Aina kun pääsen siihen pisteeseen, että saan tietokoneen syliin ja blogin auki karkaa kaikki ajatukset päästä. Viimeiset pari viikkoa eivät ole enää olleet niin kiireisiä kuin oli huhti-toukokuun vaihde, mutta siltikin ohjelmaa on riittänyt.

Kovalla tohinalla harjoittelen twist askeleita lastenpäivän esitykseen pikkuneidin koululle. Brittiäiti teki koreografian, kiinalaisäiti tilasi tao ba osta kaikille hameet (one size fits for no-one) ja kiinalaiset balettitossut (en ole muuten kaameampia ja ikävämmän tuntoisia ikänä nähnyt). Vain yksi äideistä on niin laiha, ettei mahamakkarat pullistele hameen reunoilla ja tämä indonesialaisäiti lähentelee an o re ktik on mittoja. Eikä muutkaan todellakaan mitään pulskia ole! Keskiviikkona kenraaliharjoitukset koko koulun äideillä ja perjantaina show time. Maanantain pilateksenkin joudun jättämään väliin, kun on viimeiset omat harjoitukset - tarpeeseen tulevat!

Pikkumiehellä on taas ollut actionia päivissään. Päivänä yhtenä menin hakemaan häntä päiväkodista ja näin heti, että jotain on sattunut. Naama oli hiukkasen surullinen ja heti minut nähtyään hän alkoi osoittaa sormella suutaan. Avattuaan suunsa siellä kellotti alarivin etuhammas vinossa ja kiertyneenä. Silloin meinasi tirahtaa itkupisara (pojalla), kun äidin syliin tuli. Hoitajat pitivät tapahtumaa täysin mitättömänä, koska "ei se edes itkenyt". No eihän vahingoille mitään voi, mutta jos hammas on irti niin ei se ihan mikä tahansa mitätön juttu ole. Oli leikkinyt isojen poikien perässä stunt temppuja ja syöksynyt jääskrapan tyyppinen muovinpala kädessään liukumäen pääedellä alas. Kas vain, kun tuo muovinpala oli tökännyt maahan ja samalla hampaiden väliin. Auts! Että nyt on sit hammaslääkärilläkin jo käyty.

Muutaman päivän tällä viikolla on ollut myös tosi "ba d ch ina day" eli kaikki tuntuu vastustavan. Toisaalta se on hyvä asia, että on kovempi ikävä (niin, mikä se ikävä olikaan..) suomeen. Perjantai aamuna pakkasin itselle uintikamat mukaan puhtaine vaatteineen ja twistaushamekin sujahti tossujen kans reppuun. Vein lapset kouluihinsa (kiva pyöräillä parin kilsan matka edestakaisin lähestulkoon päivittäin pariin otteeseen) ja poljin salille. Suihkun kautta altaalle ja ajatuksena uida puolisen tuntia. Ehdin kastaa varpaat veteen kun paikalle pölähti 2 henkilökunnan jäsentä ja kielsivät veteen menon. Syyksi paljastui uimalakin puute. Minun lyhyet hiukset ei kertaakaa ole olleet uimalakin sisässä (tyhmää kenties..) eikähän minulla siis ollut sitä nytkään - kukaan (sales manager) ei ollut muistanut mainita asiasta. Ei auttanut inttämiset vaan poistuttava oli, tyhjästä altaasta. Allas likaantuisi minun onnettoman lyhyistä ja ohuista hiuksistani, jos siellä muutaman altaanmitan kävisin räpistelemässä. Niin, maassa, jossa lapset pissatetaan ja kakatetaan leikkipaikalle ennen kotiinlähtöä (KYLLÄ, tuohon "meidän" leikkipaikalle) ei saa mennä uima-altaaseen ilman uimalakkia. Kiukkuisena kuin mikä menin suihkuun ja siinä pähkäilin, että taidanpa mennä sitten saunaan, kun aikaa kerta olisi. Eiköhän tämä "sauna" ole täysin kylmä ja paikalle pölähtää (sitä henkilökuntaa parveilee tuolla salilla) joku nainen ja kysyy onko tarpeeksi lämmin? No ei kai se ole, jos kiuas ei ole edes päällä. Pyydän lämmittämään ja nainen hetken tuumailee siinä ja toteaa kiukaan olevan rikki. Eipä siinä enää kiuasta tarvittu, kun alkoi kihinä kuulua - mun päästä! Jo se saattoikin ottaa kupoliin, kun viikkoa aiemmin oli maksanut (mun mielestä) sikahinnan noista palveluista ja sitten niitä ei voi käyttää. Varsinkin, kun pumppi, johon 2 kertaa olen ehtinyt ei ole Le ss M ill s tunteja nähnytkään vaikka sellaisiksi niitä mainostetaan. Lampsin pukemaan vaatteet ja kirosin mielessäni viereen kytikseen tulleen naisen (ei ollut juuri sillä hetkellä yhtään hiusta maasta nostettavana, joten hän saattoi istuskella viereisellä penkillä ja odottaa, että "pääsee" siivoamaan minun jälkeni). Onhan se kiva pukeutua, kun toinen tuijottaa.
Lieneekö ollut askelten tahti vai naaman ilme, joka paljasti korttia hakiessani henkilökunnalle tyytymättömyyteni tuohon paikkaan. Vai peräti äänen sävy, joka sihahti hampaiden välistä, kun kysyin Sales manageria. Kas kummaa, kun tyttö tiskin takanakin osasi puhua englantia. Lupasin soittaa kotona sairastavalle managerille - kunhan ensin olin vähän tasoitellut lämpöjä wink

