Lauantai aloitettiin jälleen kerran mandariiniopinnoilla koko perheen voimin. Pikkuneiti katsoi tällä kerralla Miekka kivessä elokuvaa toisessa huoneessa ja pikkuherra haahuili äipän ja iskän kanssa "luokassa". Ryhmätunnilla kolmantena (vai olisko se nyt neljäntenä, jos pikkumies lasketaan) oli jälleen jenkkimies, jonka kanssa tunnin jälkeen juteltiin mm. Thanks givingistä. Hän toivotti meille hyvää kiitospäivää, johon vastasimme kiitos samoin, mutta meillä ei ole tapana sitä juhlia.. Jenkki (nyt en millään muista hänen nimeään, mutta mukava heppu on kyseessä) kysäisi naureskellen, että "Ai, tekö ette juhli Intiaanien tappamista?". Saatoinpa vain osoittaa tietämättömyyteni ja vastata, että "Siksikö sitä juhlitaan?".. Kaikkea sitä siis oppii eikä tosiaan tarvi vastedeskään Thanks giving kalkkunoita popsia. 

 

Oppitunnin jälkeen kävellä lompsittiin suoraan syömään - aikaista oli lounaalle, mutta kun iskällä oli tulossa salibandy turnaus päivällä niin todettiin se parhaaksi vaihtoehdoksi. Pikkuneiti varmisteli meiltä Casa Zoeen kävellessä, että onhan se varmasti auki tällä kertaa? Edellisen kerran, kun pikkuneidin kanssa sinne yritettiin (ja suomenvieraitten) oli huono tuuri. Ravintola oli varattu hääjuhliin ja suljettu muulta väeltä. Tällä kerralla meillä oli parempi onni ja päästiin syömään. Lapset ryntäsi tietysti leikkimään ja tarjoilijoita parveili ympärillä, koska oli sen verran hiljaista vielä. Pikkuneiti jatkoi tankotanssi harjoituksiaan (niinkuin joka kerta tuolla vieraillessamme), pikkuherra kiipeili tuoleilla ja pöydällä, rakenteli legoilla, riehui valtavan nallen kans (lattialla makaa ison ihmisen kokoinen nallekarhu..) ja yritti vähän väliä pujotella leikkipaikalta "kirjahyllyn" läpi ruokailutilaan.

 

Iltapäivän vietin lasten kanssa kolmistaan. Päikkärit venyi aivan mahdottoman myöhään ja päivällinen/iltapala koostuikin lopulta pitsasta. Siinä pitsaa hakiessa juteltiin neidin kanssa harrastuksista ja katseltiin, kun taek won do salilla oli harjoitukset käynnissä. Siinä samalla huomattiin myös edellämainitun salin vieressä olevan balettisali. Neiti oli heti valmis tunnille - mekkokin oli sopivasti päälle. Siinä selitellessäni miksei sinne voi heti mennä neiti suutahti ja sanoi, että jos ei heti pääse niin ei sitten ollenkaan. Helppo homma siis! Eikä hän missään nimessä ole äitiinsä tullut.. ;)

 

