Piti ihan tarkistaa mitä netissä sanovat tämän päivän lämpötilasta - oli nimittäin sen verran kuuma päivä että.. Kello on täällä nyt n. 23 ja vielä tälläkin hetkellä virallinen lämpötila on 33, siihen kun lisätään kosteusprosentti, joka näytti olevan 71 saakin siitä iloisesti lämpötilan, joka tuntuu 43 asteiselta. Ou jes!

Nyt onkin tämä ulko- ja sisälämpötilan ero saanut meille nuhan aikaiseksi. Pitäisi ilmeisesti nostaa sisälämpötila n. 30 asteeseen, että ei olis 15 asteen eroa.

Tänään käväisin ensimmäistä kertaa mieheni työpaikalla. Mentiin sinne lasten kanssa lounaan jälkeen eli siinä puolen päivän huiteilla. Aiemmin ei oltu vielä ulkona piipahdettu, joten ei oltu ihan selvillä lämpötilasta. Siellä paistoi aurinko ja ensimmäiset 300 metriä asfaltista nouseva lämpö tuntui ihanalta. Ilmastoidussa huoneistossa viilentyneet koivet saivat lämpöhellittelyn. =) No mutta sitä matkaa kuitenkin on vajaan kilometrin verran, joten siinä ehti jo hyvänolon tunne päättyä, kun hiki valui selkärankaa pitkin. Perille päästiin ja nähtiin tilat. Pois lähtiessä pikkuneitiä alkoi väsyttää jo kovasti ja olinkin luvannut hänelle kyydin rattaissa kotiin - jätskikaupan kautta. Kiinalaisten mielestä oli kuitenkin ihan liian kuuma päivä liikkua kävellen ja vielä lasten kanssa ulkona, joten ulko-ovella mukaani väkisin tuli mieheni työkaveri. Hän ehdotteli taksin tilaamista ja kummasteli miksen sitä halua. Höh, vajaa kilsa lämmössä jäätelön hakuun, en todellakaan taksikyytiä siihen halua! No kiinalaisneito otti pari päivänvarjoa mukaan ja Leon syliin ja sitten mentiin. Minun oli varjostava kyllä luovuttava, ei sen kanssa voinut rattaita työntää. Parin sadan metrin jälkeen tehtiin vaihtokauppa ja jatkoin Leo sylissä matkaa Lindan työntäessä nukkuvaa neitokaista rattaissa. Ehdin siinä kysellä "kesän" päättymisestä ja sain kuulla tätä  keliä jatkuvan vielä n. 4 viikkoa. Ei siis tarvitse pitkiä kalsareita tai edes pitkiä housuja ihan heti kaapeista kaivella. Lopulta kun päästiin meidän neippariin jäätelökaupan eteen ja vakuutin monen monta kertaa pärjääväni hyvin lasten kanssa kaupassa ja pääseväni vielä tien yli kotiin ilman apua sain lähetettyä Lindan takaisin töihin.

Kaupassa ilmeisesti arveltiin myös minun tarvitsevan apua, roikkuihan minulla toisessa kädessä Leo ja toisessa ostoskori. Niin ja tietysti Neea nukkui rattaissa, joita pukin milloin mitenkin päin edelläni. ;) Lopulta kun pääsin kassalle myyjä jopa pakkasi ostokseni pussiin (sitä ei muuten täällä tapahdu). Ei sillä, minulla ei ollut mitään kiirettä, vatsa täynnä ruokaa, ilmastoitu kauppa, Leo rauhallisena sylissä ja Neea nukkuu rattaissa. Niin ja vielä herkkuja ostamassa!

Huomenna tulee täyteen 5 vuotta rouvana oloa, mietittiin jo mieheni kanssa, että miten sitä juhlistettaisiin. Luultavasti käymme Tsais kitchenistä hakemassa mandariinikalaa =) Nam! Lauantaina ollaan menossa syömään suomalaispariskunnan kanssa Tex Mex ravintolaan, jossa on aivan loistava ruoka. Uusia tuttavuuksia meille aikuisille. Maanantaina saankin sitten kokeilla ensimmäistä kertaa "arkea vain lasten kanssa yötä myöten" eli mies lähtee työmatkalle - toistaiseksi tietämättömän pitkäksi ajaksi. Ei sen kauemmas kuin Hong kongiin, mutta tarpeeksi kauas. Ehkä me lasten kanssa pääsemmekin sillä välin ensimmäistä kertaa tutustumaan Suzhoun puutarhoihin, mene ja tiedä.

Pääasia kuitenkin on, että toivuttaisiin tästä kituflunssasta mahdollisimman pian..