Netti ei ole toiminut sitten oikein mitenkään - works worse than ever! Edes sähköposteja en saanut muutamaan päivään lähtemään mihinkään. No nyt on näyttänyt vähän paremmalta - peukku pystyssä, että näin jatkuisi!

 

Miltä kiina näyttää nyt suomen loman jälkeen? Entiseltään. Taivas on harmaa, ilma on kolea - ja on muuten kylmä tuuli! Lammet, joissa vesi seisoo, ovat heikosti jäässä. E-bikella eli tuttavallisesti skootterilla ajaessa vinkka tuntuu entistä pahemmin. Olen naureskellut huvittavan näköisille "ajohanskoille", joita ihmisillä on skoottereissansa kiinni ja samoin myös polvi/säärilämmittimille ihmisten päällä. Kummasti kuitenkin mielipiteeni muuttui, kun ensimmäiset vähän pidemmät pätkät suhasin menemään. Olin valmis ajamaan suoraan kauppaan ostamaan itselleni vaikka kuin karsean näköiset lämmittimet. Jäi kuitenkin ostamatta, kun porhalsin suoraan kotiin lämpimän teen juontiin! Sormet oli nahka hanskoista huolimatta niin jäässä, ettei avaimet meinanneet kädessä pysyä. Kypäriäkin on alkanut näkymään mopoilijoiden päässä ei kylläkään pään särkymissuojana vaan ihan lämmittiminä. 
 
Hengityssuojaimet jäävät kyllä minulta huomiotta täysin - tarvetta ehkä täällä ilmanlaadun puolesta olisi, mutta en tunne sitä minun jutuksi. Ja sitten korvaläpät - nuo suomessa jo melkein unholaan jääneet ihanuudet. Mopoilijoilla niitä näkee paljonkin ja meidän neitikin sai jo omat Hello Kitty läppänsä. Itsellekin olisi aika kiva sellaiset saada, niin korvan lehdet ei palellu (vaikka pipo päässä onkin) pyörällä tai skootterilla huristellessa.
 
Kuukauden aikana täällä on paljon jäähtynyt talojen sisätilat. Meillä kotona on lämmintä vaikka ilmastointi ei kovin isolla huudakaan. Voi olla ihan normaaleissa "sisävaatteissa". Ravintoloissa ei enää kahdestikaan tarvitse takkia heittää ja kaupassakin voi kävellä takki kiinni - ei tule kuuma! Alku viikosta puin pikkuneidin kouluun ihan suomi ajatuksella eli toppapuku ja normit sisäkamppeet. Sitten tajusin parin päivän päästä, että siellähän on muuten luokassa kylmä. Neiti kertoi, että kaikilla muilla on takki päällä koko ajan ja opettaja oli sanonut, että huivi pitää olla kaulassa. (On sitten muuten lämminverinen tämä meidän mukula) Torstaina vaihdoin neidillekin takin päälle, kun joka kerta koulusta tullessa hanskat ja lakki oli repussa. Takki visusti kiinni, sormet jäässä ja kaikki "vermeet" repussa. Hieman sitä ihmettelin, mutta tänään perjantaina sain todeta, että näin se vain on.. Edes lapsille ei pueta lakkia tai hanskoja.
 
Koululla oli järjestetty hyväntekeväisyys tapahtuma nyt perjantaina aamupäivän ajaksi. Neiti meni bussilla kouluun ja minä, sisareni ja pikkumies hetken päästä taksilla perässä. Jo taksista ulos hypättyämme huomasimme, että menoa ja meininkiä riittää. Rummut hakkasi musiikkia ja kiinalaisnaisten rivi johdatti tulijoita sisään. Kiinalaiset lohikäärmeetkin olivat ensi kertaa edessämme. 
 
