Mitä meille kuuluu? Rakettien pauketta. Paukkeeseen herätään aamuisin, sitä kuullaan pitkin päivää, illan hämärtyessä pauke vähän kovenee ja siihen paukkeeseen myös nukahdetaan. Kai täällä yölläkin paukutetaan. Ja ei - ne raketit eivät näytä kovinkaan hienoilta. Kiinalaiset karkoittavat raketeilla pahoja henkiä ja silloin ilmeisesti tärkeämpää on se ääni kuin ihmisten ilo nähdä noita raketteja. Sunnuntai aamuna esimerkiksi alkoi kova pauke kuulua ihan läheltä. Korkeiden talojen välissä paukutettaessa ääni kimpoilee talojen välissä ja usein on hyvin vaikea paikallistaa mistä ääni tulee. Sunnuntaina kuitenkin tärppäsi ja huomasin ikkunasta tuijotellessani mistä tuo pauke tulee. Meidän talon liikenneympyrässä oli n. 2 metriä pitkä papattimatto (siis minä en noiden paukkujen päälle ymmärrä, mutta tuollaiseksi sitä väittäisin). Sen verran leveä, että näkyi hyvin 9. kerrokseen saakka. Siellä se paukkui ja rätisi yksikseen lähestulkoon 4 minuutin ajan!

Keskiviikkona on aatto eli odotettavissa kaikista mahtavin paukkujen ilta ja yö. Voi tätä riemua! 

 

Kiinalainen uusivuosi on pyhäpäiviä ja vapaata kiinalaisille. Mitä se on meidän perheelle? Päiviä ilman ayia siivoamassa ja laittamassa ruokaa, päiviä, jolloin ei ole koulua, kahvituksia, retkiä tai muita tapahtumia. Päiviä, kun useat ystäväperheet ovat lämpimän auringon alla ja me kökitään "kotona". Unohtamatta sitä, että perheen molempien aikuisten pitäisi olla kotona. Ai miten niin pitäisi? No eihän suomessa ole lomaa, joten kyllä sieltä aina joku löytyy hätyyttelemään miestäni työn pariin. Lomaa, joka ei ole lomaa, kun on kotona. :) Miksei me sitten lähdetty kuten muutkin? Ehkä juuri siksi - kun kaikki muut matkustaa. Suurin syy lienee siinä, että matka olisi pitänyt varata hyvissä ajoin ja viimeistään silloin, kun minä olin suomessa. Vieläkin se oma historia matkatoimistossa kummittelee sen verran, että teen varaukset ja esityön mielellään itse. Lisäksi minä halusin nähdä kiinalaisen uuden vuoden kiinassa - kerran elämässäni - luultavasti se riittää! 

 

Tiistaina ajelin pikkumiehen ja rattaiden kanssa taksilla samalla kun pikkuneiti huruutteli isänsä kanssa skootterilla. Ensimmäistä taksia odoteltiin jokunen minuutti. Ei sen vuoksi, että kello oli kuusi ja oli ruuhka - ei tosiaankaan, vaan siksi, että takseja ei vain sattunut niillä kulmilla kulkemaan. Lopulta yksi kuski kuitenkin pysähtyi ja auttoi vielä rattaiden kanssa. No toinen kerta ei ihan niin putkeen mennyt. Ensimmäinen kuski ei nimittäin ottanut meitä kyytiin ollenkaan - kyllähän se jotain yritti mulle kuitista kertoa, mutta en ymmärtänyt. Jälkikäteen ajateltuna saattoi kertoa vaikkapa, että kuittipaperi on loppunut ja menen vaihtamaan sitä. ;) No toinen taksi otti kyytiin, mutta vaati, että rattaat on puskettava peräkonttiin ja kuskin persaus ei penkistä nouse. Onneksi olen jo aika harjaantunut kantamaan toisella kädellä pikkumiestä ja toisella vaikka nyt sitten rattaita, kolmannella kädellä sainkin sitten peräkontin auki ;) 

 

