Tässä minä ihmettelen ja odottelen, että opettaja suomesta vastaa kysymyksiini. Minä olen nyt virallisesti Avoimen yliopiston kirjoilla (suomalaisen) ja ensimmäisen kurssini olen valinnut. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat kursseilla tarvittavat kirjat. Suomenkieliset, suomessa painetut, suomalaisten hintaiset ja ilmeisesti vain paperiversioina saatavat. Olen pari päivää (no myönnetään, että muutama tunti päivässä) käyttänyt aikaa internetistä noiden kirjojen etsimiseen e-kirjoina, mutta olen edelleen hakutuloksessa 0 osumaa. Odottelenkin vinkkiä opettajalta olisiko jotain keinoa - siis muuta kuin ostaa kirjat suomesta ja tuotattaa ne seuraavalla vierailijalla mukanaan - päästä aloittamaan opinnot nyt heti. Tokihan sitä materiaalia on netissä, mutta ne kirjat.. Opiskelu avoimessahan on sinällään aika edullista lystiä, mutta kun tullaan kohtaan kirjojen hankinta niin johan pompsahti! 50 euroa per opus - ei hyvää päivää!!!

Pikkumies nukkuu taas onnellisesti päikkäreitään tuolla rattaissa. Näin näyttää tapahtuvan nyt joka kerta tarha-aamun jälkeen. Aamulla hän jäi tosi reippaana jo tarhaan ja minä ihmettelin, että missä se itku on?? Tosin luulen yhtenä isona tekijänä tänä aamuna olleen sen, että tarhassa vastaanottamassa oli tarha-ayi joka kysyi pikkumieheltä kiinaksi, että tuletko syliin. Kädet oli ojossa siinä silmänräpäyksessä. Äiti ei ehtinyt vaihtaa kenkiä, purkaa reppua tai mitään muutakaan normi aamun rutiineja. Sitten vilkuteltiin jo äidille reippaasti. Tuo ayin kysymys oli ilmeisesti niin tuttu ja turvallinen omalta ayilta jo, että se laukaisi tilanteen kuin itsestään. Aiemmin vastaanottamassa on ollut aina Liza, joka puhuu meidän kuullen aina vain englantia ja se taas on pikkumiehelle se vähän vieraampi kieli.

Päiväkirjasta luin, että tämän päivän ohjelmassa oli ollut ulkoilua (alkaa siis ensimmäisten päivien "kaaos" ja kaikki-on-uutta olla ohi). Pikkumies oli nauttinut kovasti, kun oli saanut kävellä muiden mukana leikkipaikalle (n. 70 metriä tarhan ovelta, mutta kuitenkin näkymättömissä) käsikädessä ystävien kanssa.

Pikkuneidillä sen sijaan on tänään ensimmäinen uintipäivä koulussa. Eilen (sanoisinko, että hieman viime tippaan) neiti toi koulusta lapun, jossa kerrottiin mitä vermeitä uimassa pitää olla mukana. Pyyhkeen ja uikkarin lisäksi piti löytyä uimalasit, sandaalit ja uimalakki. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä iltaruuhkan loputtua Decathloniin. Viestissä oli myös toive, että lapselle (joka ei osaa uida) ostettaisiin "floating vest" eli kelluttava liivi. Mutta toki niitä kellukkeita saa lainata myös uimahallista. Jätimme siis liivin ostamatta, kun jotenkin takaraivossa on ajatus siitä, että eikös niistä kellukkeista pitäisi päästä eroon, jotta uimaan oppii..? Kyllähän se neiti jo ennestään niillä osaa uida, mutta ilman niitä vain sukeltaa kuin sammakko. Saapa nähdä mitä opettaja laittaa palautteeksi tänään. 

On se muuten kumma, että jostain syystä kiinnität toisinaan huomiota joihinkin ihmisiin enemmän kuin toisiin. Lieneekö se tapa, jolla ne seisovat vai olemus, mutta siinä vaiheessa, kun lopulta tajuat mitä se ihminen tekee et tosiaankaan olisi halunnut huomata koko ihmistä. Viimeisen parin päivän saldona on mies joka seisoi kyyryssä puskien edessä ja oli jotenkin "oudon näköinen". No hän oli tieten kusella - 50 metrin päässä yleisestä vessasta. Toinen taas taiteili läheisen kanavan laidalla. Yleensä nuo kanavanrannat täyttyy kalastajista ja tapaankin katsella millaisilla välineillä kukin kalastaa ja mitä he ovat keksineet tehdä. No en taida tarkkailla enää - viimeisin havaintoni oli nimittäin seuraava: Mies on selin kanavaan päin, kyykkii kanavan reunalla, kantapäät melkein jo reunan toisella puolella - ensimmäisenä mieleeni tuli, että mitä h--- tuo on tekemässä? Sitten havahdun, että sillähän on housut polvissa ja takapuoli paljaana, sehän on kakkoshädällä. Kyllä mua nauratti ja yökötti ja puistatti. Niin, siinä sitä paskotaan kanavaan, kun kanavanreunus on täynnä kalastajia. Miksi ne paikalliset kalat maistuukaan niin pas-- öö pahalta?