Sunnuntaina vietettiin halloweenia perin jenkkiläiseen tyyliin. Kiinalaiseen perinteiseen se ei kuulu, mutta kun expatteja on paljon (siis näin olen itsekseni päätellyt) niin monet paikat ovat halloweenin huomioineet. Kauppojen hyllyissä notkui erilaisia rooliasuja, kurpitsalyhtyjä, kurpitsoita, karkkeja jne. Meidän halloween valmistelut jäi tekemättä. Sanotaanko vaikka laiskuuden lisäksi syyksi se mahatauti ;)

Meidän neitokaisella tosin löytyy niitä rooliasuja (lue: prinsessan vaatekaapissa on pukuvaihtoehtoja..) jo useampiinkin juhliin, joten suuntasimme ennalta sovitusti kohti Villa-aluetta tuohon parin kilsan päähän. Pyörällä polkaistiin illan pimentyessä Esplanadasiin ja perillä kaivettiin repusta prinsessan mekko ja kruunu esiin. Kassi vielä olalle ja eikun kierrokselle batmanin ja supermiehen kanssa. Sen verran pieniä oli nämä meidän keppostelijat, että vanhempien piti seurata mukana. Eipä aikaakaan, kun huomasimme kävelevämme kymmenpäisen lapsilauman perässä. Tunnin aikana törmättiin yhteen jos toiseen prinsessaan, morsiameen, luurankoon, kummitukseen, superboyhin ja super girliin, kaikenmaailman noidista puhumattakaan.. Useissa taloissa oli todella nähty vaivaa tuon illan suhteen ja vastaan tuli kurpitsalyhtyjä oikeilla ja feikkitulilla, hämähäkin seittejä valtavine hämähäkkeineen, kummitusluolia, tunturipöllön koti ja vaikka mitä muuta. Meidän prinsessalla oli aluksi vähän tarkoitus hukassa - äippä ei ollut muistanut tarpeeksi briiffata ja yhdessä talossa meni jopa karkkeja omasta kassista takaisin talon pataan. Toki talossa olivat asiasta perillä ja lappoivat kouralla vastalahjaa takaisin kassiin. ;) Ilmeisesti tuo ylenmääräinen karkin saanti pelkästään oven taa ilmestyessä oli hieman erikoista pienelle prinsessalle.

Kierroksen puolivälissä avattiin jo muutama maistiainen, koska prinsessa alkoi olla sitä mieltä, että "Mulla on jo karkkia ihan tarpeeksi!". Karkkien voimalla prinsessa jaksoi vielä kiertää poikien perässä. Äiti kiersi mielenkiinnolla mukana, koska itsekin olisi (harmittaa jälkikäteen) mielellään tehnyt kodista kummituslinnan ja pukeutunut muuksikin kuin meikittömäksi zombieksi.

Tavattiin siinä kierroksen aikana myös yksi uusi suomalaisperhe. =)

Viime viikolla testasin myös bussilla kulkemista omin nokkineni - voiko siitä tulla muuta kuin sanomista? Hyppäsin kotipysäkiltä bussiin, jonka olin muka nähnyt muutaman kerran ajavan Auchanin edestä. Siinä vaiheessa, kun bussi ylitti sen tien, jota pitkin kuvittelin sen ajavan aloin miettiä, että mitähän kautta tämä oikein menee. Enhän minä nyt hyvänen aika voi netistä ikänä tarkistaa niitä reittejä.. ;) Ajattelin kuitenkin katsoa, että tekeekö tämäkin bussi sellaisen mutka mato reitin, kuin muutamat bussit tekevät joiden kyydissä olen ollut.. Siinä vaiheessa, kun tajusin bussin oikeasti jatkavan vain matkaa etelään oli jo myöhäistä. Seuraavaksi aloinkin katsella ympärilleni ja odottaa paikkaa, jossa voin nousta kyydistä pois. Ihan jokaisella pysäkillä en viitsinyt edes yrittää, koska A) taksin saaminen olisi voinut olla aika epätoivoista ja B) seutu näytti siltä, etten kieltä osaamattomana blondina viitsinyt yksin tien poskeen jäädä.. Lopulta kun alkoi olla ympärillä autoja taas ruuhkaksi asti hyppäsin ulos bussista. Painoin kadun nimen mieleen, että voin kotona katsoa missä asti kävin ja viitoin itselleni taksin. 13 rmb edestä meni siis huti eli se tekee jotain 4 kilsan luokkaa. ;)

Ja sitten mainitsemisen arvoinen taitaa olla myös sängyn osto reissu Likouhun. Edellisellä kerralla tekemieni havaintojen perusteella olimme valikoineet sänkyvaihtoehdoista ne parhaimmat. Nyt suuntasimme suoraan siihen taloon/halliin/rakennukseen, jossa kyseiset sängyt oli myynnissä - ja olivat onneksi edelleenkin. Ensimmäisessä paikassa hinnan selvittäminen kesti yli puoli tuntia. Vaikka jokainen värivaihtoehto oli samanhintainen piti ensin ilmoittaa se minkä värin haluaisimme ja vasta sitten voi kuulla hinnan. Patja ei tietenkään kuulu pakettiin. Lopulta jo aika kyllästyneenä siirryimme toiseen vaihtoehtoon. Tai siis vaihtoehtoihin.

 

www.flexa.dk on esikuvana niille vaihtoehdoille, joita alettiin tutkia. Kiinalaisittain kopioituna sama on slyxa ;) Ja hinta alle puolet tuosta alkuperäisestä.

Kyllä muuten kaupanteko voi kestää! Tietysti meillä meni aikaa siihen, että päätimme millaisen vaihtoehdon haluamme, mutta se hinnan saaminen jokaiseen vaihtoehtoon.. voi juustopallo! Meillä oli mukana kiinalainen ajamassa tinkijän ja tulkin virkaa ja heti ensimmäinen hinta, jota meille annettiin oli sekin pienempi, kuin mitä minulle esitietokierroksella annettiin. Lopulta 2 tuntia sen jälkeen, kun tuonne huonekaluhalliin oli astuttu olimme saaneet kaupat tehtyä ja ennakkomaksun maksettua. 10 päivän toimitusaikakin lyheni 4 päivään hyvin kivuttomasti ja tätä kirjottaessani odottelenkin sänkyä asentajineen saapuvaksi. Saapa nähdä saadaanko sitä mitä ostettiin. =D

tähän loppuun voisin yrittää ujuttaa muutamia kuvia - riippuen netin toimivuudesta kuvia tulee yhdestä kymmeneen..

Ensin kuvia thaimaasta.. hotellin uima-allas ja rantaa..

Petronas Twin towers - Kuala Lumpur

Bongaa blogistin pyörä, onkin helppo nakki, koska siinä ei montaa ole.. ja ovat vielä tosi siistejä kaikki. Tarviiko muistuttaa, että se on keltainen.. ;)

 

 Trick or treat!?!

 House full of spiders...

 

Sitten kukka-asetelmia kiinalaisittain..

Sä olit menossa tuonne!!