Tänään mietin sitä miten aika tuntuu täällä paljon lyhyemmältä kuin ikinä. Puoli tuntia tuntuu minusta 20 minuutilta, vartti vain kymmeneltä. En tiedä kertooko tuo siitä, että täällä viihtyy ja tekemistä riittää vai siitä, että nykyisin olen lähestulkoon aina myöhässä kaikkialta. Toisaalta moni asia tapahtuu hitaammin kuin voisi kuvitella. Kotoa sisältä taloyhtiön portille menoon turhaantuu helposti yli 5 minuuttia - usein jopa lähemmäs 10. Taksin saaminen on usein hyvin nopeaa, mutta liikenne voi olla välillä hidasta, kun on niitä muitakin kulkijoita.. Korttelit ovat täällä hyvin vaihtelevan pituisia, mutta jokatapauksessa ne ovat isoja. Taloyhtiöihin pääsee sisään yleensä vain 1 portista. Tällöin esimerkiksi matka viereisen korttelin asuntoon saattaa viedä kävellen lähes puoli tuntia. Näköyhteys on koko ajan, mutta kun pitää kiertää sieltä ja täältä ja vielä mutka tuolta.  

Huomenna on se päivä, kun suunnataan ensimmäisen kerran Shanghaihin. Aamulla startataan ja päivän tavoitteena olisi ilmeisesti vierailla Expossa. Oma tavoitteeni on käydä lasten kanssa suomen paviljongissa ja selvitä hengissä syömään - niin ja jos hermot ei olis ihan riekaleina ni vois olla aika kiva! Jonot on ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä luokkaa. Muutamia tunteja jonotusta per paviljonki. Onneksi meiltä löytyy FinnairPlus kortit - Finnair kun höölinä lupasi, että korttia vilauttamalla pääsee jonon ohi. Jos ei pääse niin silloin saattaa kyllä jäädä meikäläiseltä kaikki paviljongit käymättä. Ei tosiaankaan siksi, ettei kiinnosta vaan siksi, että lämpö (taas ollut +35-37) + kosteus + paljon ihmisiä + 2 alle 4-vuotiasta lasta = katastrofin ainekset. Jos paviljongissa ei ole lapsia kiinnostavia kohteita niin sen nyt tietää mitä siitä tulee. Itkua, huutoa ja hammastenkiristystä. Mutta avoimin mielin ja reippautta uhkuen kohti huomista! Ruoka on hyvä pelastaja vähän tilanteessa kuin tilanteessa, joten toivotaan hyviä sapuskoita myös Shanghaista. 

Tämä viikko on ollut täynnä menoja ja asioita, joita on pakko hoitaa, vaikkei niistä pidäkään. Olo on siis aika väsynyt - henkisesti. Helpostusta ei ole varsinaisesti luvassa muutamaan päivään, joten sitä ei auta alkaa nyt miettimään. Suomalaisella sisulla selviää vaikka mistä! Yksi uusista ystävistäni sanoikin minulle viikolla, kun soiteltiin, että kuulostaa siltä, että olet kotiutunut, kun on kiire. Niin no kai se tosiaan niinkin on. Mieltä on piristänyt myös se, että lopultakin englannin puhuminen on alkanut tulla enemmän selkärangasta kuin päästä. Tiedätkö mitä tarkoitan? Siis, että ei tarvitse ajatella ja keskittyä puhumiseen sen kummemmin, sen kuin vain puhuu. Niin eikä juttelu jää pelkkään small talkiin. Hyvä minä, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. 

Ja sitten kun, en enää saa selvää omasta tekstistäni on parempi taas nostaa sormet näppäimistöltä ja antaa ajatusten pysähtyä. Palataan asiaan Shanghain reissua rikkaampana!