Viime lauantai 3.12. meni täysin jouluisissa tunnelmissa. Päivän ohjelma muuttui hieman alkuperäisestä, mutta lopulta olikin parempi niin.

Aamu alkoi Suomi-koulun merkeissä. Alle kouluikäiset kokoontuivat jouluisissa tunnelmissa 2 eri ryhmässä - ihan kuin tähänkin asti. Hieman isommat "koululaiset" leipoivat pipareita ja askartelivat muiden joulutohinoiden lomassa ja kaikista pienimmät "koululaiset" leikkivät jouluisia leikkejä. Koristelivat kuusen, askartelivat jouluista maisemaa ja koristelivat vielä paperisen joulukuusenkin, laulettiin joululauluja ja suoritettiin tontturata. Palkittiin lapset piparein ja lopuksi vielä riisuttiin kuusi koristeistaan - tuntui olevan kaikista parasta puuhaa se kuusen riisuminen noille ihan pienimmille. 

Suomi-koulusta suuntasin suoraan Kempinski-hotellin perinteisiin joulumyyjäisiin. Tänä vuonna paikalla tuntui olevan huikean paljon eri myyjiä ja myynnissä oli kaikenlaista vanhoista kirjoista silkkimattoihin, punaviinilasillisiin ja hampurilaisiin. Nälän kurniessa kävimme täyttämässä vatsat ja suuntasimme sen jälkeen kotiin pikaiseen vaatteiden vaihtoon. Itse tehdyt piparit kainalossa suuntasimme koko perheen voimin Shilla hotelliin lasten joulujuhlaan. Pöydät notkuivat erilaisia eri maiden kauden herkkuja. Ei mitään toivoa, että edes kolmasosaa noista olisi jaksanut maistella. Ne mitä maisteltiin oli kyllä kaikki aikamoisen hyviä! Viimeisimpänä - ennen kotiinlähtöä riivimme vielä pikkuneidin ja yhden äidin kanssa mintun vihreää (ilmeisesti vihreä tee) kakkua. Olihan se hyvää!!

Meidän neidin ikäluokka ja vuotta ylemmät olivat esiintymässä juhlassa. He lauloivat 3 laulua pimeässä juhlasalissa pitäen käsissään Led-tuikkuja. Petteri Punakuonon ajaksi he tosin vaihtoivat punaiset vilkkuvat nenät naamalleen ja suoriutuivat tehtävästään loistavasti! Valokuvaaminen olikin aikamoisen hankalaa, kun koko iso sali oli pimeänä. Videokuvaa sainkin sitten hieman otettua valokuvien sijaan. Ystävät näkevät videot suomenloman aikana! 

Vanhempia oli ohjelmassa muistettu myös. Äidit osallistuivat (10 äitiä) ohjelmaan, joka alkoi limbokisana. Ohjelma muuttui vähitellen vaikeammaksi ja vaikeammaksi Mission Impossible tehtäväksi, jossa piti pujotella narujen välissä koskematta niihin. Tiu'ut alkoivat helistä heti, jos naruihin koski. Viimeiseen kierrokseen selvisi 2 äitiä. Heidän tehtävänsä alkoi sillä, että narut aseteltiin "radaksi" ja heillä oli 20 sekuntia aikaa painaa rata mieleen, tämän jälkeen silmät sidottiin ja opettaja alkoi ohjaamaan heitä äänellään. Tokihan heti, kun silmät oli sidottu otettiin kaikki muut paitsi ensimmäiset narut pois lavalta ja ensimmäisten ylityksen jälkeen myös ne hävisivät. Yleisöllä oli hauskaa, kun opettaja ohjasi äitejä äänellään ja he vuoroin konttasivat, ryömivät ja "kiipesivät" olemattomien narujen yli, ali ja läpi tyhjällä lavalla. Lopuksi toki heillekin paljastettiin miten "hienosti" rata oli suoritettu!

Isät vuorostaan saivat perinteisen tuolileikkikisan, jossa on aina 1 tuoli liian vähän. Musiikin tahdissa oli tanssittava tuolien ympärillä ja musiikin päättyessä paikka oli löydyttävä tai tipahti pois. Isät olivat hienosti mukana ohjelmassa! Huumoria löytyi ja hauskaa oli sekä yleisöllä, että esiintyjillä.

Lopuksi oli vielä opettajien tanssinumero, joka tosin meidän iskän mielestä aluksi oli "jotkut kiinalaistytöt" tanssimassa, kunnes pikkuneiti huomautti, että hänen opettajansa on siinä tanssimassa. Juu, kyllä. Lyhyttäkin lyhyemmät punaiset mekot päällään (ja kyllä sieltä ne sukkahousujen vahvikkeet näkyi!) opettajat vetäisivät jouluisen tanssiesityksen yleisön iloksi - ainakin isien ;)

Joulupukki toki piipahti myös tuomassa säkkinsä, sitä ennen lapset olivat saaneet käydä kuvauttamassa itsensä pukin sylissä/vierellä. Enpä ole ennen pisamanaamaista pukkia nähnyt.. 

Ennen lahjojen jakoa koko salin valtasi Jingle bell rock biisi ja siinä erotettiin jyvät akanoista. Opettajat, oppilaat ja koko koulun henkilökunta vetäisi hienon esityksen ympäri salia rokaten kulkusten tahdissa - oli meidän neitikin heti hommassa mukana eli harjoiteltu oli. 

Lämminhenkinen tilaisuus päättyi hieman neljän jälkeen ja sitten tämä sakki olikin jo ihan poikki ja valmiita nukkumaan. Tokihan piti yrittää venyttää nukkumaan menoa vielä muutama tunti, että aamuun selvittiin.

Tänään eletään Suomen 94.ttä itsenäisyyspäivää ja minä lasken öitä lomaan. Tosin ennen tuota lomaa on edessä vielä 4. synttärit, muutama kokous Suomi-koulun parissa, Decathlonin tyhjennys kesä ja talvivaatteiden oston osalta, lahjan hankinta reissu Shanghaihin (ayi varattu), läksiäiset, helmikaupunki, nyyttärilounas jne.. Unohtamatta muutamaa synttärilahjaa. Niin ja kun minä ehdin jo riemuita, että nyt on opiskelutaukoa hetki niin tyhjiä kuvittelin. On nimittäin seuraava tentti helmikuussa heti "lomien" jälkeen, joten ei siinä auta kuin alkaa pänttäämään.

 

tämmöttiis tällä kertaa.. Uskaltaisinkos jakaa taas yhden "lasten suusta.." kevennyksen..

Tytär: "Miksi ihmisessä on luita?" (koulussa puhuttu aiheesta paljon viime viikkoina...)

Isä ja äiti: "No että ihminen pysyy pystyssä, voi seistä ja liikkua eikä ole vain sellainen löllö köntti."

T: " Ai niinkuin äidin tissi?"

I&Ä: "Niiiin..."