Sunnuntaina lunastin lupaukseni ja lähdin lasten kanssa Suzhoun eläintarhaan. Pitkään ja hartaasti aamulla asiaa pähkäilin, koska molemmat muksut olivat nuhaisia. Olin kuitenkin itse sen verran kypsä sisällä töröttämiseen, että päätettiin lähteä eläimiä katselemaan. Vaatetta puettiin päälle aika kerros - ulkona näytti kylmältä. Taksi napattiin tien toiselta puolen ja matka alkoi. Kuski valitsi tällä kertaa reitin tuota "ohitustietä" pitkin - harvoin taksit ajavat sitä kautta keskustaan. Maisemia katsellessa- nykyisin yrityksenä havaita aina jotain uusia paikkoja, joita ei ole aiemmin huomannut - mietin miten suomessa on lunta (joko huomaatte lumen kaipauksen??), tiet kulkevat maan pinnalla ja äärimmäisen kauas ei näe. Suomessa (ainakaan siis kotikonnuilla tai kempeleessä) horisonttiin asti ei näy taloja. Kun laskeuduimme taas maantasalle ja alettiin lähestyä keskustaa oli mukava huomata miten sunnuntai päivä oli herännyt "perinteisesti". Perheitä oli kävelyllä, ihmisiä töissä eli kaupat auki, kadun varret täynnä hedelmä ja vaikka mitä kauppiaita. Autoja ruuhkaksi asti, pyöräilijöitä ja mopoilijoita vilahtelee jokapuolella. Siis kunnon ihmisvilinä. Taksi kääntyi siitä kaikista ruuhkaisimmasta risteyksestä (siis ihan oikealla reitillä ja melkein oltiin jo perillä) ja jälleen näin niitä kauniita "kiinakatulyhtyjä". Vanhassa kaupungissa on niin paljon pieniä yksityiskohtia mistä pidän. Lohikäärmeitä talojen harjoilla, kruusattuja lyhtypylväitä ja lyhtyjä ja kivestä kaiverrettuja sillankaiteita. Ja ihmisiä - paaaaljon ihmisiä! Taksikuski pysäytti meidät eläintarhan kulmille - siihen missä oli vähiten muiden edessä. Hyppäsimme autosta ulos, varoen rikkinäistä kaivonkantta, joka oli sopivasti oven kohdalla. Siinä jo unohdin, että taksikuski viittoi hetkeä aiemmin lipunmyyntikojun olevan tien toisella puolen, joten kävelimme lasten kanssa muutaman metrin tulosuuntaan ja hypimme sopivassa raossa tien yli. Enhän vielä maininnut sitä perinteistä sunnuntaista ihmispaljoutta..? Lelu- ja ilmapallokauppiaat olivat majoittautuneet eläintarhan uloskäynnille molemminpuolin. Sukelsimme niiden välistä portille, jossa vaiheessa muistin sen lipunmyynnin. Tarkastaja viittoi meidät takaisin lippuluukulle. Niin tietysti - vähän sitä tässä päässä pysyy niitä ohjeita!? Samalla kun haimme kokonaista 25 rmb maksaneen lipun (lapset ilmaisia) ja kaivoimme kameran esille aloimme perinteisesti kiinnittää natiivien katseet. 

 

Uudella yrityksellä ylitimme eläintarhasaaren sillan ja astuimme strutsihäkin viereen. Sitä seurasi apinoiden "valtakunta" eli häkkiä toisensa jälkeen, joissa oli apinoita - joita en kyllä ole ennen nähnyt muualla kuin lehdissä ja eläinkirjoissa. Lapset oli ihan innoissaan, koska kaikki oli lähes kosketusetäisyydellä. Äitiä ei niinkään innostanut eläinten olot.. Jos jotain positiivista pitää sanoa niin se, että lapset tosiaan näkivät aikalailla kaikki eläimet mitä nähtävissä oli. Sen verran pienet tilat kaikilla eläimillä oli. Lintuja pienistä papukaijoista isoihin papukaijoihin, korppikotkaan ja niihin strutseihin. Käärmeitä, iguaaneja, hirvieläimiä, seeproja ja kameli. Niin ja tietysti kirahvi! Aivan mahtava oli nähdä leijonat ja tiikerit läheltä - siis todella läheltä. Vain lasiseinä välissä. Lähes kaikki kissapedot olivat hereillä ja liikkeellä. Tiikerin möreä karjunta oli myös sen verran vaikuttava, että pikkuneiti jo kyseli, että pääseekö se sieltä häkistä pois. Itsekin selkäkarvat pystyssä vakuuttelin, että ei se pääse - samalla tosin vilkuilin olihan häkin katto myös ummessa..

 

