Ellei kaikki satu muistamaan niin kesäaikana aikaeroa on se +5 tuntia suomen aikaan nähden. Itse kun en ole aiemmin kovin montaa aikavyöhykettä matkustanut niin ensimmäiset päivät olivat hieman utuisia. Ei se silloin siltä tuntunut (ainakaan koko ajan), mutta muutaman päivän jälkeen huomaa sen. Lapset on nyt suurinpiirtein päässeet oikeaan rytmiin (ollaan oltu täällä 5päivää). Sen huomaa siinä, että kun nukkumaan mennään siinä 20-21 aikaan niin lapset eivät enää herää klo 23 luulleen nukkuneensa myöhäiset päikkärit. Ensimmäiset yöt oli aika kamalia, kun itse oli päässyt nukahtamaan niin lapset heräsi ja olivat sitä mieltä, ettei vielä ole yö vaikka pimeä onkin. 

Pari yötä muksut on yrittäneet jo nukkua omassa huoneessa - aika huonolla menestyksellä. Viime yönäkin hipsin pikkuneitin viereen puolen yön maissa, kun hän tuli vaatimaan silitystä. Heräsin sitten jonkin ajan päästä pikkumiehen kitinään ja huomasin nukkuvani yksin neitokaisen sängyssä - neiti oli mennyt isin viereen. No onneksi on 180cm leveä sänky niin mahdumme siihen kaikki kohtalaisen hyvin.

Päivät menee todella nopeasti, mitään käsitystä ajan kulusta ei ole. Mikä päivä nyt on? kysymys tulee muutaman kerran päivässä eteen. Eilinen sunnuntai, kun mielestäni ympäristössä ei näkynyt muuten kuin ruuhkan puuttumisena ja leikkipuistossa olevien ihmisten paljoudesta. Nälkä yllättää miten sattuu, kelloa se ei katso. Samoin kuin "piipahdan" tuolla jossain ja hups, tunteja on vierähtänyt. Pimeä tulee siinä klo 19 aikaan ja lepakot aloittavat saalistuksensa klo 18. Lämpö ei laske illalla klo 20 mennessä mihinkään, joten ilman kelloa ei päivällä voi arvella yhtään ajankulua. Aurinko on aina ylhäällä, yhtään laskua tai nousua en ole vielä rekisteröinyt - kai nekin jossain vaiheessa on. ;) Aurinko antaa ihmisille ja asioille varjot, mutta ne eivät ole kovin pitkiä. Puolen päivän aikaan oma varjoni on n. 50-70cm pituinen, ei kuitenkaan suoraan alapuolella.

Nyt lienee aika mennä järjestelemään taas huushollia. Perheen muuttaminen uuteen asuntoon - vaikka mukana on vain henkilökohtaiset tavarat - on aina muutto. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Asunnossa oli valmiina peittoja, lakanoita ja kalusteita, jotain kuitenkin puuttui ja niitä on keräilty ensimmäisten päivien aikana kasaan. Nyt, kun meillä ei ole enää paikallisopasta kierrättämässä meitä ympäristössä ehtii taas katsomaan kaappeihin ja tekemään normaaleita kotihommia. Sinne siis!