Nappasin taksin portilta - minun tuurilla taas sellainen rämä rötiskö, jossa juuri ja juuri pysyi ovet kiinni. Kuski kuitenkin oli oikein mukava ja oli heti kärryllä, kun matkan varrelta poimimme kyytiin muita retkeilijöitä. 

 

No.1 Silk Factory oli paikka, johon suunnistimme ja jossa meitä opasti minua vanhempi kiinalaisrouva. (Ilman kovin syvällisiä pohdintoja - siis aiheesta vanha ja syntyperä - arvelisin oppaan noin) ;)

 

Tämä seuraava silkin tarina on nyt lähinnä itselle muistiinpanona ja muille ehkä "koululaisesseen" tapainen. Ilman tätä tekstiä tulisin unohtamaan nämä asiat ajanmyötä. 

 

Suzhou - kaupunki, jossa asumme - on yksi muinaisen silkkitien kaupungeista. Aiemmin silkkimuseossa vieraillessani silkkitien kartat kertoivat Suzhoun olleen yksi merisilkkitien kaupungeista - tulkoon tuo tarkennukseksi. Silkin historiaa on jäljitetty ainakin 5000 vuoden päähän ehkä jopa 6000 vuoden päähän. Mistä tuo voidaan tietää? Kirjoituksista. Tietyille aikakausille jäljitetyistä esineistä, joista on löytynyt kirjoituksia. Kirjoitusmerkit ovat pysyneet, jos nyt ei samoina niin samantapaisina ja silkki on silkki nykypäivänäkin. Museoissa on myös esillä muinaisten hallitsijoiden vaatteita ja asusteita. Silkkisiä tietysti. Osa alkuperäisiä tähän päivään saakka säilyneitä ja osa kopioita.

Kiinassa keisareita on ollut 9 eri tasoa ja silkkiviitan rinnuksessa on aina ollut neliskulmainen kuva, josta on nähnyt mikä keisarin taso on. Olikohan peräti kaikki eri tasot kuvattu lintuina. Sen ainakin muistan, että haikara (tai kurki) oli yksi ylimmistä tasoista. Silkkimuseossa oli esillä viitta, jonka rinnuksessa oli neliön muotoinen erivärinen (kuin itse viitta) silkkikangas, jossa oli kirjailtuna keisarin tason tunnus. Esillä oli myös naispuolisilla herraskaisilla kenkien virkaa toimittaneet äärimmäisen pienet silkkitossut, joita varten naisten varpaat oli joko taivutettu jalan alle tai katkottu - äärimmäisen kivuliasta jokatapauksessa. 

Suzhoun silkki on yksi maailman laadukkaimmista ja arvostetuimmista silkeistä. Nykypäivänä koko suuren Suzhoun alueella on 100 silkkitehdasta. Tehtaat ovat yleensä erikoistuneet eri silkin valmistuksen vaiheisiin. Toisissa tehtaissa silkkiä "kerätään", toisissa värjätään, toisissa kudotaan jne. 

Silkkiä on kahdenlaista, toinen on raakasilkkiä ja toinen on kesysilkkiä. (Omassa blogissani otin vapauden nimetä domesticsilk -sanan uusiksi ja sanakirjan käännösten perusteella kesy vastasi parhaiten tarkoitustani ;) On sille varmasti olemassa parempikin käännös, mutta tässä blogissa se on kesy.) Raakasilkki tehdään luonnossa kasvaneista silkkiperhosen toukkien koteloista (cocoon) ja kesysilkki valmistetaan sisätiloissa kasvatetuista ja erittäin hyvin hoidetuista silkkiperhosten toukista ja niiden kotiloista. Raakasilkki on usein paksumpaa ja "paakkuisempaa" kuin kesysilkki.

