Eikö se ole meidän perheen laki, että kun jotain yrittää niin ainakin kerran epäonnistuu? No ei ehkä niin, mutta ainakin tekevälle sattuu.

 

Lähdinpä päivänä eräänä kohti Suzhoun keskustaa, juuri sitä vanhaa ja alkuperäistä, joka on nykyään lähinnä miljoonaa pientä rakennustyömaata. Kotona ensin tappelin pikkumiehen kanssa siitä puetaanko ulos vaatteita vai ei. Käydäänkö ennen lähtöä pissalla, laitetaanko kengät, otetaanko rattaat, eksyykö joku lelu kassiin myös. Lopulta hikisenä ja kohtalaisen kypsänä päästään ovesta ulos (tällä kerralla muistin katsoa peiliin jo ennen kotiovesta poistumista - toisin kuin tänään - vasta hissin tilattuani..). Kipitetään bussipysäkille ja juostaan ainakin miljoonaa viimeinen 50 metriä, kun se pirun bussi tulikin juuri. Pysäytetään kuski, koska sehän nyt ei tietenkään näe, kun minä rattaineni huidon auton edessä odottamaan sen 5 sekuntia, että pääsen ovelle. Nostan ja ujutan rattaat kyytiin - eihän toki kenenkään tarvitse auttaa (usein ne vain oikeasti hankaloittavat kyytiin pääsyä - varsinkin, jos yrittävät rattaiden takana seisten nostaa rattaiden etuosasta kiinni pitäen koko lastia kyytiin). Kuskin mulkoillessa tajuanko maksaa sujautan rämbylän lootaan ja totean kaikkien matalien paikkojen olevan täynnä. Niinpä istun niille korkeille penkeille ja tällään rattaat jotenkin "pois tieltä", roikkuen samalla rattaiden kahvassa (kiinalaisen ajotyylin tietäen mitkään maailman jarrut eivät pidä rattaita paikallaan linja-autossa). Pian minulle löytyy paikka (osa jää kyydistä pois) matalammalta ja pääsen istumaan rattaiden tasolle. Osan matkaa jaksan hymyillä ihmisille, jotka juttelevat pikkumiehelle, silittelevät päätä ja kyselevät jotain. Perille päästyäni etsin farkkukaupan, jonne minulla oli asiaa.. Se ei tietenkään ole auki. Turha jäädä odottamaan, koska aukioloaikoja ei ole tai ainakaan niillä ei ole mitään merkitystä.

Pikkumies, joka ei suostunut pukemaan vaippaa (eihän nyt isot pojat enää vaippaa tarvi) ilmoittaa rattaista, että pissattaa. Ollaan melkein vakioräätälillä ja päätän mennä koettamaan onneani - jos heillä vaikka olisi vessa. Eikä mitä, minut tosin ohjataan kadun toisella puolen olevaan rakennukseen, josta löytyy joku ravintola, spa ja toimistoja. Sieltä löytyy vessat, mutta ovet on lukossa "Renovation" kyltti rivassa. Se siitä sitten. Päätämme tehdä kiinalaiset ja menemme kadulle puun juurelle pissalle. Ja sitten.. tämä muutaman kuukauden harjoittelu poikien pissattamisessa muistuttaa jälleen, että se ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi. Pippeli osoittaa väärään suuntaan. Varalta olen vetäissyt pojan housut kinttuun ja mukamas tarkistanut "suunnan" ennen lapsen syliin nostoa. VÄÄRIN! Tiedän, että pissa tulee, johan sitä on tovi ehditty pidättää.. Mutta pisarat mitkä maahan valuu ei ole suhteessa oikein. Joudun työntämään käteni pojan reisien väliin ja estämään pahimman suihkun, joka siis on suunnattuna housuihin!! Pikkumies toteaa episodin jälkeen vain että "o-ou". Housut on takaa aikasta märät, äidin kädet on pissassa ja siinä samalla äiti muistaa, että ne kosteuspyyhkeet, joita yleensä kassi on täynnä on tänään kotona. Samoin kuin ne varahousut, jotka on melkein vakiovarusteena rattaiden pussissa. Onneksi ulkona on lähemmäs parikymmentä astetta lämmintä.

