ne alkavat tupista, että paljonko tavaroita on, eikö autoa saa lähemmäs ovea, onko ne painavia blaa blaa blaa. Kirosin pitkään ja hartaasti jokaisella tietämälläni kielellä. Tulkki kuunteli valitustani korvat entistä punaisempana. Viestiä ei tarvinne kirjoittaa tähän, mutta muutaman asian voinen mainita.. Suusta pääsi mm. laskeeko ne askelista mitä maksaa, kilojen perusteellako tämä homma menee ja EIKÖ ne oikeasti ole MU UTT OF IRMA? 

Ja taas takaisin asuntoon näyttämään, että mitä kannetaan. Seuraava räjähdys tapahtui siinä vaiheessa, kun nämä miehet MINUN kannettuani apuna Ike an (arvo ja laatutavaraa) hyllykön käytävään VETÄVÄT sen hissiin. Siinä meni jo suomalaiset peetkin hyvin jakeluun kantajille ja tyyli muuttui. Mieheni ilmestyi jossain vaiheessa paikalle ja totesi tulkin kyselleen olenko kuin pahalla päällä. Niin, eihän sitä suuttumusta saa näyttää!! Mieheni palattua takaisin alas vartioimaan tavaroita hän oli lyönyt vähän höyryä koneeseen ja väittänyt tulkille minun olleen niin pahalla päällä, ettei ylös ollut voinut jäädä. 

Kun kaikki oli lopulta pihalla alkoi tappelu (tulkin ja kuljetusfirman kuskin) kanssa rahasta. He eivät olleet omasta mielestään myöhässä, tavaraa on paljon, matka on pitkä ja mukana on vielä kassakaappi – se on kallista ja Painavaa lystiä se. Siinä vaiheessa miehelläni oli nykäistävä kassakaappi olalle ja näytettävä, että kyllä se on kantajasta kiinni onko kyseessä painava kaappi vai ei.

Loppurupeama meni onneksi kohtuu kivuttomasti ja koko homma oli hoidettu tasan 2 tunnissa eli 16.20 auto kaasutti tyhjänä tiehensä. Mieheni oli tosin joutunut tässä vaiheessa jo hakemaan molemmat lapset tarhoistaan ja minä olin ehtinyt soittaa neitokaisen kouluunkin, että älkääs nyt laittakokaan sitä neitiä bussiin..

Että muutto oli hoidettu ja olimme valmiita viikon viimeisille synttäreille!

Aiemmin viikolla ehdin toki käymään myös neidin luokan äitien lounaalla. Tällä kertaa järjestäjä oli japanilainen absolutisti äiti. Jaa, että mistäkö tiedän? No siitä, että äitien saapuessa paikalle osalla oli tuomisinaan pelkästään viiniä. Lounas aloitettiin kuohuviinillä, ruokajuomana oli veden lisäksi viiniä (mooonta pulloa) ja jälkiruokana suklaakakun kera olutta. Minä tosin kiitin heti kakun perään ja lähdin kotia kohti. Eipä olisi ennalta arvannut näin iloiseksi osaa tuosta porukasta. Mutta niinhän se on.. Usein expattirouvien lounaat on viinipainotteisia – kuten mieheni muistaa muistuttaa. Ja jos on yhtään taipumusta alkoholin suurkulutukseen niin täällä jos missä se tulee esille – huomattu on. 

Samalla linjalla meni myös neidin toisen kaverin synttärit keskiviikko iltana. Äideille oli varattu ruokapöydän ympäryksen paikat ja synttärisankarin äiti kertoi hyvin huolella, että 5 pulloa viiniä on varattu illaksi. Taas lipesin paikalta, kun oli niin sopivasti muuttopuuhat kesken. Neiti jäi synttäreille ja tuli lopulta korealaisen ystävän kyydillä kotiin. Asuvat meidän uudella alueella, joten oli kätevää ja hyvin avuliasta tuoda neiti kotiin.

Viimeinen tehtävä oli suorittaa avainten palautus vanhasta asunnosta. Alunperin oli hyvin tärkeää, että avaimet palautetaan viimeinen päivä – joka täällä on sopivasti yleinen lomapäivä. No kas kummaa, kun sinä päivänä kukaan ei vastaa puhelimeen. Päädyimme lopulta siihen ratkaisuun, että veimme avaimet asuntoon sisälle ja läpsäytimme oven kiinni. Landlordilla on avain, joten sinne hän pääsee halutessaan. Tosin illalla 8 jälkeen saatiin viestiä, että Landlordi ei ehdi paikanpäälle, joten siirretään avainten palautusta muutamalla päivällä. 

Ainoa asia mikä tähän mennessä näyttää hukkuneen lopullisesti on meidän mausteet. Ne olivat viimeinen asia mitä purin kaapeista pois. Toisessa pussissa oli kaikki suomesta tuodut ja saadut mausteet ja toisessa oli kiinasta hommatut pullot ja purnukat – sekä suola. Sitten ensimmäistä ruokaa laittaessa uudessa kodissa tajusin, että en ole purkanut vielä mausteita. Pikaetsimisellä niitä ei tietenkään löytynyt. Sama ruljanssi seuraavana päivänä. Ja lopulta illalla oli todettava se tosiasia, että mausteet on hävinneet. En tiedä olisiko ne menneet vahingossa roskiin viimeisiä tavaroita tuodessa – tyhjensin samalla reissulla kodinhoitohuoneen laatikoita roskiin.. Jokatapauksessa harmittaa ihan vietävästi. Olinpa vastikään vielä purkittanut osan mausteista Ik ean uusiin maustepurkkeihin. Aina ei voi voittaa! 

Ja nyt kuvakavalkadi ja kauniita unia kaikille!

Purkki, joka ilahduttaa minua Metrossa joka kerta..


Lapset paossa rakettien pauketta piknikin aikana..