Muuten varmaan sanoisin, että "Muu maa mustikka, oma maa mansikka", mutta pakko myöntää, että "omana maana" pidän kyllä Suomea. Ei, älkää luulko,  että minulla on koti-ikävä! Mutta tuo mansikka tuntuu niin synnyinmaata tarkoittavan, ettei sitä voi tässä käyttää.

Koti-ikävä, hmm. mitä se on? Oletko joskus tuntenut rintakehässä "painetta" (en tarkoita sydänkohtausta ) ja onttoa oloa? Halua päästä pois paikasta jossa olet (eikä nyt ole kyse paniikista).. Haikeutta ja ikävää. No joo niitähän se koti-ikävä taitaa olla. Sitä ei tosiaan ole itsellä ollut havaittavissa niiden ensimmäisten kiinapäivien jälkeen. Sain kuitenkin viikonloppuna sähköpostia, joka kostutti silmiä. Rakas ystäväni oli kirjoittanut Jenni Vartiaisen laulun sanat ja muistutti ikävästä, välimatkasta ja olemassaolosta. Siinä sattui olemaan kyllä osuvat sanat. Muruseni.. Silloin tuli ikävä ystäviä ja läheisiä, mutta kuten laulussakin sanotaan, niin ajatukset kantaa ja samalla pallolla asutaan. Ei välimatka voi meitä erottaa!

Sitten taidankin vastata jotenkin (tähän on niin monta vastausta, etten tiedä vielä mitä niistä käytän) kysymykseen, joka minulle on esitetty usein viimeisten viikkojen aikana. Mitä minä teen päivisin, kun minulla on kodinhoitaja (tai siis kaksikin niitä)? Kun ei tarvitse tehdä kotitöitä.

No ihan ensimmäisenä, kuten varmasti kaikki tietää niin kotityöt on se loputon suo, jotka ei tekemällä lopu. Varsinkin, kun kotona on kaksi pientä tenavaa, jotka osaavat myrskyn lailla levittää kaiken eteen, ympärille ja taakse sattuvan tavaran. Yläpuolella olevista tavaroista puhumattakaan. Olen minä ruoankin kanssa sen verran tekemisissä, että minä hankin sen kotiin - tavalla tai toisella, yksin tai yhdessä mieheni tai ayin kanssa. Niin ja pitäähän lasten (ja minunkin) syödä aamupala, lounas ja iltapala. Ayi hoitaa päivällisen ja usein myös antaa lapsille välipalaa. Aamupalan laittoon tuhraantuu - ilman puuron keittoakin - vähintään se puoli tuntia. Siinä samalla kun itse lappaa jotain naamaansa yrittää toisella kädellä työntää jotain myös pikkumiehen suuhun. Toinen käsi on kärppänä ottamassa kiinni lenteleviä leivän/kinkun/juuston/hedelmien palasia tai pitää kiinni vesilasista, jonne on juuri upotettu noita edellä mainittuja herkkuja. (tässä kohti voinee mainita, miten herkulliselta se lusikalla hämmennettävä mössä voikaan maistua.. Kun muki on täynnä niin sitten siitä juodaan - tai no jos vähän kujeiluttaa niin nostetaan vain naaman eteen ja kaadetaan syliin). Toisella silmälläni usein seuraan avautuuko tietokone ja onko meilejä tullut yön aikana.

Ihanan rennon aamupalan jälkeen onkin aika siivota jäljet eli kontata pöydän alta vesi mikälie mössä seosta pois ja pyyhkiä pöytään hangattua jogurttia irti. Muistinhan muuten varmasti pestä muksun kädet ja naaman..? Se on helposti tarkistettavissa, kun katselee seiniä, sohvia tai ikkunoita - onko sinne ilmestynyt pieniä sormenjälkiä? Sitten voisi harkita pukemista. Kuulen pienet askeleet tepsuttavan perässäni vaatekaapille ja saatuani oven auki on jo 2 alinta hyllyä tyhjennetty lattialle. Ei äiti nyt näitä halua pukea. Kun vaatteet on saatu päälle voin käydä keräämässä osan vaatteistani myös yöpöydiltä ja eteisestä - mihin pikkukaveri onkaan ehtinyt niitä kuljettaa.

Hetken juttelu "aikuisessa" seurassa eli iskän kanssa ennen töihin lähtöä. Siinä, kun joka toisen lauseen jälkeen käyn aina tarkistamassa missä pikkukaveri viilettää. Onko syöttötuoli unohtunut ylös, seisooko kaveri siellä? Jäikö leikkipöytä liian kauas sängystä - onko meidän marakatti roikkumassa kädet sängyllä jalat karkaavan pöydän päällä vai joko hän juoksee isosiskon sängyllä äitiä vastaan/pakoon.. Hei, mutta tuo äänihän kuulostaa aivan pyykikoneelta! Pikkukaveri olikin huomannut, että taas on jätetty kodinhoitohuoneen ovi auki (yöksi jätettävä, jos pyykkien haluaa joskus kuivuvan) ja on siellä pesemässä leluja/ruoantähteitä/itseään.