 

Suzhoussa on monia maatiloja, joissa "viljellään" (olisikohan se oikea sana) silkkiä. Silkkiperhoset munivat satoja munia erityiselle paperille, munista puolet otetaan silkkiä varten ja puolet "säästetään" uudelle "kierrokselle". (Tämä ihan ensimmäinen vaihe on jo hukkunut mielen syövereihin..) Silkkiperhosen munat kuoriutuvat toukiksi ja aloittavat kasvu-urakkansa. Silkkiperhosen toukat syövät ainoastaan mulberry puun lehtiä ja kasvattavat itseään, kuoriutuen aina 5 päivän välein kuorestaan. Kun toukka on 25 päivän ikäinen se on saavuttanut täyden mitan ja alkaa valmistamaan itselleen silkkikotiloa. Aluksi toukka "sylkee" ympärilleen sattuman varaisesti kotilon ulkoreunan, jota vasten se alkaa tuottamaan silkkilankaa. 1 toukka kutoo tuota yhtä ainoaa yhtämittaista silkkilankaa ympärilleen luoden itselleen tiiviin ja tiukan silkkikotilon. Toukka kutoo silkkilankaa n. 3 päivän ajan ja yhtenäisen langan pituus on lopulta n. 1,2-1,6 kilometriä. Kutomisurakkansa alussa toukka on n. naisen etusormen kokoinen ja urakkansa lopussa toukka on kutistunut n.3 cm pituiseksi ja sen jälkeen sitä kutsutaan Pupa-nimellä. (tuota en ala kääntämään) 

Silkkikotelo eli cocoon on nyt valmis. Tässä vaiheessa ne kotelot, joiden sisällä oleva pupa saa jatkaa "seuraavalle kierrokselle" tekee itselleen reiän koteloon ja kaivautuu kotelosta ulos katkaisten samalla tuon yhtenäisen silkkilangan useiksi pieniksi pätkiksi. Pupa kuoriutuu muutaman päivän sisällä silkkiperhoseksi ja munii uusia munia. Life cycle..

Mutta ne silkkikotelot, joista tehdään silkkiä laitetaan tässä vaiheessa uuniin ja sisällä oleva pupa tapetaan lämmöllä. Silkkikotelo kerätään tuotantoa varten ja sitä aletaan käsittelemään. Ensimmäiseksi koteloista valitaan parhaat silkkilankaa varten. Käsityönä etsitään puhtaat ja yksittäiset kotelot ja poimitaan joukosta likaiset tai tuplakotelot. Joskus nimittäin 2 pupaa on kutonut yhteisen kotelon ja 2 lankaa on tällöin sekaisin eikä niitä voi erottaa toisistaan.

Koteloita keitetään kiehuvassa vedessä n. 20 minuuttia ja tällöin silkki pehmenee ja kotiloiden ulkoreunus saadaan helpommin pois. (Silkkitoukan ensimmäinen työvaihe kotelon rakennuksessa.) Hyvät kotelot jatkavat matkaansa langan "puolaus" koneille (huomaatte, etten osaa kääntää paremmin - käyttäkää mielikuvitusta ;) ), joissa ihmiset etsivät koteloista silkkilangan pään ja syöttävät langan puolauskoneeseen. Yksi varsinainen silkkilanka koostuu 7-8 kotelon langasta. Koneen äärellä työskentelevä ihminen huolehtii koko ajan, että yhden kotelon langan loppuessa uusi kotelo on jatkamassa loppuvan langan paikalla. Minimissään lankojen määrä voi käydä siis 6 langassa, mutta sekin vain pienen hetken.

Kotelot ovat edelleen siis lämpimässä vedessä, ryhmiteltyinä 7-8 kotelon ryhmiin ja niiden lankaa keritään koneen puolaan. Silkkilaatu on parasta keväisin ja silloin lanka on kaikista vahvinta. Keväällä kerätty silkki on kaikista arvokkainta ja parhaimman laatuista, tällöin myös keritty silkkilanka sisältää vain 7 rinnakkaista lankaa. Kesällä ja syksyllä silkki ei ole ihan niin hyvän laatuista ja tällöin tarvitaan 8 rinnakkaista lankaa. Kotelosta saatava silkkilanka on käsinkosketeltavissa, koska se on niin kestävää, mutta toisaalta se on niin ohutta, että sitä ei meinaa edes tuntea.

