Nyt onkin sitten äidin vuoro sairastaa. Pikkumies aloitti sillä vatsataudilla, jota ensin erehdyin luulemaan hampaista johtuvaksi. Sunnuntaista tiistaihin oli hänen huonot päivät ja sitten oli vuoronvaihto. Tiistaina alkoi minuakin jo hikoiluttaa pelkkä pystyssä olo, keskiviikkona vaakataso oli paras ja ruoka ei oikein uponnut - mikä olikin todella hyvä, koska keskiviikko iltana vasta sain "helpotuksen" ja aloin oksentaa. Ei siis ollut pitkää oksentelurupeamaan, kun ei ollut mitä oksentaa. Tänään torstaina olo on edelleen aivan kamala.  Päässä jyskyttää niin, ettei oikein mitenkään päin ole hyvä, Mahassa möyrii ja vesiripuli lentää. Miten loistavaa!

Olenpa jo monesti kiittänyt sitä, että meidän ayi on uskaltanut tulla meille tällä viikolla. Alkuviikosta hän sai pestä lakana ja pyyhepyykkiä urakalla ja nyt sitten hoitaa kaiken muun. Tälläkin hetkellä on lasten kanssa ulkona. Niin ja tänään ilmoitin myös ensi kerran, ettei ruokaa tarvitse laittaa. Muksut on olleet niin huonolla ruokapolitiikalla (eivät siis oikein syö mitään), iskä on Shanghaissa työmatkalla ja minä olen sairas. Kukapa sitä sitten söisi? Keitän itse (ellen sitten osaa opastaa ayia tekemään) makaronivelliä - pikkuneidin herkkua.

Alkuviikosta tuntui todellakin siltä, etten minä jaksa kotona olla kovin kauaa. Nyt kun ei ole vaihtoehtoja, niin tuntuu tuo aika täälläkin kuluvan. Odotan kyllä kovasti, että pääsisin taas ihmisten ilmoille. Eilen tosin yritin hieman, kun piti hakea kaupasta muutamia ruokatarvikkeita, joita en osannut ayille kääntää. Kylläpä se puski hikeä, kun fleece takki päällä poljin Walmartiin. Ilman takkia olisi ollut kylmä, mutta vähäinenkin liikunta sai hien kohoamaan pintaan. Ei siis kunnossa ole tämä akka. Ehdin siinä jo ajatella, että kävisin "välipalana" syömässä donitsin ja juomassa mangomehua (uusinta lemppariani), kun pääsen tuonne Incityyn, mutta mitä sitä pskaa.. Perille päästyäni oli vain kova tavoite kiertää kauppa läpi ja kaupasta päästyäni kaikki haisi aivan kamalalle! Mietin siinä jo kaupan ovella, kun kärryjä otin, että haiseeko täällä aina näin kamalalle. Lihatiskin "eväät" tuntui lemuavan ulko-ovelle saakka. Ilmeisesti hajuaisti on herkistynyt myös taudin myötä. Älkääkä pelätkö, ei tämä raskaudesta johdu! Olisipa siinäkin kyllä yksi maailman ihme, jos tämä johtuisi raskaudesta. Tuli niin hyvin eilen mieleen aamupahoinvointi (minulla siis oli kyllä kokopäiväpahoinvointi molempia odottaessa), kun kaikki haisi pahalle ja olo oli kaamea. Jos noin kävisi niin laittaisin kyllä strerilisaation tehneelle lääkärille piiiiitkän kiitos kirjeen. Hän kun sanoi ennen leikkausta, että tämä on 99,8% varmuinen ehkäisykeino.. Pianhan tuostakin päivästä vuosi tulee.

Kaikki tämän viikon suunnitelmat ovat menneet ihan puihin ja viikonlopuksi ei edes uskalla suunnitella mitään, koska ei voi tietää sairastaako pikkuneiti tai iskä tätä ihanuutta. Taitaa meidän skootterin osto siirtyä taas hamaan tulevaisuuteen.

Nyt kuittaus ja kiitos, hissi kävi, joten taitaa tulla lapsukaiset äitiä ilahduttamaan. Leuka rintaan, silmät sirrilleen ja uutta taistoa päin!