Siitä alkaa operaatio etsi pojalle uudet housut ja paikka, jossa vaihtaa ne sekä PESE KÄDET. Helpommin sanottu kuin tehty. Keskusta on täynnä vaatteita naisille ja miehille, siellä on kenkiä, laukkuja, huiveja ja "silkkejä". Suoriudun suoraan lähintä ostoskeskusta kohden vain todetakseni sisälle päästyäni, että näin kiinalaisesta paikasta en löydä muuta kuin karvavuori farkkuja, nekin luultavasti jostain 4. kerroksesta perimmäisestä nurkasta. Sitten (lopultakin) välähtää ja muistan kävelykadulla olevan lasten vaate ja lelukaupan - kyllä, juuri sen aivan sikakalliin! Sieltä löytyy housuja. Hintalapussa seisoo 300 rmb "ainakin melkein aidot" disney colleget. Tovin tutkittuani ja kyseltyäni ja vaihdettuani meille monta kertaa tarjotut 120 cm housut huomattavasti pienempiin kaupat syntyy. 134 rmb siniset (juu, väri jota inhoan) Mikki-hiiri collarit kokoa 110, kiristettävillä lahkeensuilla lähtee mukaan. (Meidän pojallehan vielä 98cm tuntuu olevan liian pitkä) Ei auta valittaa vaan suoriudumme pikapikaa mäkkärille - voi että se tuntui pelastukselta. Pikkumiestä taluttaen ja rattaita toisella kädellä portaita 2. kerrokseen perässä vetäen pääsemme perille. Ostamme 2,5 euron Big mac aterian ja suuntaamme suoraan vessaan. Käsien pesu ja housujen vaihto. A vot! Sitten napa täyteen hampparia ja ranskiksia ja kaikilla hyvä mieli!

Tänä päivänä elikkäs (mikä tänään muuten on??) torstaina aamulla tekaisin piparitaikinan - ei tullut niin tummaa kuin suomessa - ei sinnepäinkään (syytän siitä hailakkaa siirappia). Aamulla vein tyttären bussille ja huomasin sisään palatessani, että meidän mopo odottaa vieläkin pihalla, että joku kantaisi akut sisälle (eihän se ole ollut siinä kuin tiistaista asti). Kas, kun ei ollut avaimet mukana. Sisällä oli tarkoitus patistaa mieheni asialle, mutta kun hän oli juuri lukemassa kirjaa pikkumiehen kanssa niin unohdin asian täysin. Asia muistui mieleen siinä vaiheessa, kun kaivoin puhelinta kassista - iPodi olisi pitänyt jättää minulle ja mies oli jo matkalla töihin - ja löysin mopon avaimet. No muutama sähköposti - aivan Ä L Y T Ö N tappelu taas pikkuherran kanssa siitä lähdetäänkö ulos ja puetaanko vaatteet (se 2 vuoden uhma on lopultakin rantautunut meidän talon pikkumieheen). Pääsimme hissille, kun hoksasin, että en ole katsonut peiliin. Takaisin sisälle ja vähän pystyssä töhöttävien haivenien oikomista. Kävely miehen työpaikan kautta postiin ja sieltä jälleen keskustaan. Tämä reissu menikin jo paljon paremmin..

Entä sitten se piparitaikina? Iltapäivällä taikina oli asettunut ja aloin lasten kanssa kokeilemaan pieniä nökkösiä leipoa. No tiedättehän te mitä se lasten kans leipominen on.. Äiti poltti ensimmäisen pellillisen - ai miten niin tuo mikroaaltouunia pienempi uuni muka on huono?!? Ja toisesta pellillisestä poltin vain paperin - niinhän siinä käy, kun tökkää leivinpaperin vastukseen. Lieskat sammui onneksi puhaltamalla ja pipari säästyi eikä tarvinnut niitä vesisuihkun alle kaataa. Päätin suosiolla jättää lopun taikinan leipomisen illaksi, kun muksut nukkuu. Niistä kun pitäisi saada sen verran "ihmismäisiä" että viitsii niitä viedä tarjolle sinne lasten joulujuhlaan - joo ja vaihdoimme tortut pipareihin.. Saas nähdä miten käy. 

 

Loppukevennykseksi käynee tämä keskustelu tyttäreni kanssa muutaman viikon takaa - tilanne: äiti menossa kylpyyn ja on tietenkin jo alasti.

Tytär: Äiti, mitä sun tisseille on tapahtunut?

Äiti: Miten niin?

T: No mitä niille on tapahtunut, ne on erilaiset kuin ennen.

Ä: Miten ne on erilaiset? 

T: hmm.. No ennen ne oli tuolla ylhäällä ja nyt ne on tuossa alhaalla!

Ä: (pidättelee naurua) No niin siinä käy, kun imettää lasta. Ensin niissä on maitoa ja ne on ylhäällä ja sitten kun ei enää imetä eikä ole maitoa niin ne laskeutuu alas.

 

Tai sitten tämän aamuinen isin ja tyttären pohdinta.
Isi: Äiti on nyt vanha, tiedätkö sinä minkä ikäinen äiti on?

T: En tiedä.

I: Siinä on numerot 3 ja 1.

T: ai, no se on neljäkymmentä