Olenko muistanut mainita siitä, kun päivänä muutamana aloin laittaa pikaisesti lounasta. Juuri silloin sattui tietysti siivooja tulemaan paikalle. Siinä kun pilkoin kasviksia ja lihoja pikkumiehen roikkuessa jaloissa siivooja ei millään malttanut aloittaa tiskaamista, vaan hänen piti alkaa hämmentämään lihoja paistinpannussa. Siinä hän sitten hämmensi ja maistoi jokaista pannuun laittamaani maustetta. Sitten hän alkoi viittomaan, että enkö minä suolaa laita ollenkaan (tai ilmeisesti hän siis suolaa tarkoitti). Lopulta minulla alkoi kärytä jo otsalohkossa, kun yritän siinä pikaisesti toisella kädellä jotain syömistä touhuta ja toinen on nokka pitkällä joka raossa. Lopulta kaavin riisit keittimestä lautaselle ja kaadoin lihat perään. Riisinkeittokin oli siivoojan mielestä epäonnistunut täysin! Voi luoja! Kiittelin taas itseäni, etten liikaa kiinaa osaa olisi voinut kärähtää piirit täysin.

 

Keskiviikkona 2. helmikuuta yritimme perheen voimin päästä twin Pagodasille eli kaksois-pagodia katsomaan. Taksikuski vei perille, mutta kappas vain - se ei ollutkaan auki. Onneksi valittiin kohde sen mukaan, että kävelyetäisyydellä (lasten kanssa) on muitakin näkemisen arvoisia paikkoja ja siirryimmekin Ping Jiang Lulle. Sen lisäksi, että olimme kuvauskohteita saimme itsekin kuvata ympäristöä ja sain napattua kuvan myös pyjama-asuisesta kiinalaisherrasta, joka oli ulkoiluttamassa koiriaan.. (yritän saada tähän kuvan..)

 

Kävelykadun varresta löytyi myös oikein kiva kahvila, jossa joimme kupposet kuumaa ja maistoimme pullia - jotka TAAS oli täytetty punapaputahnalla. Tuota punapaputahnaa on survottu lähes joka toiseen leivonnaiseen täällä ja minun makuhermoja se ei kutkuta, ei sitten yhtään. Jäipä taas hyvät pullanalut puoliksi syömättä. Voin kuitenkin paikkana suositella Higher Cafe kahvilaa vaikka vain paikkana. Kahvi oli pikaversiota (ja sen hintaistakin), mutta tee oli erinomaista! Hinta oli sopiva paikkaa (turistien katu) ajatellen. Mainittakoon, että kahvi, tee, limsa ja 2 erilaista pullaa teki 44 rmb eli vähän vajaa 5e. 

 

Taksimatkan aikana huomattiin myös, että ihmisiä oli liikkeellä vain paikoitellen. Kävelykadulla ihmisiä oli kuin viikonloppuna yleensä, mutta autoja liikenteessä vähemmän kuin normiarkiaamuna. Shanghaissa olen aiemmin törmännyt kerjäläisiin , jotka kyttäävät valoihin pysähtyviä autoja. Tänään niitä oli jo SIPin alueellakin. Suzhoun kerjäläiset keskittyvät usein paikkoihin, joissa on länkkäreitä eli Singalle, puutarhojen sisään- ja uloskäynneille ja joihinkin tiettyihin paikkoihin keskustassa.

 

Tähän väliin kirjoitan fiilikset Jäniksen vuoden aattoillalta klo 20. Pauke on jatkuva ja koko ajan voimistuva. Taivas on värjäytynyt punertavaksi joka puolella ja raketit välkkyvät milloin minkäkin talon välissä. Katsellessani lähitaloista (myös parvekkeilta) ammuttujen rakettien räjähdyskorkeuksia ei tule mieleenkään avata parvekelaseja seuraavien päivien aikana. Räjähdykset tapahtuvat varmasti monen täällä asuvan ikkunoiden takana. Kovin monet raketit eivät nouse taloja korkeammalle.. 

