Elikkäs lähteä kiinasta, hetki on koittanut - ensimmäistä kertaa minulle ja lapsille. Mieshän on huidellut siellä sun täällä jo pari kertaa. Sadekauden Malesia ja Thaimaa siis kutsuvat nyt. Hieman jänskättänyt, että millainen sää siellä meitä odottaa. Lämpötila on ollut vähän päälle 30 viimeiset päivät, mutta sadekuuroja on ollut myös. Hieman meinasi huvittaa, kun ennalta tutustuin Thaimaan "kausiin" eli sataako vai paistaako. Kun katsoin tietoja suomalaiselta hyvin tunnetulta matkanjärjestäjältä ilmoittivat he netissä sadekauden olevan pahimmillaan syys-lokakuussa (eli niinku nyt) ja kun katsoin Krabin turistisivuilta niin kosteinta on lokakuun lopusta marras-joulukuulle. Jäi vai mietityttämään, että eikai tuolla suomalaisella matkanjärjestäjällä ole jonkin sortin ämmy ojassa (lehmä siis). Heillä, kun matkat kohteisiin alkaa sopivasti lokakuun lopussa Ei sillä, heidän sivuilta poimin myös hotellin, johon ollaan menossa. Tai no kylpylä - jos sattuu kovin satamaan ulkona niin lojuu sitten vaikka sisällä. Se on LOMA!

Kaikki äidit kyllä tietää mitä se loma oikeasti on. Äitiysloma - täynnä opettelua vauvan kanssa, syöttöä, vaipanvaihtoa, väsymystä, lyhyitä unia, kotitöitä jne. Hoitovapaa - miten se eroaa edellisestä? Ai niin, lapsihan on jo vähän isompi ja osaa liikkua itse ja ehkä syödäkin itse (ainakin meillä ja varsinkin jos "syömis"jälkiä katsoo). Töissä käynti voisi olla äidille sitä lomaa - ainakin lapsista ja kodista (jos työskentelee kodin ulkopuolella).

Tästä voinee päätellä, että minulle loma tarkoittaa vain sitä, etten tee kotitöitä - ja samaan hengenvetoon voi huokaista, etten minä tee niitä kotona nytkään. Ollaan vain vieraissa ympyröissä, aloitetaan kaiken etsiminen alusta ja ja ja.. No nyt nostaa pessimismi päätään, joten polkaistaan se välistä maanrakoon.

Miehillehän loma - niinkuin jossain olen nähnyt väitettävä - taitaa tarkoittaa sitä, että saa olla shortsit tai kalsarit jalassa, lukea lehtiä/kirjoja, nukkua pitkään, syödä aamupalaa (kotona akka ei laita ku itselle ja lapsille..), olla ja juoda kaljaa - tehdä mitä huvittaa.

Arjesta loma meillä eroaa eniten siinä, että mies ei ole töissä ja erityisesti siinä, että jos päästään paikkaan, jossa ei ole nettiyhteyttä hän oikeasti ei voi tehdä töitä. Useille tuo on unelma tilanne, mutta rakkaan mieheni tuntien, hän osaa kääntää loma vaihteen päälle vasta n 5 päivän lomailun jälkeen. Tyytyy siis karmeaan kohtaloonsa ja lomailee

Kohta aloitan, tai no jatkan aloittamaani pakkausurakkaa ja siirrän laukkuun muutaman hiekkalelun. Optimistina näen auringon paistavan edes aamuisin ja ehdimme rannalla leipomaan muutaman kakun.

Kävin eilen varaamassa itselleni kuntosalikortin. Viime viikon aikana kävin 3 eri kuntosalilla (siis minuahan niihin laitteisiin ei saa, ellei minulle joku outo kuumetauti nouse..) ja katselemassa paikkoja ja jumppalukkareita. Säät sallivat täällä jo jumpassa käynnin ja ajattelinkin aloittaa loman jälkeen (ja muutaman kuukauden tauon) taas itseni kuntouttamisen. Hinta haarukka oli 2400 -3200 rmb/vuosi. Sisältäen jumpat ja kuntosalin käytön. Ei siis pahan kuuloinen setti. Miinuksena kaikista paikoista pitää sanoa se, että minun aikatauluuni kun sopisi tunnit klo 14-18 välillä niin jokaisessa paikassa silloin on tyhjää. Silloin ihmiset, jotka ovat vapaalla, ovat kotona valmistelemassa illallista. Ihan kuten kunnon kansalaisten kuuluisi - minun ei . No jäin miettimään asiaa tarkoituksenani palata loman jälkeen puheille. Tyypillisen myyjämäisesti kaikissa paikoissa oltiin sitä mieltä, että lokakuussa hinnat ovat jo paljon korkeammat kuin nyt. Päätös pitää tehdä. Yhdestä paikasta (kalleimmasta) en olisi päässyt ulos ilman puhelinnumeron jättämistä - niin ja lupausta vastata, kun he seuraavana päivänä soittavat. Eivät kyllä soittaneet, mutta viestejä tuli muutama parin päivän päästä. Tästä minua oli varoiteltukin etukäteen, että älä anna puhelinnumeroa, koska sitten tulee tekstiviestejä ja puheluita jatkuvasti..

