Nyt on meidän perheellä jo 4 kuukautta kiinassa asumista takana. Missä asioissa huomaa sen, ettei ole enää kuin turisti? Ihan ensimmäisenä se, että enää ei tarvitse pomppia kadun yli kuin aropupu. Voi rauhassa kävellä kaistan yli, väistää pari autoa edestä tai takaa, jatkaa matkaa ja ehkä ottaa pari ripeämpää askelta, jos oikein autojen torvet soi. Paino sanalla jos. Pyöräillessä voin jo katsella maisemia - ah niin tuttuja, mutta silti aina yhtä "erilaisia". Eteenpäin toki on alati katsottava, koska se missä eilen oli tie ei tosiaan tarkoita sitä, että siinä on vielä tänään tie. ;)

Kameran tarve ei oikeastaan ole muuttunut mihimkään, kohteet kylläkin. Nyt tosin voin lähes joka kerta todeta, kun näen tilanteen, jonka haluaisin ikuistaa, ettei kamera (taaskaan) ole mukana. Aluksi kuvasin maisemia ja kukkia, nyt kuvaisin ihmisiä, ajoneuvoja ja tapoja. Kameran linssin läpi olisin ikuistanut esimerkiksi "paremmassa" kiinalaisten ostarissa (niin minulle on se esitelty) VIP päivillä ostoksilla olleen rouvan, paksussa yöpyjamassa, korkkareissa ja käsilaukussaan. Linssin läpi olisi näkynyt myös tuon samaisen ostarin edustan loputtomat skootteri ja pyörärivit samaisten VIP päivien aikana. Lisäksi linssini olisi kaapannut muutaman raatajan työssään eli kadunlakaisijoita surkeiden harjojen (oksa/lehti harjakset bambuvarressa) kanssa "haravoimassa" pudonneita lehtiä.
 
Kotona ja tarkoitan oikeasti kotona (ei asunnossa tai kämpässä) on turvallista tai ainakin tuntuu siltä. Lapset saavat mennä parvekkeelle tai katsella ikkunoista - en enää pelkää lasien pettämistä tai hajoamista niin kuin alussa. Yöksi toki laitamme oven takalukkoon ja avaamme sen aamuisin ennen ayin tuloa. Osaamme varoa kalusteita, siis niitä joita tarvitsee varoa eli sohvien käsinojat eivät kestä istumista, tietyille pöydille ei myöskään voi istua, pikkumies ei käytä tietokonepöydän keskusyksikölle varattua "lautaa" rullalautana jne. Miksikö? No kun ne hajoavat niin helposti.. Pikkuherra saa myös kiipeillä pöydillä, tv-tasolla ja sohvilla, hän osaa jo laskeutuakin yhtä kertaa kahdestakymmenestä lukuunottamatta. (Tuo nyt ei liity kotiutumiseen vaan ihan suoraan oppimiseen) Kodinhoitohuoneen ovet pysyvät kiinni, jos halutaan, että koti pysyy lämpimänä - ei kiinni sen vuoksi, että pelkäisin sieltä tulevan ötököitä tai naapureita. ;) Tai vastaavasti, jos haluan pyykin kuivaksi nopeammin jätän oven auki tai tuon pyykit olohuoneeseen.
Taksissa istuessa seuraan aina kohtuu tarkasti, että "pysyykö" osoite oikeana. Ennen uskoin lujasti, että kuski tietää mihin mennään, mutta kokemus on osoittanut, että vaikka kuin tulee "hadahada"-vastaus niin kohde voi olla matkustajalla ja kuskilla täysin eri. Osaan lausua Walmartin (wo em ma) oikein ja ymmärrettävästi kolme kertaa neljästä. Painotusta pitää toki muuttaa aina välillä, koska kuskista riippuen se mitä ja miten sanon ei tunnu millään menevän toisille perille. Yleensä viidennen toiston jälkeen se neljäskin kuski saa ahaa elämyksen ja kertoo miten tuo woemaa hänen mielestään lausutaan "oikein". 
 
Voinko sanoa, että tunnen paikat? No en todellakaan. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka iso Suzhou oikeastaan on. Sen tiedän, että asukasluvultaan täällä pitäisi olla ainakin n. 6 miljoonaa ihmistä. Muistatko montako miljoonaa on suomessa?? Väestönlaskenta on täällä parhaillaan käynnissä, joten kaipa se tarkka lukukin joku päivä selviää. 4kk perusteella tiedän täältä muutamia paikkoja. Vieraat, jotka tulevat tänne viikoksi ja haluavat nähdä kaiken.. öö mitenkä sen sanoisi.. Yksinkertaisesti "Ei onnistu!" Omasta kaupungin osastani tiedän pienen osan, muutamat lähikadut osaan jo lausua (ainakin sinnepäin), muutamat hotellit, kaupat ja ravintolat (ja nimenomaan vain muutamat) osaan osoittaa kartalta, mutta siinä se. Tämä kaupunginosa itsessään on sen verran laaja, etten esimerkiksi tuota järven toista puolta tai eteläosaa tunne laisinkaan. 
Minä, joka kuvittelin suomesta lähtiessäni tuntevani Shanghainkin kuin omat taskuni muutaman kuukauden täällä asumisen jälkeen. Pah, nyt kun olen käynyt siellä - mitä? 4 kertaa - voin sanoa, että tiedän suurinpiirtein missä on "jotain". Kaikkialla on ihmisiä, kaikkialla on kauppoja, kaikkialla on kerrostaloja. Kun ei aiemmin ole käynyt yhdessäkään miljoonakaupungissa (ennen Shanghaita, Suzhouta ja Kuala Lumpuria) niin sitä ei osannut edes kuvitella. En muista paljonko asukkaita on Berliinissä, Tukholmassa, Venetsiassa (enkä lue näiden kuuluvan niihin), mutta niistä nyt ei voi puhua samana päivänäkään. Luulo ei ole tiedon väärti - näinpä.
 