No en ehtinyt kuin mopokellariin ajaa, kun tuo manageri jo soitti minulle - viesti oli kantautunut ilman puheluakin hänelle. Kovasti pahoitellen ja hierontaa tarjoten hän yritti minua lepytellä. Vastalahjaksi toki kyselin rahojen palautusoikeutta. Voipi olla, että huomenna soitan managerille ja pyydän järjestämään hieronta-ajan samantien. Tokihan todennäköisimmin maanantaisin on vapaapäivä hierojilla ja sitä rataa...

Olenko jo maininnut, että Suzhoun metrokin on avattu kuukausi sitten? Lähin pysäkki on tuossa kulttuurikeskuksella about 10 minuutin kävelyn päässä kotoa. Muutaman kerran olen testannut sitä ja kyllähän se toimii. Ainakin, jos on aikaa taivastella matkanteossa. Eihän siitä nopeaa saa tekemälläkään, jos muutaman kilometrin matkalla on useita pysäkkejä. Taksilla olisit jo perillä! Tai jopa linja-autolla. No, joskus (lyhyellä matkalla) se varmasti on ihan kätevä. 

Lauantai-iltana testasin ystävien kanssa järven alituksen tuolla "kummajaisella". Kulttuurikeskukselta melkein tyhjään metroon kyytiin ja rannan pysäkillä ulos. Se tosin olikin jo hieman haastavampi homma, kun valoshow oli loppunut puolisen tuntia aiemmin ja ihmisiä riitti. Junasta ei oikeasti meinannut millään päästä ulos. Tuossa näki taas tämän MINÄMINÄMINÄ ajatusmaailman ja oli suomalaisnaiset jäädä jalkoihin. Onneksi me kosmopoliitit, amazing reissaajat ja monta muuta hienoa titteliä kantavat leidit emme pienistä hetkahtaneet ja pääsimme esteitä ylitellen (eihän aitaa kannata kiertää varsinkaan korkkareihin ja hameeseen pukeutuneena) perille Zapatakseen ja kuuntelemaan Tiskikoneen keikkaa Suzhoussa! Mahtava meno! Kiitokset Anulle ja Pasille, että saivat toteutettua kiinankeikan. laugh

Sunnuntai aamuna muutaman tunnin yöunien jälkeen menin lasten kanssa pihalle ja leikkipuistoon - siitä onkin tullut  meidän jokapäiväinen kaverien kohtaamispaikka (kun ei sada..). Tänä aamuna siellä oli jenkki äiti ja ayi parin tyttären kanssa. Vanhempi tytöistä on samassa koulussa meidän neidin kanssa, ylemmällä luokalla tosin. Olen todella ylpeä meidän neidistä kuin hän on oppinut englannin kielen ja kuinka hän osaa tutustua ihmisiin niin helposti (eikai vain äitiinsä tule..wink). Kuuntelin meidän neitokaisen juttelua tämän toisen tyttären kanssa, heidän leikkejään ja keskustelujaan. Enää puhe ei ole toistoa ja samojen sanojen käyttöä vaan oikeita keskusteluita he käyvät. Sanavarasto laajenee jatkuvasti.

Toisaalta olen myös hyvin ylpeä siitä, että tyttäreni saa helposti kavereita pihalla. Tästä on tosin poisluettava mannermaan asukkaat aika pitkälti. Jos vastapeluri osaa muutamankaan sanan englantia niin neiti yleensä tulee juttuun. Iällä ja sukupuolella ei niinkään ole väliä ja hän mielellään ottaa nämä uudet ystävänsä mukaan suomalaislasten leikkeihin. Tällä alueella onkin jo ihan sakki suomalaislapsia, jotka usein ryhmänä tai ryhminä kulkevat leikkimässä.

Voi kunpa tuo lapsen ennakkoluulottomuus ja innokkuus säilyisi mahdollisimman pitkään. Ja kaikkea oppimaansa osaisi käyttää suomessa hyväkseen eikä olisi vain "se erilainen tyttö, joka on asunut kiinassa".

Jos yhden asian voisin maailmasta muuttaa olisi se tällä hetkellä koulukiusaamisen poistaminen. Antaisin ihmisten olla erilaisia ja hyväksyisin heidät sellaisenaan, haluaisin myös muiden osaavan avata silmänsä, katsoa peiliin ja hymyillä - ei itselleen vaan toisille. Ei se ole sinulta pois, jos olet ystävällinen muille.heart