Nyt istun vessassa kirjoittamassa - lapset lorkkii kylpyammeessa ja minä vahdin heitä tässä tietokoneen kanssa. Aamu aloitettiin normaaliin tapaan jo klo 6. Pikkuneiti kävi ilmoittamassa, että nyt on herätty! Pikkumieskin oli nukkunut aamuun asti omassa sängyssä (eilisen päivän touhut olivat olleet tooodella väsyttäviä siis). Iskä meni "nostamaan" pikkumiestä pois pinnasängystä, mutta sepä olikin ollut jo lattialla leikkimässä. Neiti oli vain tuumannut, että osaan minäkin sen sieltä nostaa. :) No laita on taitettavaa mallia, joten ihan korkeimman yli ei ole tarvinnut taiteilla. Olisikin seuraavien viikkojen ohjelmassa löytää pikkumiehelle oma tavallinen sänky.. ja vielä mahduttaa se lasten pieneen huoneeseen. Pinniksessä alkaa päädyt olla pikkasen liian lähellä sankarin päätä ja jalkoja.

 

Muutaman tunnin odottelun jälkeen - eli aikaan, jolloin monet usein vasta kömpivät sängyn pohjalta me hyppäsimme pyörin satulaan. Miehellänikin on nyt oma pyörä, joten pikkuneiti hyppäsi iskän tarakalle ja pikkusankari omaan penkkiinsä äidin taakse. Senhän tietää, kun täällä ajelee, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. Se on kuitenkin normaalia ja kun pitää kädet jarrukahvoilla niin voi reagoida tilanteisiin nopeasti. Metrotyömaiden vuoksi kadut ovat varsinkin keskustassa aivan auki revittyinä tai kokonaan suljettuina. Niinpä sitä sitten välillä ajetaan vastaantulijoiden keskellä ja välillä hullunkapeita pyöräteitä unohtamatta sitä normaalia tilannetta eli autojen seassa (mutta sentään oikeaan suuntaan). Tiukin pysähdys kohdalleni sattui keskellä yhtä risteystä (köröttelin muun liikenteen mukana), kun huomasin jo ollessani melkein puolivälissä ylittämässä tietä, että valo vaihtui juuri punaiselle. Siinä samassahan tietysti poikkeavalle kadulle syttyi vihreät. Sieltäpä lähtikin katuja kasteleva kuorma(tankki)auto liikkeelle ja se oli äkkipysäys meille, ettei alle ajeta. Ei siis mitään oikeasti vaarallista, mutta pisti pikkasen kiehumaan päässä, kun sekään auto ei siis päässyt siitä mihinkään muiden autojen valmiiksi jo tukittua sen tien.. Kunhan siis pari metriä hyppäsi eteenpäin muiden haitoksi.

Pyöräilijöille ja mopoilijoille tuntuu olevan ihan sama mitkä valot palaa. Heidän siis pitäisi ajaa autoilijoiden valoilla (tai jalankulkijoiden - koska ne on suht samat). Monille varsinkin vanhemmille tuntuu olevan periaatteena se, että jos nyt tällä sekunnilla ei tule ketään niin saa ajaa. Heillä ei tunnu käyvän mielessäkään se, että kun se vihreä syttyy niin talla painuu monilla pohjaan ihan salamana. No meidän aamuinen reissu täytti tehtävänsä eli kävimme räätäliltä hakemassa valmiit housut ja pyöräiltiin takaisin Casaan syömään. 

 

Kotipihalle ajaessamme huomasimme neidin kanssa, että meidän leikkipaikka oli lastattu useilla kavereilla. Sekä koulusta tuttuja että naapuritaloyhtiöstä. Kävimme siis kotona pyörähtämässä ja jättämässä miesväen päiväunille ja menimme leikkipaikalle kavereita katsomaan. Melkein 3 tunnin jälkeen ja katkerien vastalauseiden jälkeen äidit päätti, että aika jatkaa muihin hommiin. 

 

Iltapäivällä ehdimme vielä kävellä Rainbo walkille jätskin syöntiin ja vielä leikkimään hetkeksi Li Gong Din leikkipuistoon. Päivä täys kiinalaisittain "raitista" ilmaa ja toivottavasti uni maistuu ensi yönäkin!

 

Perjantaina oli pikkuneidin koulun retkipäivä. Suuntasimme oppilaiden, vanhempien, sisarusten ja opettajien kanssa Pan Men Gatelle. Ruokittiin (pikkumies löysi muilta tippunutta kalanruokaa penkiltä) kaloja, syötiin eväitä, nautittiin kuumasta auringonpaisteesta ja kokeiltiin miten länkkäriä ja ei ihan länkkäriä huijataan.. Kiersin paikkaa yhdessä filippiiniläis äidin ja hänen tyttärensä kanssa. Kun saavuimme itse portille ja valokuvausrekvisiitan ääreen olimme molemmat innoissamme - niinkuin tytötkin, että saadaan hienoja kuvia rekvisiitan kanssa (kiinalaisasusteet tytöille). Siinä vaiheessa, kun tytöillä oli jo puvut päällä kuiskuttelimme keskenään, että "kysyitkö sinä hintaa? Minä en muistanut.."

Kuvien oton jälkeen myyjä/kuvaaja oli kovasti kauppaamassa kaikkia ottamiaan kuvia meille. Kun kysyimme hintaa hän sanoi, että se on 50 rmb/kuva. Jonkin ajan väittelyn jälkeen lupasimme ostaa 2 kuvaa - omat kamerat oli täynnä niitä kuvia. Kalliita ne oli vieläkin. Homma kesti ja kesti ja aloimme kysellä, että valmistuuko ne kuvat vai ei niin selvisi, että ne olivat tulostaneet kaikki kuvat. Sitten ne maksoivatkin jo 50 tai 100 rmb kappale riippuen siitä oliko kuvassa yksi vai molemmat tytöt. Ja heidän mielestään olimme tilanneet ainakin 3 kuvaa. Filippiiniläisäiti sanoi, että meidän bussi lähtee ja niin mekin. Tökkäsimme molemmat sataset noille kouraan ja tempaisimme parit kuvat kassiin. Silloin alkoi kova kaupankäynti. Saatte nämä loput kuvat 40 rmb kaikki.. Pah. Tuossa vaiheessa jo kärytti niin kovasti korvien välissä, että jätimme myyjät huutelemaan kuvineen. Luultavasti he laittoivat lasten kuvat esille sinne seinälle muiden kuvien joukkoon.. 

 

Perjantai-iltana ehdimme vielä kylästellä samaisen filippiiniläisäidin ja tyttären kotona yhdessä korealaisen, saksalaisen ja israelilaisen äiti-lapsi joukkion kanssa. Tämä äiti pitää kovasti ruoanlaitosta ja siellä olikin pöytään katettu yhtä ja toista. Lapsilla kävi leikit yksiin ja minä pääsin kurkistamaan taas minulle uusien kansalaisuuksien elämään. :)

 

Lopuksi pientä hehkutusta suomeen.. tänään oli oikein sopivan lämmin, kun aurinko ei paistanut, tuuli hieman henkäili ja kosteuskin oli kohdillaan mittarin näyttäessä +27. Kesällä onkin sitten toinen ääni kellossa.. Voi kun pysyisikin tällaisena tuo lämpötila.