No perjantai-iltana edullisimmasta paikasta (Power gym) soitti nainen, jonka kanssa olin jutellut viikolla. Hän soitti kertoakseen, että tämän loppukuun tarjous on tällainen 14kk jäsenyys 2170 rmb eli äkkipika laskutoimitus (ilman kurssin tarkistusta ja muuta pilkunviilausta) 220euroa. Kuukausihinnaksi jää 155 rmb. Lupasin tulla lauantaina käymään. Puhelimessa tuntuu minulle olevan vielä hyvin hankala neuvotella asioista englanniksi. Kyseinen nainen puhui kyllä oikein hyvää englantia, mutta puhelin on puhelin. Illan pähkäilin ja laskeskelin, jos ehtisin käymään edes pari krt viikossa (Less mills tunneilla - kiinaksi kylläkin) niin kertahintaa ei jää paljon mitään. En kylläkään ollut valmis maksamaan koko summaa nyt. Siksi varustauduin lauantai aamuna 100 rmb seteli rahapussissa matkaan. Pyörällä polkaisin tuon n. kilsan matkan todella monen kiinalaisen seassa ja olin perillä pari minuuttia ennen sovittua aikaa - joka on nykyisin minulle uskomaton suoritus! (Ennen olin aika täsmällinen, mutta nyt en tunnu ikinä olevan missään ajoissa ) Nainen löytyi paikalta ja pääsimme juttelemaan asiasta. Piti kyllä tovi tingata siitä, että suostuuko se kirjoittamaan minulle sopimusta, koska rahat ei ole mukana heti. Lopulta hänelle kelpasi 100 rmb seteli "ennakkomaksuna" ja lupaus siitä, että tulen ensimmäiselle kerralle rahanipun kanssa. Ennakkoon mietin jo sitä, että montako minuuttia aion paikalla olla - asiat kun tuppaa olemaan niin älyttömän hitaita pohjoismaisen silmissä. Jos vartissa ei olisi löytynyt yhteistä säveltä niin olisi saanut jäsenyydet jäädä. Hassua kyllä, että kun paikalla sanoo, että ostan sen sitten myöhemmin niin heille on aivan kamala se, että hinta on paaaaljon korkeampi sitten ensi kuussa ja minä oikeasti olisin muka sen vielä maksamassa. Niin luultavasti siis hinta olisi oikeasti noussut max 10 rmb verran, enkä tarkoita kuukausitaksaa vaan koko vuoden jäsenyyttä. Hyviä näyttelijöitä täällä ainakin tuntuu olevan - harmi vain, että ovat töissä myyjinä eivätkä näyttämöllä.

Onkin siis ohjelmoitu jo minun loman jälkeinen "vapaa-aika" eli saan alkaa etsimään itselle jumppavaatteita. En aio mennä paikalle kuten kiinalaiset kuulemma menevät eli farkut jalassa ja ehkä jopa kumpparit jaloissa. Tai minihame ja korkkarit, jos on latinotunti kyseessä. ;) Sisäpelikenkiä en kylläkään ala metsästämään vaan tavalliset lenkkarit saa riittää.

Blogisti hiljenee nyt muutamaksi päiväksi - ja ehkä vielä muutamaksi lisää, jos säät meitä reissuillamme suosivat. Tiheä päivitys tarkoittaa luultavasti sitä, että ollaan sisällä sadetta paossa.. Matkaa ennen on kuitenkin vielä huolehdittava muutamista laskuista suomessa (eikö niitä vois jättää maksamatta, kun ei siellä kerta olla..?), chinglish-käännöskukkasista siivooja ayille (nottei tartte tyhjää asuntoa niiiin usein siivota) ja vielä laittaa ruokaa ..

Happy holidays joka tapauksessa!