Koulun porttien sisäpuolella olikin tosiaan nähty vaivaa päivän tapahtumien eteen. Erilaisia myyntipisteitä oli ripoteltu pitkin sisäpihaa. Myynnissä oli mm. käytettyjä leluja ja vaatteita, kiinalaista ruokaa, hedelmiä ja käsitöitä kuten kaislaeläimiä (aivan uskomattoman hienoja väkerryksiä) ja paperitaitoksia - lohikäärmeitä, palloja, puita jne. Luokista löytyi lapsille erilaisia puuhapisteitä, joista voitti palkintoja tai voi vaikka itse askarrella koruja tai puisia esineitä (3D-palapelejä). Aika loppui oikeasti jo kesken. Alussa oli tietysti myös erilaisia kiinalaisia esityksiä eli lohikäärmetanssia, rumpuesityksiä ja kiinalainen "kosiotanssi" - ainakin niiltä nuo tällaisen ummikon silmään vaikuttivat. Loistava päivä joka tapauksessa!
 
Tällä viikolla käväisin myös yhdessä minulle uudessa puutarhassa eli Humble Administrators Gardenissa. Kyseessä on muistaakseni Suzhoun suurin puutarha ja se todellakin oli paljon suurempi kuin mitkään muut missä olen aiemmin käynyt. Tiger Hilliä en tosin laske puutarhaksi. Nöyrän miehen puutarhassa (näin se on taidettu muutamiin opuksiin suomentaa) löytyi vähän kaikkea - teehuone, lampia, kivipatsaita, tilaa, ruohoa (talvella sitä nyt ei kovin ruohoksi voi sanoa), ostosputiikkeja, siltoja ja niitä rakennuksia (ajatus tökkii, joten miksi niitä Hall paikkoja suomeksi sanoisikaan..?). Karuja paikkoja talvella, kauniita tosin, mutta kesällä tai keväällä varmasti aivan upeita. Ihmisiä oli todella vähän ja siellä saikin rauhassa käveleksiä ja kuvata ilman, että tuli muutamaa kertaa useammin itse kuvatuksi.
 
Helmikaupungissa piipahdin myös. On se kyllä kumma, että kun yrittää metsästää vähän parempaa taksia - ei siis mitään hienoa, mutta nyt sellaista, missä ovet ja ikkunat pysyy kiinni ilman erikoispatentteja, ilmastointi pelaa edes jollain tavalla ja pöly pysyy ulkona niin sellaistahan ei sitten tule. Tällä kerralla jo ensimmäiselle moottoritielle noustessa kuulosti siltä, että taitaa auto levitä matkalle. Mikä lienee autossa ääntänyt jo aika pahasti, mutta silti kiinalaismies kiihdytti autoaan ja huruutteli kohti Wei tangia. Pihalla hän yritti jotain minulle kertoakin - olisiko vaikka halunnut odottaa paluukyydinkin, mutta en ymmärtänyt, enkä toisaalta edes halunnut ymmärtää. Paluumatkalle kun aina on soitettaessa löytynyt musta auto nahkapenkein ja lämmitysten/ilmastoinnin kera.  Ai miten niin mukavuuden haluinen..? 
Tällä kerralla se liike, missä aina olen käynyt (muiden suomalaisten suosiollisella ohjauksella tullut minunkin vakiopaikakseni) oli iso ja avara. Ennen pieni, lattiasta kattoon koruja ollut paikka oli nyt kahden entisen paikan kokoinen. Muutos oli tapahtunut ihan vasta ja suurin osa tavaroista oli vielä laatikoissa. Omistaja onneksi tunnisti minut heti ja saatoin olla kuin kotonani, kun tiesin, että hinnat on hyvät ilman tinkaamista. Ja on se muuten kumma, että kun tuonne putiikkiin pääsee - pieneen liikkeeseen - niin siellä se tunti menee ihan hetkessä. Ei sillä eihän sieltä tunnissa edes selviä ;) Eipähän tarvi kyllä muissa paikoissa sitten käydäkään..
 
Nyt on aika pistää taas sormet lepoon ja alkaa muistella kiinan oppeja. Aamulla on kiinan tunti ja sinne voisi hieman opittuja kertailla. Torstaina kävin omalla yksityistunnilla ja opettaja teki "kertauksen" eli kyseli kaikista asioista mitä tähän asti on käyty. Yllättävän hyvin meni - vaikka ne pahimmat eli z ja c lausuminen on edelleenkin maailman vaikeimmat minulle!!
 
Zaijien - wan an!