Iskä heipattelee porukat ja lähtee töihin. Pikkusankari saattaa alkaa jo kitistä väsymystä ja lähden isosiskon sängylle tarkistamaan tulisiko se uni jo.. Auh, mitä täällä nyt on - sen kummemmin ihmettelemättä nostan peiton alta rikkaharjan/lattialuutunvarren/tai jotain muuta sellaista minkä paikka ei todellakaan ole täällä. Onpahan nämä taas ehtineet. Jos uni ei tule niin kaikki alkaa alusta.

Jos kyseessä on päivä jolloin siivooja tulee niin silloin konttaillaan sohvien ja pöytien alusia ja kerätään leluja takaisin lastenhuoneeseen. Lopuksi vielä kerätään uudelleen huoneeseen (taas) levitetyt lelut. On lasten kanssa (tai siis isomman) sovittu, että lelut on kerättävä itse. Ayi ei voi tietää mikä on roska ja mikä ei, jos lattiat lainehtii kaikkea mahdollista.

Aamulla ennen kymmentä ei kannata kovin kauas yrittää suunnata, koska mikään paikka ei luultavasti ole auki. Joskus, jos ollaan oikein energisiä mennään ulkoilemaan heti aamulla, mutta jos väsyneitä niin pikkusankari nukkuu. Kymmenen huiteilla startataan matkaan, jos on paikkaa mihin mennä.. Hoplopia, puistoilua, ostoksia (aina löytyy jotain, joka meiltä puuttuu).

Lounasta tulisi nauttia siinä 11-13 välillä ja riippuen aamun aktiviteeteista vai pitäisikö sanoa, että äidin hermojen pituudesta? Syödään eilisiä jämiä (nykyisin niitä on valitettavan harvoin), tilataan sherpalta (edellyttää kotona oloa), syödään jossain ostarilla tai äippä tekee itse. Eli vasemmalla kädellä kannattelee pikkumiestä ja oikealla keittää spagettia/makaronia/riisiä.

Kotiin on saavuttava viimeistään klo 13, jotta lastenhoito/kokkiayi pääsee sisälle - omia avaimia en ole vielä saanut hänelle hommattua. Silloin onneksi lapset - tai ainakin pienempi - on jo valmis päikkäreille ja saan tissittää sankarin uneen. Tiedän, olisi parempi, jos osaisi nukahtaa itse, mutta oletko nähnyt meidän lapset? Minä saan lähteä omalle ajalleni ellei pikkuneiti satu kysäisemään (eihän sitä tietenkään juuri NYT väsyttänyt), että mihin äiti menee. Sitten tapellaan enemmän ja vähemmän siitä lähteekö pikkuneiti äidin mukaan vai ei.. Jos onnistuttiin olemaan herättämättä pikkusankaria niin äiti karkaa pyörän kanssa ovesta ja lähtee hoitamaan asioita. Kuten etsimään juuri siitä kaupasta lihaa, tuosta kaupasta jogurttia, sieltä kaupasta paitaa pikkuneidille, tuolta kaupasta housuja pikkumiehelle tai jotain.. Milloinkahan minä ehtisin sinne jumppaan, jonne sen kortin ostin? Tai vielä parempi, se kielikurssi, kampaaja, jalkahoito, hieronta.. Sitten kunhan olen saanut muut asiat hoidettua - jotka ei muuten näytä loppuvan ikinä!

Kotiudun reissultani, kun siltä tuntuu. Jos on sovittu menoa kavereiden kanssa niin silloin reissut on lyhyitä - ehkä vain hedelmien hakua tien toiselta puolen. Jos taas ei ole minnekään menoa, niin tulen vasta 3 tunnin kuluttua, kun lapset ovat jo heränneet, syöneet välipalaa ja ehkä jopa ovat ulkona ayin kanssa.

Ayi alkaa laittaa ruokaa ja minä jään leikkimään lasten kanssa. Valmistellaan ruokapöytä syömistä ajatellen ja touhutaan milloin mitäkin. Luetaan vaikka englanninkielisiä kirjoja, joita saatiin ystäviltämme.

Kellon huidellessa viiden korvilla ja mahan muristessa jo kovasti ruoka on valmista ja pikkusankari raahaa syöttötuolia paikalleen lusikka toisessa kädessä. Siitä voi päivällinen alkaa. Riisiä siellä ja riisiä täällä.. Jos pyykit on ojennuksessa ja tiskit tiskattuna niin ayi lähtee kotiin ja me jäämme odottamaan iskää töistä. Ilta alkaa hämärtyä ja siinä se päivä taas meni. Iltavillit, iltapesut, pyykikorin täyttö ja nukkumaanmenorumba..

Minusta tuntuu, että nyt on pimeä alkanut tulla aikaisemmin, voiko se tulla? Tänään oli pimeä jo kuudelta. Huomenna noustaan aikaisin - eli siis normaalisti niinkuin aina - ja pikkuneiti saatellaan koulubussiin. Meidän arki siis muuttuu hieman ja pääsen pikkumiehen kanssa helpommin kulkemaan myös aamupäivisin siellä täällä ja vähän tuolla. Kahvitteluita, ystäviä, kanaaliristeilyä??, leikkihetkiä, shoppailua (siis pakosta - en minä siitä niin paljoa tykkää! Ja tämä on tosi.)

Siitä on meidän arki tehty..