 

Silkkilanka keritään siis vedestä ja lanka on näin ollen märkää. Pienet silkkilankapuolat keritään suuremmaksi keräksi kuivumaan. Lopulta silkkilanka pyöritetään väljäksi "keräksi" odottamaan käsittelyä. Näitä tuntuu olevan hankala selittää ilman kuvia. Pahoittelen, kamerani ei ollut mukana - ei sillä, pikkumies nukkui sylissäni pitkät tovit, joten kuvaaminen ei olisi edes onnistunut.

 

Silkkilangasta kudotaan kankaita - ovat muuten näppäriä ja nopeita koneita! Toisin kuin ennenmuinoin on kudottu käsin valtavilla kangaspuilla. Silkin kutomisessa käytetyissa kangaspuissa kuvio tulee (lähestulkoon) aina alapuolelle, joten päälle päin kuviot ei näy kovin selvästi. Peilit kudottavan kankaan alapuolella paljastavat kuvioinnin.

 

Mitä sitten tapahtuu niille "huonoille" koteloille? Niistä tehdään mm. peittoja. Käytyään samaisen keittämisen läpi, kotelo avataan, sieltä poistetaan pupat ja kotelo venytetään ensin pieneen muottiin. Muotti on U-kirjaimen (tai oikeastaan U:n ja V:n välimalli) muotoinen, nurinpäin käännettynä. Korkeutta ensimmäisellä muotilla on n. 20 cm ja kotelo venytetään tuon muotin päälle. Tuplakoteloita venytetään ensimmäiseen muottiin 8 päällekkäin ja sitten nuo päällekkäiset venytetään isompaan muottiin. Isompi muotti on samanlainen kuin pieni, mutta korkeutta muotilla on n. 50 cm. Isompaan muottiin laitetaan jälleen 8 pienempää päällekkäin joten yhdestä isosta muotista nostettu "valmis" silkki sisältää 128 kotelon silkin. (Määrät vaihtelevat tosin tehtaasta riippuen.) Tuo silkki pussukka (kuvaa ehkä parhaiten) kuivatetaan ja lopulta venytetään peiton täytteeksi. Uskomatonta miten tuollainen pieni pussukka saadaan venytettyä suuren peiton kokoiseksi. Yhteen peittoon laitetaan vaihtelevasti peiton painon mukaan n. 100 "pussukkaa" eli kerrosta eli 12800 silkkikoteloa. 

Koteloista voi tietysti valmistaa myös tyynyjä jne. Kaikki silkki käytetään hyväksi, mitään ei heitetä hukkaan.

Mistä sitten tunnistaa aidon silkin? 

1. Polttamalla. Aito silkki ei sula, jäljelle jää vain tuhkaa. Feikki eli polyesteri sulaa. 

2. Karheilla käsillä silkkiä silitettäessä kangas tarttuu käsiin kiinni tai ainakin pieniä kankaan lankoja alkaa irtoilla karheaan ihoon. Polyesteri on liukas ja sileä - ei tarraa kiinni.

3. Silkki joustaa. Venytettäessä varovasti silkkiä se antaa periksi, ei paljoa, mutta kuitenkin. Polyesteri ei jousta.

Siinä nyt ainakin muutama keino, joista ainakaan ensimmäistä ei viitsi alkaa kokeilemaan, ellei halua tuhota omia tavaroitaan. Mutta tuo viimeinen tulee olemaan meikäläisellä jatkossa käytössä - kaikkea yritetään myydä silkkinä!