1,5 tunnin kävely ympäri pientä saarta alkoi tuntua ja suuntasimme kotiin. Olin luvannut neitokaiselle ilmapallon ja kyselin varovaisesti hintaa ensimmäiseltä pallokauppiaalta. Kovin tuoreessa muistissa tuntui olevan suomen vappupallot ja niiden älyttömät hinnat. En saanut kunnolla selvää ensimmäisellä kyselyllä - voin muuten sanoa, että myyjällä oli aivan älyttömimmän kuuloinen ääni ikinä! Sitä ääntä on hyvin vaikea kuvata, jotenkin todella korkea, mutta äärimmäisen hassu. Päädyimme Hello Kitty palloon ja hinnan tarkistus selvitti, että se maksaa 8 rmb (niin ja se täti puhui ihan lakkaamatta..). Tuossa vaiheessa pikkuherra olikin jo huomannut kujan toisella puolen Tuomas Veturin puksuttamassa rataansa ympäri ja syöksyessäni paikalle hän oli jo nostanut norsu"junan" raiteiltaan. Annoin pikkuneidille rahat palloon ja jäin selvittelemään pikkuherran "aarteiden" hintaa. 20 rmb oli molemmat "junat" raiteineen. En edes yrittänyt tingata vaan iskin rahat kouraan ja paketin kainaloon - äkkiä taksille.

Kotoa lähtiessäni aamulla olin esittänyt ukkokullalle pyynnön, että ruoka suvaitsisi saapua siinä klo 12 ja 13 välillä. No niinpä kotia kävellessämme alakerran hissiä odotellessa Sherpa saavuttikin meidät. Arvelin jo, että näinköhän tämä on meille tulossa. Kerros oli sama ja kun hissistä päästiin ulos totesimme olevamme menossa samaan osoitteeseen. Jes! Ruokaa kotiinkuljetuksella ja juuri sopivasti. 

 

Sunnuntai-iltapäivällä oli myös aika minunkin käydä taas jumpassa. Turhan harvoiksi meinaa kerrat omalle urheilulle jäädä, mutta minkäs sille tekee. No tällä kerralla olin menossa combatiin. Ohjaaja oli hyvin urheilullinen kiinalaismies, mutta jotenkin niin ei-kiinalaisen oloinen kuin olla voi. Roteva ja huumorintajuinen - harmi vain, että vitsit jää vielä ymmärtämättä. Olisinko ainoana länkkärinä ollut jopa niiden kohteena..? No ei vaites, en usko siihen. Tunti oli oikein mukava, ohjelma oli eri kuin edellisellä kerralla ja puheesta ymmärsin jälleen muutaman sanan - ilmeisesti englantia. Jumppaohjaajille tyypillisesti sattuva ongelma (niin suomessa kuin täälläkin) eli mikrofoni ei pelannut oli taas "päällä". 

Nyt kun olen asennoitunut oikein, olen alkanut jo oikeasti odottaa suomeen menoa. Ihana nähdä ystäviä ja sukulaisia. Ja ihana mennä käymään suomessa jumpassa! Saapahan päivitettyä tulevat kiinan ohjelmatkin jo valmiiksi. Toivottavasti siellä ei ole niin kova pakkanen, ettei ulkona oikein pysty olemaan. Pikkuherra ei viime talvesta muista vielä mitään, joten tänä vuonna on varsinainen ensikosketus lumeenkin tulossa.

 

Ai niin, tiedän, että "joulupukki" lukee tätä tai taitaa olla parempi sanoa, että joulutontut lukevat blogia, joten toivelistaan voidaan lisätä.. Yöpukuja pikkuneidille. Mieluiten pyjamia, koska hän on alkanut palella täällä öisin (siis oikeasti meidän lämminveriset pitää yöpukuja!). Ei ne olisi pahaksi pikkumiehellekään, koska täällä pyjamat on lähinnä topattuja (siis niitä mitä voi tuolla kaupoissa ihmisten päällä nähdä) tai sitten mallia reikä haaroissa.. Pikkusankarille kokoa 86 (pyjama..) ja pikkuneidille kokoa 116. Eikös se tätä kautta nyt välity mahdollisimman monille, joten ei tarvitse meilitse tai skypellä kysellä. ;)

 

Niin ja jos joku pähkäilee vielä "isommille" jotain niin esim. Näe ja koe Kiina -kirja näyttää oikein hyvältä lahjapaperiin käärittynä. 

Ja nyt blogisti lähtee katselemaan silmäluomia (toivottavasti edes hetkeksi tänä yönä). Olen aamuksi kutsunut kahviseuraa, kun kakkukin on puoliksi syötynä jääkaapissa odottamassa. Oli muuten hyvää kakkua - ihan pystymetsästä ostettuna (Franco Papa..). Huomenna herätään vuoden vanhempana ja vuosikymmenen viisaampana, eikös juu!