 

-- Sitten pätkä jotain ihan muuta..

 

Business kiinassa - kiitos Hilkka vinkistä! Minä olen tosin hyvin huono siitä kertomaan, mutta kirjoitan asioista siltä kannalta, miltä ne minusta näyttää. Asioita joita kuulen täällä ihmisiltä, niin expateilta kuin paikallisiltakin. 

Minusta ei olisi täällä työskentelemään (ainakaan ihan heti ja ennen totaalista aivopesua..) rahaa vastaan ainakaan. Se, että palkka on kiinalaisissa firmoissa se kymmenesosa suomen palkoista ei kauheasti rohkaise. Mutta kaikkea ei mitata rahassa. Kiinan kieltä olisi hyvä osata, jotta voisin työskennellä missään. Ei taida riittää kovin moniin tehtäviin se, että osaa tingata.. Työpäivät on pitkiä eli normaali "toimistoaika" tuntuu olevan 8.30-17.30. Tauot ilmoitetaan työntekijöille selkeästi kaiuttimista tulevalla musiikilla - silloin hanskat tipahtaa ja uni vie mennessään. Oletuksena tietysti, että maha on ehditty täyttää kupillisella kuumaa vettä/teetä tai riisiä. 

Pienet putiikit usein noudattavat tuota toimistoaikaa ja sulkeutuvat viimeistään kuudelta. Kaupat ja meidän tuoretorikin on usein auki ainakin iltakymmeneen - ihan sama onko pyhä vai arki. Pankit palvelevat asiakkaitaan lähestulkoon joka päivä - yritysasiakkaiden puoli tosin on useammin suljettuna. Tai kuten olemme muutamaan otteeseen törmänneet valuuttaa vaihtaessa, että sitä voi tehdä vain aamupäivisin ja arkipäivisin. ;)

Firmojen myyntejä tai ennemminkin kaupan viimeistelyjä hoidetaan iltaisin baareissa. Asiakkaat viedään myyjän toimesta johonkin nätisti sanottuna tyttöbaariin ja varataan asiakkaille juomaa ja naisia. Tai esimerkkinä tosielämästä - jos asiakas ei halua lähteä baariin niin tarjotaan "special friend"iä. Ellei asiakas halua, sanotaan nyt vaikka vetomalla perheeseen vastaukseksi tulee "Ei siitä kukaan saa tietää." Lopulta tyydytään toimittamaan asiakas kotiin - jos hänelle ei tosiaankaan kelpaa mikään "kaupanpäällinen".

Omasta mielestäni kaikkien asioiden hoitaminen on täällä hidasta. En ole vielä keksinyt mistä se oikein johtuu, mutta niin se vain on. Sana äkkiä tai nopeasti on täällä asia, jota ei tunnu olevan olemassakaan. Kaikkeen menee ihan tuhottomasti aikaa ja jokainen asia selvitetään suomalaisen mielestä (siis omastani) väärässä järjestyksessä. Kiinalaiset tuntuvat olevan hyvin kilpailuhenkistä porukkaa ja mustamaalaavat toisia selän takan paljon. En halua edes miettiä mitä opettajani minusta kertoo muille oppilaillensa - riittää, kun kuulen miten hän puhuu muutamista muista omista oppilaistaan minulle. 

Kasvojen menetys on kiinalaisille vakava asia, tästä en kuitenkaan osaa kirjoittaa minkäänlaista esimerkkiä. Kiinalaiset eivät ilmeisesti ole tottuneet saamaan kiitosta tekemästään työstä. Huomasin sen lähinnä jutellessani ayin kanssa ja kiittäessäni häntä joskus jostain. Toinen mitä täällä ei saa sanoa on ei. Ei voi kieltäytyä lähtemästä jonnekin tai ei voi sanoa, ettei pidä jostain. Asia pitää kiertää jotenkin positiiviseen henkeen ja yrittää viestittää toiselle osapuolelle, että tarkoittaa ei.