Olenkin tainnut jo mainita (muutaman kerran), että olen alkanut opiskella mandariinia. Valaistakseni niitä, jotka eivät asiasta ennalta tiedä niin mandariini on se "yleiskieli" pohjoiskiinassa, jota suurimman osan ihmisistä pitäisi puhua tai ymmärtää. Kantonia taas puhutaan etelämpänä (iso maa..) ja keskenään ne ovat hmm.. erilaisia. Kuten suomessakin puhutaan suomea ja savoa (suommee ja savvoo, hilijoo ja kovvoo.. eikös se niin mene??), karjalaa ja pohojanmaata jne. niin täälläkin on murteita. Ja jos maan koosta voi jo jotain päätellä niin niitä murteitakin on paljon. Mieheni onkin naureskellut muutaman kerran, että hän ymmärsi paremmin mistä puhuttiin, kuin hänen työkaverinsa, kun 2 eri kaupungeista olevaa kiinalaista yritti jutella keskenään. Kumpikin puhui niin eri murretta, että lopulta oli vaihdettava englanniksi, että edes joku ymmärsi jotain. ;)
 
Niin tosiaan minä olen nyt käynyt 7 mandariinitunnilla, kieli kiinnostaa minua kovasti ja se onkin nyt sitten viides kieli minulle opiskeltavaksi. Opettajani YoYo on oikein mukava nuori nainen ja tänään juttelimme sivumennen myös lapsista eli kiinan yhden lapsen politiikasta ja siitä miten onnellisia meidän täytyy olla, kun meillä on tyttö ja poika. Sitten siirryimme siihen, että suomessa ei taideta rajoittaa lasten saantia - juu ei. Kun mainitsin, että suomessa on myös perheitä, joissa on esimerkiksi 15 lasta, opettajani ei enää osannut muuta kuin nojautua taaksepäin ja huokaista. Se on tosiaan erilaista. Olen yllättynyt miten paljon olen pystynyt jo tämän parin viikon aikana oppimaan. Jossain kohti varmasti tulee ensimmäinen kiintiö täyteen ja kestää hetken, että pääkoppa ottaa taas vastaan uutta dataa. Toisaalta siihen saumaan tuleekin hyvin suomen vierailu, mikä taas kylläkin tarkoittaa sitä, ettei kieltä pääse harjoittelemaan. Vai mitäköhän ne suomessa tekisi, jos menisi lihatiskille pyytämään pari kertaa 500 g kalaa kiinaksi..? Tilaisivat vähin äänin valkotakkiset. ;)
 
Omaa "kielitaitoani" ja uusia sanoja olen alkanut harjoitella myös meidän ayin kanssa. Hän opiskelee englantia aamupäivärouvan kanssa (niin hän nimittää toista kotia, jossa hän työskentelee) ja minun kanssani sitten sekoitellaan kiinaa, englantia, sanakirjoja ja äärimmäisessä hädässä nykyisin enää google translatoria. Uusia sanoja opin siis kotona - päivittäin kotona tarvittavia ja koulussa opin lähinnä kodin ulkopuolella tarvittavia lauseita ja yleisiä asioita. This is Fun! 
Hih, voin kai mainita, että yhdellä kerralla oppitunnin aikana, kun olin kääntämässä opettajalleni kirjasta lausetta. Siis teksti pinyiniä ja tarkoituksena kääntää englanniksi, huomasin jonkin vaikean lauseen kohdalla, että puhua posotin suomea. Ihan ajatuksissani tietysti! Ilmeisesti en kovin montaa sanaa ehtinyt suomeksi kääntää, kun itse huomasin sen ennen opettajaa. ;)
 
Nyt on kuitenkin suunnistettava sänkyä kohti. Meillä majailee yksi pieni räkänokka, joka myös yskii aika limaisesti ja jo viime yö oli aikamoista "taistelua". Hän on kyllä saanut jo puhkaistua 2 hammasta lisää omaan kalustoonsa, mutta seuraavat on taas nousseet esille. Eli räkää, limaa, hampaita, hyörintää ja pyörintää - mutta ei unta, ainakaan äidille!