Eiköhän se ole Murphyn laki, joka määrää meidän matkustamisista. Viimeinen yö Singaporessa ei mennyt ihan putkeen. Pikkumies alkoi 3 aikaan yöllä yökkiä kovasti ja lopulta oksensi hieman limaa. No uni jatkui - äidillä tosin aika katkonaisesti, koska koko ajan piti "tarkkailla" jatkuuko tuo oksentaminen. Viiden aikaan uusi otos - edelleenkin limaa. Sitkeä räkä jossain päin päätä ja keuhkoissa oli ilmeisesti saavuttanut rajansa. Päivään varsinaisesti herättiin puoli seiskan jälkeen ja mies heilui kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Käytiin uimassa ja äiti livahti välillä saunaankin (ah, olipas se kivaa, vaikka lauteet olivatkin samalla tasolla kuin suomessa alin porras - piti muuten heittää roimasti löylyä!!). Aamupalalle palattiin omaan huoneeseen ja hetki aamupalan jälkeen sankari alkoi oksentaa taas. Tällä kertaa hienosti kokolattiamatolle - aamupala levisi siihen. Viimeiset tyhjennykset tuli reilu puoli tuntia ennen hotellista poistumista. Oli aika lupaavaa aikaa tiedossa lentokoneessa. 

 

Kaikki tyhjät ja ehjät muovipussit kerättiin allekirjoittaneen laukkuun, tsekattiin itsemme ulos hotellista ja huruuttelimme taksilla kentälle. Autosta ulos päästyä alkoi taas yökkäysrefleksi toimia ja pussi oli valmiina - ei onneksi tullut muuta kuin sylkeä. Tuossa vaiheessa, siis aamulla yleensä ei käynyt mielessäkään, että olisi siirretty lentoa tuon vuoksi. Eikö se olekin aika edesvastuutonta mennä oksentelevan lapsen kanssa lentokoneeseen ;)
Singaporen lentokenttä oli siitä "hassu", että check-in jälkeen kävellä lompsittiin lipuntarkistuksen ohi myymälä alueelle - ei mitään laukkujen tutkimisia tms. Ostin kaupasta sipsejä ja Pocari Sweatia (joo, siis keinotekoista hikeä - aika ok makuinen energia/urheilujuoma). Pikkumies vetäisi pussillisen siltä matkalaukkukärryissä istumalta ja puoli pulloa hikeä päälle. Johan riitti virtaa juosta. Viime hetken korttiostokset ja tuliaiset - jotka kuten olettaa saattaa oli jäänyt kentälle ostettavaksi. Osoitteet unohtui samantien, kun kynän sai käteen ja suomessa seikkaileekin muutama kortti "jotainsinnepäin" osoitteilla. Saapa nähdä tekeekö posti taikojaan kuten usein tällaisissa tapauksissa on tehnyt.
Lopulta, kun olimme kävelleet sinne kaaauas portille tulimme turvatarkastukseen. Kaikki nesteet roskiin - tässä vaiheessa ja tietysti, kun lasten kanssa liikumme pääsemme aina business jonoihin ja tarkastuksiin. Pikkuneidin laukkukin piti purkaa ja esitellä. Ja tarpeeksi, kun on jaksanut vitkutella niin pääsee suoraan koneeseen turvatarkastuksesta. 
 
Cathay Pacificin koneisiin ihastuin kerralla! Jokaiselle omat tv:t (niinkuin on finskilläkin), jotka kääntyvät myös alaspäin eli huomioivat pienet katsojat (toisin kuin finskillä). Penkit liukuivat alaspäin/makuummalle paikallaan ja selkänoja pysyi pystyssä - kuin ajatellen takana istuvaa. (Ei tosin paras mahdollinen pitkille ihmisille) Business ja First luokan läpi kävellessä kaiholla katsoi niitä tiloja tai suoraan sanottuna "omia huoneita", jotka matkustajilla on käytössään. Wow! Palvelu ei minun ja lasten kohdalla toiminut kovin hyvin, mutta aikuisseurueille se tuntui toimivan. Tosin lapset nukkuivat siihen aikaan, kun heille olisi tarjoiltu (ensimmäisenä) ruoka, joten siksi sitä ei varmaan edes tarjottu.
Lento lähti Singaporesta n. 45 minuuttia myöhässä mikä tarkoitti sitä, että meidän 55 minuutin vaihtoaika Hongkongissa kutistui aika reippaasti. Koneen lentoaika oli toki nopeampi ja perille päästyämme selvisi, että Shanghain kone lähtee vartin myöhässä, joten mahdollisuuksia oli. Heti putken jälkeen meidän perhettä ja yhtä aasialaista naista odotti Cathayn edustaja, joka lähti saattamaan meitä portille. Varttitunnissa käveltiin Paljon, ulos tuloalueelta, transitiin, lipuntarkastus hypättiin kokonaan "takaovesta", turvatarkastus mentiin henkilöstön puolelta ja lopulta oltiin "takaisin" oikealla portilla. Singaporen lento tuli portille 4 ja Shanghai lähti portilta 3. Eri kerroksista tosin. Näin ehdimme jopa odotella koneeseen pääsyä. Omin avuin tuon suorittamiseen olisi varmasti mennyt vähintään tupla-aika.
 
Ensimmäistä kertaa kiinaan saapuessani minulle tuli blaah olo. Vaikka kenttä onkin siisti niin pienet asiat rassasi. Ihmiset puskevat ohi toisistaan välittämättä, meitä ei päästetty pikkumiehen kanssa rullaportaisiin rattaiden kanssa (no joo, onhan se kiellettyä, mutta aina ja kaikkialla niissä kuljetaan) vaan piti mennä odottamaan hissiä, joka yllättäen oli tupaten täynnä kiinalaisia. Meitä vastassa oli englantia taitamaton kuski, jonka auto haisi tupakalle heti oven auetessa. Lieneekö ironiaa vai mitä, että takapenkille istuessani ensimmäinen asia mitä näin oli ovissa olevat kyltit, kissankokoisilla kirjaimilla (ja merkeillä) NO SMOKING.
 
Kuski ajoi kuin reikäpää, torvet huusi (vaikka kello oli lähemmäs 9 illalla), penkin suojukset olivat kiinni pelkästään turvavöillä eli kun tyhmät länkkärit haluaa laittaa ne kiinni niin suojukset valahtaa istuimista. Keskipenkillä ei ole vyötä ollenkaan. Niin pieniä asioita, mutta ottivat vain päähän ja tuo fiilis on edelleenkin hieman päällä. Aina, kun joku etuilee (eli kun itse olet kassalla maksamassa, joku tunkee tavaransa eteesi ja pukkaa lantiollaan melkein sinut kumoon), ajaa melkein päällesi suojatiellä, huudattaa auton torvea korvasi juuressa torvensoittokieltomerkin juurella, ei ymmärrä sanaakaan englantia eikä tahdo ymmärtää puhumaasi kiinaa.... loputon lista - tuntuu äärimmäisen ärsyttävältä. No ehkä nyt on vain SE aika kuukaudesta.. ;) 
 
Toivottavasti huomenna on jo vähän parempi päivä. Huomenna lähden pikkuneidin kanssa mekko ostoksille. Neidille teetetään muutama prinsessa mekko ja pikkumiehelle supersankari puku. Iskän mielestä pikkumiehen päälleen pukema isosiskon tuhkimomekko ei ole oikein IN. Outo juttu!