Sähköpostit pelaa taas normaalisti, jes! Ei tarvitse enää kiinan merkeistä arpoa mikä tarkoittaa inboksia tai mistä lähetetään viesti (sitä en ehtinyt edes löytää nettiselaimelta).

 
Ja päivitin muutamia kuvia julkiseen albumiini hongkongin reissulta. Päivitän muutaman lisää, kunhan jaksan. 
 
Pikkuneitin kouluun on tarvinnut täytellä/päivittää yhteystietoja ja valokuvia asianosaisista eli äiti, isä, ayi ja koululainen itse. Siitä onkin saatu hyvä syy käydä passikuvauttamassa itsemme - iskää lukuunottamatta. Hän ei näytä muuttuvan mihinkään suuntaan. Pikkuneiti kasvaa ja hänen kuvansa oli jonkin verran muuttunut - lapsesta kasvaa iso neiti. Äiti vaihtaa liian usein tukkansa muotoa (tai no ei nyt ihan viime aikoina) ja onneksi kasvotkin on vähän kaventuneet. Imetyksen lopetus ei tosin tue yhtään tätä kavennu hieman projektia. Tänään keskiviikkona käytiin pikkumiehen kanssa subilla syömässä ja sopivasti alkoi satamaan vettä sillä aikana. Päätettiin sitten mennä päivittämään myös hänen kuvansa - ihan vain omaan rahapussiin ja ehkä isovanhempien.. Tuo kuvaus kun maksaa niinkin paljon kuin 30 rmb ja sillä saa 8 kuvaa + mini CD:n. Onneksi sattui puhdas paita päälle. ;)
 
Ilmassa on ollut loman jälkeistä arkeen palaus kiukkua vähän joka taholta (paitsi iskällä - minkäs se työnarkomaani itselleen mahtaa). Neiti haluaa nähdä kavereita, mutta ei halua kouluun. Neiti haluaa jokaisella kauppareissulla vähintään yhden lelun, uuden mekon, kengät, sateenvarjon tai JOTAIN. Pikkumies taas muuten vaan kitisee joka asiassa ja aina olisi vain äidin sylissä. Tokihan alakulmahampaiden esiin puskeminen lisää tuota kiukkua, mutta taitaapa hänestä paistaa jo orastavat uhmaiän piirteet. Maailma tuntuu kaatuvan monta kertaa päivässä, kun äiti kieltää karkin syönnin, kodinhoitohuoneen purkamisen, meisselin työntämisen pistorasiaan tai jonkin muun yhtä kivan jutun. Onneksi pikkumiehen sairastelu meni ohi sunnuntain aikana ja vain kiukku on jäänyt tilalle. 
 
Eilen tiistaina luontoäiti antoikin jo vähän muistutusta siitä, että kesä tulee. Mittari näytti virallisesti lukemaan +34, mutta kosteuteen ja tuuleen yhdistettynä tuntuma oli +38 luokkaa.. Olen aina ajatellut, että kesällä on ihana ajaa skootterilla, kun tuulen vire viilentää. No enpä ajattele enää. Tietysti, jos tykkää muutenkin kuumassa ilmassa istua vielä föönin edessä niin voi olla kivaa. Ajoin nimittäin pitkästä aikaa kiinan tunnille skootterilla, kun ajattelin, ettei siinä tule niin kuuma kuin pyörällessä. Väärin meni, ei tosin hiki ollut urheilusta vaan siitä föönin edessä istumisesta. Paita ja hiukset lepatti kyllä.. Vieläkin ajelen skootterilla aika vähän ihan siitä syystä, että sillä jarruttaminen vaatii käsistä puristusvoimaa ja varsinkin honkkarin loman jälkeen käsi on ollut taas hiukkasen kipeä. Tenniskyynärpää kohottaa heti päätänsä, kun jotain normaalia rasitusta vähänkään kovempaa yrittää tehdä. 
 
En ole tutustunut kiinalaiseen käytäntöön äitiyslomista oikein mitenkään. Raskaana oleva tuttavani on viimeisillään näillä päivillä ja työskentelee edelleen. Juttelin hänen puolisonsa kanssa eilen aamulla ja hän meinasi, että on yrittänyt sanoa vaimolleen, että ottaisi muutaman lomapäivän jo, mutta ei. Kiinalaisella työnantajalla työskennellessä ennen synnytystä ei saa mitään "ekstralomapäiviä" enkä itseasiassa tiedä saako sitä synnytyksen jälkeenkään kovin montaa päivää. Kaikki päivät mitkä aikoo töistä olla pois on otettava omista kertyneistä lomista. Tässä tulisi kyllä itsellä ikävä suomen käytäntöjä ja etuisuuksia. Useiden kuukausien palkallista "lomaa" vaikkei se missään nimessä mitään lomaa se vauvan hoitaminen ole. 
Toisaalta täällä näkee usein myös raskaana olevia naisia omien tai miehensä vanhempien kanssa kulkemassa. Olen seurannut yhtä samassa rapussa asuvaa naista, joka nyt on tainnut jo synnyttää (luulisin, että parin viimeisen viikon aikana). Viime syksynä ensi merkit oli ilmassa, kun nuori nainen äitinsä (tai anoppinsa) käsipuolessa kuljeskeli ympäri taloyhtiön pihaa vähän väliä oksennellen. Syksyn myötä oksentelu jäi pois, mutta lyllerrys jatkui - mahaa ei kyllä näkynyt. Talven aikana mahakin tuli esille ja ulkoilut oli edelleen sitä huolehtivaista taapertamista. Huhtikuun aikana kuvioihin oli jo tullut myös naisen isä tai appi. Toinen vanhemmista huiskuttaa tuuletusta ja toinen pitää käsipuolesta, kun nainen "lenkkeilee" pihalla. Isä sitoo auenneet kengän nauhat ja äiti tukee kädestä. Yhtenä päivänä auto oli ajettu odottamaan tuohon meidän liikenne ympyrään, naisen puoliso odotti autolla ovi auki ja vanhemmat tukivat naisen ja mahan matkaa ovelta autolle äidin välillä pyyhkiessä naisen otsaa. Ulkopuolisen silmiin se näyttää ylisuojelevalta liioittelulta, mutta hankala se on arvailla onko tuohon suojeluun joku oikea syykin. Nyt odottelenkin jo kovasti, että milloin nainen ja vauva ilmestyvät takaisin pihalle ulkoilemaan. Vai käykö tässä kenties niin kuin naapuritalossa, että naisen synnytettyä lapsensa hän palaa takaisin töihin. Naisen äiti jää omasta työstänsä kotiin hoitamaan vauvaa ja viettää päivät muiden isovanhempien ja ayien kanssa pihalla rupatellen vauva vaunuissa nukkuen. :)
 
Maassa maan tavalla, vaikka meidän osalta reikähousut on edelleenkin kaupassa.