 

Silkkitehtaan, pienen museon ja ruoan jälkeen hyppäsimme meitä odottavaan veneeseen. Vene oli tullut erityisesti meitä varten hakemaan meidän No.1 Silkkitehtaan edestä. Yleensä veneet lähtee toisesta päästä tuota isoa kanavaa ja olimme siitä erikoisessa asemassa, että muutoin ei ole mahdollista päästä tuohon osaan Suzhoun kanavia risteilemään.

 

Kiinassa on ollut keisareita kautta aikojen ja yksi näistä keisareista on halunnut päästä kulkemaan helposti Pekingistä etelämmäs, mm. Suzhouhun. Suzhou on muinoin tunnettu kauniista tytöistään ja keisarit ovat halunneet päästä kauniiden tyttöjen kaupunkiin. Matkaa maata pitkin Pekingistä Suzhouhun tulee todella paljon - satoja kilometrejä. Keisari on päättänyt, että Suzhouhun on helpoin tapa mennä veneellä ja näin ollen hän on kaivattanut kanavan Pekingistä Hangzhouhun saakka. Kiinan kaikki 4 suurta jokea kulkevat itä-länsi suunnassa eikä mikään mene pohjois-etelä suunnassa, joten keisari on päättänyt "tehdä asialle jotain". Niin hän on määrännyt 2 miljoonaa ihmistä kaivamaan kanavan pohjoisesta alkaen kaikkien 4 joen välille. Olikohan se jopa 1600 kilometriä kanavaa. Suzhou on yksi kanavakaupungeista, joiden kanavat on täysin kaivettu käsin. Ei siis mikään varsinainen venetsia..

Kanavassa olevien siltojen alle on kiviin veistetty tarinoita ja kuvia historiasta ja sen tapahtumista, joita ei näe muualta kuin veneestä. Samoin kuin eteläinen vesiportti kaupunkiin on nähtävissä tuo ison eteläkanavan varrella. Matkan varrella nähtiin myös useita isoja kaarisiltoja, Pagoda ja perinteisiä kiinalaisia paviljonkeja. Oppaamme kertoi myös mistä muun muassa voi tunnistaa esim. 30 vuotta sitten rakennettuja kerrostaloja. Yksi helposti ulospäin näkyvistä merkeistä oli värilliset ikkunat. Tuolloin on ollut muotia laittaa siniset, vihreät tai vaikka ruskeat ikkunat taloihin. Kerrostaloissa olikin eri kerroksissa eri värisiä ikkunoita. Samoin kuin noista kerrostaloista erotti hyvin mihin on tehty "ikkunaremontti" ja laitettu kirkkaat ikkunat.

Opas esitteli meille myös Taiwanilaisten hyväntekeväisyyskohteen eli vanhustentalon, jonka he ovat juuri Suzhouhun rakentaneet. Kohde on juuri valmistunut, mutta se ei ole vielä käytössä. Sinne kuulemma pitäisi vanhusten päästä muuttamaan - mikä lienee sitten asian todellinen laita.

Oppaamme huomasi kertoa, että ihmisten takapihoilla suolautumassa roikkuvat lihat kertoivat siitä, että nyt kaikki ovat valmistautumassa uuden vuoden viettoon. Kanavan varrella oli pyykkinaruissa ja seinän pieluksilla roikkumassa kanoja, possun osia ja muita enemmän ja vähemmän länsimaiselle epämääräisen näköisiä lihoja. Melkein samaan hengenvetoon hän esitteli myös "potat" joita yhden kanavan varrella olevissa taloissa käytetään. Niissä kun ei ole sisävessoja. Kanavan varrella voi hyvin nähdä ihmisten elämää ja kotien sisältöjä, kun ovet on auki, onpa sitten kesä tai talvi. Tuuletuksen pitää pelata.

 

Nyt kellon näyttäessä jo vaikka mitä, pysäytän historian "tunnin" ja painun nukkumaan - en kuitenkaan silkkipeiton alle - valitettavasti. Ehkä huomenna lisää..