Nyt, kun tälläkin hetkellä makaan sohvalla läppäri sylissäni ja lapset on ayin kanssa ulkona olen ehtinyt miettimään kaikenlaista. Eilen samaan aikaa ja samassa tilanteessa kuulostelin lasten olevan tulossa sisälle. Täällä kun ei niitä tiivisteitä tunneta vaan kaikki kuuluu rappukäytävästä sisälle ja päin vastoin. Toisaalta samaan hengenvetoon voinkin ihmetellä miten vähän sieltä loppujen lopuksi kuuluu.. Niin, tosiaan, kuulin pikkuneidin äänen käytävästä hissin avauduttua. Hän tuntui hoputtavan pikkumiestä ja hetken kuluttua kuului itku. Kesti ja kesti, eikä avaimet ala rapista lukossa. Mietin, että mikä nyt on homman nimi ja menin avaamaan oven. Pikkuneiti oli pikkumies sylissään oven takana. Ayia ei näy missään. Nostan ensin kiljuvan kaverin syliini ja alan tivata, että missä ayi on. Pikkuneiti ilmoittaa, ettei he ottaneet sitä mukaan. MITÄ?!? No, kun se seuraa kaikkialle; kuului vastaus. Aloin jo miettimään, että missä vaiheessa nämä kaksi on ayin eksyttäneet vai onko ayi mennyt ayeille tyypilliseen tapaan juttelemaan muiden kanssa ja unohtanut muksut. Siinä samassa toinen hissi saapuikin ja ayi tuli ylös. Ayi viittoi, ettei neitokainen halunnut häntä kyytiin.

Hetken siinä viitottuamme ja huomattuamme pikkumiehen otsaan kasvavan kuhmun ja punoittavan nenän pielen selvisi, että neiti oli tosiaan jättänyt ayin pois hissistä (ihan tarkkaa tapahtumien kulkua on mahdoton selvittää) ja tullut pikkumiehen kanssa ylös. Pikkumies oli kaatunut hissistä poistuttaessa. "En minä sitä kaatanut, mutta kun se ei tullut hissistä pois" - oli selitys. Saarnasin neidille suomeksi miksi noin ei saa tehdä ja ayin kuuluukin seurata niitä. Ayille ilmoitin vastavuoroisesti, ettei noin saa päästä käymään ja pikkuneitiä saa ja pitää kieltää. Neidin itsepäisyyden tietäen kieltoja tarvitaan ja ayia koetellaan..

Lasten syötyä illalla makaronivellit siirryin pikkuherran kanssa kylpyyn. Edellisenä iltana oloni oli jostain syystä kovasti helpottunut maatessani lämpimässä vedessä kylpyammeessa ja nyt ajattelin kokeilla samaa. Pikkuneiti ilmoitti, että tulee vasta meidän jälkeen "Muuten tuo tauti tarttuu minuun enkä halua sairastua". Pikkumies keksi uuden leikin ammeessa, kun hän löysi tyhjän pienen shampoo pullon (näitä matkaversioita..). Pullo veden alle pulputtamaan ja kun pulputus loppuu niin kaadetaan vesi kauhaan, jota äiti pitää. Varmaan varttitunti vierähti sen leikin parissa. Muutenkin hiekkalelut on meillä jumiutuneet kylpyammeen vierelle sen sijaan, että ne jossain kaapissa odottaisivat ulos hiekkalaatikolle pääsyä.

Kylpyamme auttoi kummasti ja hyvää oloa kestikin hetken. Sitten, kun pikkuneiti meni omalla vuorollaan kylpemään ja äiti alkoi halailla vessanpönttöä vieressä niin neiti ihmetteli, että "Äiti, mitä sinä teet?". "Äiti oksentaa, äiti on sairas." vastasin. "Äiiti! Lopeta nyt ja tule pesemään minut!" kuului vastaus. Se siitä myötätunnosta.

Lopulta, kun lapsille oli luettu pari iltasatua ja heidät oli saatu nukkumaan, kömmin katsomaan kelloa. Yli yhdeksän jo - eikö mieheni jo pitäisi olla kotona? Hän soitti ja ilmoitti olevansa tulossa puoli seitsemän aikaan ja matka Pudongin kentältä tänne pitäisi kestää pari tuntia.. No avasin tietokoneen ja laitoin pari suomen tv-sarjaa lataukseen. Heikotuksen iskiessä kömmin jo peiton alle. Sitten puhelin piippasi viestiä. Lukaisin sen ja sain tietää kuskin olevan eksyksissä.. Kunshanin ja Suzhoun välillä (kai.. mistäpä sen eksyneenä tietää. (n puolen tunnin matkan päässä). Ehdotin paluuviestissä etsiväni hätäraketteja ja ampuvani ne taivaalle, jos vaikka oikea suunta löytyisi..

Lopulta kymmenen aikoihin oli oikea osoite löytynyt. Eipä ole aiemmin kuski noin pahasti kuulemma hukassa ollut. Ihan vieras ja ensimmäistä kertaa miehelläni kuskina. Mieheni kertomuksen mukaan, Kunshaniin saakka kaikki oli ollut ok. Heidän jätettyään kyydistä työkaverin ja mieheni syvennyttyä katsomaan elokuvaa oli hän havahtunut vasta elokuvan loputtua katsomaan ympärilleen. Kuski oli pyörittänyt päätään pöllön lailla, ympärillä pelkkää pimeyttä - ei katuvaloja tai mitään. Sitten oli löytynyt huoltoasema, josta kuski viisaana oli käynyt laittamassa tankin täyteen - ettei vielä niin ohraisesti käy, että löpö loppuu jonnekin (?). Oli myös mielessä piipahtanut nämä kertomukset, joissa kuski ajaa pimeällä jonnekin tielle tietämättömälle ja pahoinpitelyn tms. jälkeen katoaa maisemista (tai katoaa koko kyytiläinen).

No siinä huoltoaseman pihalla oli ollut joku jolta oli saatettu kysyä tietä, hän oli viittonut tulosuuntaan. Gps oli löytynyt kassista johtoineen, mutta kappas vain autossa ei ollut pistoketta. Mieheni oli muistanut, että puhelimessa on myös gps toiminto, joka kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen oli todettu toimimattomaksi - auton sisältä käsin ei ollut löytynyt yhtään satelliittia. Matka oli jatkunut hitaasti ja pysähdellen - kuski oli kysellyt lähestulkoon jokaiselta kävelijältä, että mistähän se Suzhou löytyy..

Että sellaista tällä kertaa