Niin se vaan aika rientää. Lokakuun loppu ja halloween häämöttää. Kaupat on täyttyneet halloween krääsästä, luurankoja, hämähäkin seittejä, musta"kaapuja" naamareineen ja kurpitsalyhtyineen. Meidän halloween tosin jää tänä vuonna täysin viettämättä, mutta ei kyllä ihan hirveästi harmita. Singaporeen on luvannut vesisadetta lähestulkoon jokaiselle päivälle mitä siellä olemme. Lämpöä kylläkin se tasainen kolmisenkymmentä. Kai ne lenkkarit uskaltaa jättää kotiin ;)

 
Kiina ja vastoinkäymiset täällä on ilmeisesti kasvattaneet sen verran, että kun viime vklopun aikana saatiin tulokset(=huonot uutiset) suomesta ja pikkuneiti alkoi oksennella ei se enää tuntunut kovin pahalta. Oksutauti parantunee ennen matkaa ja se kuka matkalla todennäköisimmin sairastaa on tietysti äiti.. Sormet ja varpaat ristissä, että selvittäisiin vähällä.
Lupailin muutama viikko sitten kertoa niistä suomen ei kovin mukavista uutisista. Meidän talo, joka siis oli myynnissä ja ensimmäiset ostajaehdokkaatkin oli pikkaisen työtä teettäviä, ettei kauppoja syntynytkään.. Niin, oma-aloitteisesti teettämämme "myynnin edistystarkoituksessa" tehdyt tutkimukset talolle kertoivat meidän asuvan kosteusvaurioisessa talossa. Ei ihan nappiin siis sekään. No kolmatta viikkoa odoteltiin tuloksia laboratoriossa tehdyistä viljelyistä ja vastaus saatiin perjantai-iltana. Jotain siellä on. Aivan loistavaa!! (murinaa) 
Meillä on nyt tosiaan tulokset viljelyistä, mutta me ei osata niitä tulkita. Arvot on koholla ja vahva viite vauriosta löytyy, mutta siinä kaikki. Taas tuntuu tämä välimatka olevan "pikkuinen" este. Toisaalta tämä on hyvä "pelastus", koska jos noita tutkimuksia ei olisi teetetty tai taloa ei edes olisi alettu myydä asuisimme täysin tietämättöminä siinä. Ehkä vasta vuosien päästä, kun jotain on tosi pahasti vialla saisimme tietoon tuonkin asian. Että semmoista.
Jos hyviä puolia etsii niin pakko mainita se, että nyt taloa on helppo remontoida, kun meidän tavaroita ei ole siellä ja ennenkaikkea Minä en ole siellä. Kaikki läheiset tietävät miten minä en kertakaikkisesti kestä remonttia - en 2 päivää pidempään. ;)
 
Kiinaan kuuluu kuitenkin ihan hyvää. Asiat kaikilta kannoilta soljuvat eteenpäin omalla painollaan. Onnistuin saamaan suomesta sairauskertomukset ja kääntämään niistä oleelliset asiat englanniksi ja selvisin lääkärissä käynnistäkin omasta mielestäni oikein onnistuneesti. Ainahan sitä flunssasta ja räästä selittää, mutta kun pitää jotain tietää elimistä jne niin alkaa sanavarasto loppua.
 
Pikkuneiti on alkanut kotona käyttää kielenä englantia - joo, siis muutenkin kuin leikkiessä. Tänään viettäessään kotipäivää hän piirteli ja kirjoitteli tapansa mukaan monen monta paperia täyteen ja aina esitellessään niitä tai kertoessaan niistä hän puhui englantia. Ilmeisesti neidillä on kova into kehittää sanavarastoaan.
Niin ja hän on lopultakin oppinut sanomaan k-kirjaimen. Tähän asti hän on aina korvannut k-äänteen t:llä. Kukka=tutta, tukka=tutta, kiire=tiire jne. Nyt jo muutamassa sanassa äänne on tullut oikein. Tuo vaikuttaa varmasti myös hänen ymmärretyksi tulemiseen englanninkielessä, koska siellä on paljon c-kirjaimia. School, come, cake.. Ehdin jo miettiä, että pitääkö täältä alkaa etsimään puheterapeutti, jotta k lopulta löytyy. Onnistumisen fiilis on itselläkin, koska tätä asiaa on yritetty tankata viikottain jo kesästä saakka.
 
Pikkumiehen sanavarastoonkin tuntuu tulevan uusia sanoja. Kovinkaan selkeitä ei ole edes puolet, mutta kun niitä päivästä toiseen kuulee niin ne ymmärtää. Tänään mietin pitkän tovin, että mitä "a uu" tarkoittaa. Pyysin pikkumiestä kiittämään ayia ruoasta ja pikkumies huutaa ayille "a uu, a uu". Lopulta minäkin hoksasin, että hän sanoo "Thank you!". Aika hieno juttu! Sankari ymmärtää kiinaa ja alkaa puhumaan englantia. Ayille myös piti kertoa, että mitä tuo a uu on. :)
 
Helmikaupunkiin meno on siirtynyt ja siirtynyt, mutta nyt lopultakin - keskiviikko on the day!! Että meilillä tilausta tulemaan, jos on jotain mielessä. ;)